Ayn Randin tunnetuin kirja Atlas Shrugged on suomennettu nimellä Kun maailma järkkyi. Oikeistolibertarismin merkittävä ideologi Rand on myös saanut tämän myötä aiempaa enemmän huomiota Suomessa, esimerkiksi profiilin sekä Kauppalehteen ja Helsingin Sanomiin. Kuten aiemmasta blogista voi päätellä, olen lukenut kirjan englanniksi – kerran. Kirja on sen verran puiseva, etten toiseen kertaan mielelläni ryhtyisi. Kertalukemankin perusteella voi silti sanoa, että erästä asiaa lehdet eivät ole havainneet. Kun maailma järkkyi nimittäin näyttäytyy paikoin suorastaan antikapitalistisena kirjana.
Kerrataan kupletin juoni lyhyesti. Joukko rikkaita kapitalisteja ja muita Randin suosiossa olevia henkilöitä kyllästyy ympärillä olevan maailman altruistiseen sortoon, jossa heitä vaaditaan osaavuudellaan pitämään kaikkia muita pinnalla, ja ryhtyvät lakkoon vetäytymällä vuoristojen keskellä olevaan piilokylään. Lopulta maailma tosiaan järkkyy – ilman kapitalistista neroutta kollektivistit tumpeloivat talouden pysähdyksiin, ja sankarit voivat palata pelastamaan kaiken.
Esimerkiksi Jussi Jalonen on huomannut, että kun kirjaa tarkemmin lukee, huomattava osa näistä kollektivisteista koostuukin itse superrikkaista kapitalisteista. Rand syytää vihaa mm. keinottelijoille jotka hyötyvät valtion päätöksien aiheuttamista kurssien muutoksista ja kartelleja kasaaville yritysjohtajille jotka sulkevat lakikikkailulla kilpailun muilta kuin omalta jengiltään. Kirjan peruskonflikti näyttäytyykin Randin idealisoimien egoististen kapitalistien, jotka oppivat luottamaan vain itseensä ja jaloon kilpaan, ja valtioon tukeutuvien kollektivistikapitalistien välisenä.
Tässä kirjan ideologia sitten ajaakin tunneliin. Oikeistolibertaarit kutsuvat joskus kirjassa tapahtuvaa nimellä ’crony capitalism’, kätyrikapitalismi. Vasemmistolle on Marxin ajoista alkaen riittänyt pelkästään sana ’kapitalismi’ – kapitalismin toimiminen tosielämässä kun vastaa enemmän niitä Randin pahiskapitalisteja. Rand yrittää kuvata näiden toimintaa altruismin vääristämänä eikä itsekkäänä kähmintänä, mutta tämä saa koko asetelman vaikuttamaan vain epärealistisemmalta ja epärealistisemmalta.
Se, miten keinotekoisin motiivein toimien jokainen hahmo kuvataan, vain korostaa viestiä, että puolustaakseen kapitalismia Rand joutuu keksimään yli-ihmismäisiä kapitalisteja, koska aidoista kapitalisteista ei tähän ole. Esimerkiksi kelpaa aina Randin kirjoista puhuttaessa Suomessa mainittu Nalle Wahlroos, joka on hyötynyt valtion aktiivisesta anteliaisuudesta käytännössä koko uransa. Vastaavissa sosialistisissa tulevaisuudenkuvauksissa oli sentään taustalla se, että työläiset aidosti usein ryhtyivätkin lakkoon ja tekivät vallankumouksia. Kapitalisti järkyttää maailmaa todennäköisemmin lobbaamalla valtion tekemään sen puolestaan – ja jos valtiota ei olisi, keksisi sen välittömästi uudestaan.