Miltä tuntuisi, jos terroristijärjestö Isis perustaisi Suomeen näennäisesti laillisen yhdistyksen? Millaiset olisivat tunnelmat kaupungissa, jossa terroristit pääsisivät järjestämään poliisin suojeleman paraatin? Saamme tietää sen taas 6.12., kun kansallissosialistinen Vastarintaliike kokoontuu marssimaan pääkaupunkimme kaduille kansainvälisten ystäviensä kanssa.

Vastarintaliike on useisiin väkivallantekoihin syyllistynyt järjestö. Heidän ruotsalaiset kollegansa ovat syyllistyneet pahoinpitelyjen ja murhien lisäksi myös pommi-iskuihin. Viime vuonna Helsinkiin marssimaan matkanneilta ruotsalaisilta uusnatseilta takavarikoitiin satamassa puukkoja ja puntareita. Aina kun natsit kokoontuvat, eikä ketään hakata teho-osastolle, voidaan hengähtää helpotuksesta.

Marssivat natsit ovat pelottavia. Heidän sotilaallisesti organisoitu esiintymisensä herättää kansalaisissa turvattomuutta. Vaikka natsit eivät löisi ketään, heidän pelkkä läsnäolonsa on väkivaltaa meitä muita kohtaan. Henkinen väkivalta on ihan yhtä totta kuin fyysinenkin. Vastarintaliike haluaa herättää pelkoa. Joka kerta kun maiharit napsahtavat tahdissa kaupunkimme katuihin, se normalisoi heidän läsnäoloaan keskuudessamme. Samalla he normalisoivat pelon ilmapiiriä, kunnes siitä tulee meille arkipäivää.

Keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat meidän pelkäävän. Muualla heitä kutsutaan terroristeiksi ja ääriajattelijoiksi, meillä kansallismielisiksi. Marssiville natseille löytyy tukea yhteiskuntamme kaikilta tasoilta. Meillä on presidenttiehdokas, joka on julkisesti ilmaissut kannattavansa valkoista ylivaltaa. Kirjava joukko kansallissosialisteja ja valemedioita on valinnut hänet omaksi ehdokkaakseen. Maamme johtoon on pyrkimässä ihminen, joka haluaa meidän pelkäävän.

Vastarintaliikkeen ei voi antaa harjoittaa väkivaltaan perustuvaa esiintymistään ilman vastavoimaa. He haluavat pelotella. Meidän muiden pitää näyttää, ettemme pelkää. Siksi on tärkeää, että kun natsit marssivat, heidän ympärilleen kerääntyy moninkertainen joukko ihmisiä osoittamaan heille heidän pienuutensa. Tolkun suomalainen ei antaisi Isisin marssia vierastaistelijoineen maamme 100 -vuotissyntymäpäivänä.  Miksi hän tekisi poikkeuksen samat arvot jakavan Vastarintaliikkeen kohdalla?

6.12. meillä kaikilla on mahdollisuus, oikeus ja velvollisuus puolustaa itseämme. Ei luovuteta katujamme terroristeille.

https://www.facebook.com/events/1728670793809968/