Eilen meinasi pullamaito livahtaa henkitorveen, kun ajauduin katsomaan MTV3 -kanavalta tullutta Pelimiestä. Lahjakas Joonas Nordman esittää ohjelmassa useita politiikasta ja julkisuudesta tuttuja hahmoja. Oivaltavan ohjelman tämänkertaisen jakson teemana oli sote -neuvottelut. Nordmanin esittämien hahmojen ohella sketseissä esiintyi Kokoomuksen pääneuvottelijana toimiva sisäministeri Paula Risikko.

Kyllä minä ymmärrän huumoria. Ja olen sitä mieltä, että vaikeistakin asioista voi löytää koomisia ulottuvuuksia. Eilen minua ei kuitenkaan naurattanut. Paitsi vähän silloin, kun Nordman nieleskeli Jussi Halla-ahoa esittäen. Mutta kun kovan sote -viikon jälkeen, äärioikeistollekin peukuttanut sisäministeri pääsee laskettelemaan kokoomuslaista propagandaa, vitsin varjolla, kansakunnan kohtalonkysymyksestä, niin se ei vain ole hauskaa.

Sisäministeri Suomi Ensin -mielenosoituksessa

Sote -uudistuksessa on oikeasti kyse meidän suomalaisten hengestä ja terveydestä. Ja miljardeista euroista. Asioiden tilassa ei ole mitään hauskaa; sen osoitti jälleen eilen HUS:n toimitusjohtajan epätoivoinen parahdus Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Kun hänen asemassaan oleva ihminen sanoo, ettei ole koskaan nähnyt terveydenhuoltojärjestelmämme olevan näin sekaisin, se on syytä ottaa tosissaan.

Sote -uudistuksen viihteellistäminen tässä vaiheessa on väärin. Sote -uudistuksen kokoomuslaisena pääneuvottelijana toimivan ja lobbareiden ohjaileman ministerin päästäminen ääneen, parhaaseen katseluaikaan, on väärin. Eilisessä jaksossa, Nordmanin veistellessä vitsiä, Risikko kertoi useammassa kohtauksessa kirkkain silmin, kuinka Kokoomuksen tavoitteena on vain ja ainoastaan taata laadukas ja toimiva terveydenhuolto jokaiselle.

Jos Pelimiehen käsikirjoittajat ovat sitä mieltä, että eilinen jakso oli nappisuoritus, niin annan pari vinkkiä muutamasta muusta vaikeasta aiheesta joista veistellä: Ensi viikolla on perheväkivallan vastainen päivä. Siitä saa luova kirjoittaja varmasti kasaan muutaman ajankohtaisen sketsin. Ja seksuaalisesta häirinnästä kertovaan jaksoon sopii täydellisesti maikkarin entinen uutisankkuri, Seppo Huhta (sin), lukemaan pillu-uutisia.