Tämän viikonlopun tärkein ulkomaan uutinen, ainakin Euroopan tasolla, lienee selvä. Katalonia yrittää järjestää kansanäänestystä itsenäistymisestään ja Espanja yrittää estää sen. Netin ja television kautta olohuoneisiin tulee kuvia kumiluoteja ampuvista poliiseista.
Itse Katalonian itsenäisyydestä voi olla montaa mieltä, ja vasemmistonäkökulmasta argumentteja on sekä puolesta että vastaan. Tärkeä kysymys on kuitenkin myös se, pitäisikö maan ylipäätään saada päättää asiasta itse. Tämä kysymys on selkeämpi. Kansoilla tulee olla itsemääräämisoikeus, niin Suomella kuin Kataloniallakin. Tähän kuuluu myös itsehallinnollisen alueen oikeus päättää, itsenäistyykö se. Janne Kivivuoren sanoin ”jokaisen maan vapaus on pyhä.”
Tapa, jolla tästä asiasta käytännössä voidaan päättää demokraattisesti, on kansanäänestys. Tietysti voi kysyä, miten määritellään minkälaisiin alueisiin tämä oikeus pätee, mutta Katalonian tapaus on melko selvä – alue on jo itsehallinnollinen, siellä puhutaan eri kieltä kuin Espanjan valtion sydänmailla eli Kastiliassa ja maa on historiallisestikin ollut erillinen. Toisin kuin vaikka Krimillä, sinne ei myöskään ole kohdistunut ulkomaisen valtion invaasio.
Samalla kuitenkin myös on selvää, että kansanäänestys on, Espanjan perustuslain mukaan, laiton. Espanjan valtio itse on vedonnut tähän kerta toisensa jälkeen. Sen näkökulmasta sen toimet ovat täysin oikeutettuja, pikemminkin maltillinen vastaus lakia rikkovien Katalonian päättäjien tekoihin. Katalaanit ovat siis osa itsehallinnollisen alueen kokoista kansalaistottelemattomuusprojektia. Itse alueen johtajat eivät tietenkään ole tässä mielessä kansalaisia, mutta koko se kansanäänestyksen tukena oleva, poliisien toimintaa estävä ja muuten kaduilla oleva kansalaisyhteiskunta kyllä on.
Minulle tämä ei ole ongelma, vastaavilla toimillahan Suomenkin autonomia pelastettiin eivätkä jääkärit lakia totelleet Saksaan lähtiessään. Sen sijaan kuitenkin monet suomalaiset poliitikot ovat ottaneet Katalonian sydänasiakseen tavalla, joka vaikuttaa varsin ristiriitaiselta näiden aiempien kansalaistottelemattomuusmielipiteiden kanssa.
Mikko Kärnä on nyt facebookissa ”defender of Lapland and Catalonia” – entisen anarkistialueen puolustaminen on oikeutetumpaa kuin ”anarkistipuolue” Vihreiden varovaisen kansalaistottelemattomuusmyönteisyyden. ”Lakeja säätää ja muuttaa Suomessa eduskunta, ja eduskunnan koostumukseen voidaan vaikuttaa eduskuntavaaleissa”, on sanonut Jussi Halla-aho, mutta Katalonian suhteen ”vetoaminen Espanjan perustuslakiin ja sen loukkaamattomuuteen on hölmöä.”
Mikä selittää ristiriidan? Kärnälle ilmeisesti se, että Katalonia on itsehallintoalue, mutta lakia rikotaan joka tapauksessa, eikä tämä vastaus muutenkaan oikein kantaa selkeytä. Onko ulkomainen laki vähemmän kunnianarvoinen kuin Suomen? Samat kysymykset pätevät Hampurinkin tapahtumiin muutama kuukausi sitten, jossa poliisin vastustaminen ei ilmeisesti ollutkaan yhtä suotavaa kuin Kataloniassa.
Toisaalta, on Suomessakin Espanjaa enemmän ymmärtäviä. Timo Haapala kyselee, mikä reaktio Suomessa olisi, jos itsenäisyysvaltiot voimistuisivat Ahvenanmaalla tai saamelaisalueella. Kaikin mokomin vaan äänestystä järjestämään omasta puolestani. Itsemääräämisoikeus kuuluu tosiaan kaikille kansoille, joskin saamelaisille kuuluisi varmaan ensin itsehallintoalue että tällaista äänestystä ylipäätään voisi käytännössä järjestää. Joka tapauksissa varmaan kuitenkin toivoisimme, että tilanteesta selvittäisiin ilman kumiluoteja – tai kovia luoteja.