Tyttäreni AUPAIR-perheen isä, kansainvälisen suuryrityksen toimitusjohtaja myönsi tammikuussa (2017) illallispöydässä pelkäävänsä, että Ruotsissakin tapahtuu Trumpit. Hänen mielestään ruotsalainen yhteiskunta on ”raukkamainen pelkuri”, joka ei uskalla puhua ongelmistaan. Tämä ruokkii Sverige Demokraterna – kaltaisten äärioikeistolaisten poliittisen vallan kasvua ja USA:ssa nähtiin, mihin se johti. ”Jag skulle inte vara förvånad om det hände i Svergie, också!”

Perheen isän mielestä Ruotsin pitäisi ottaa mallia Suomesta, missä uskallettiin ottaa Perussuomalaiset hallitukseen ja missä uskalletaan puhua kriittisesti asioista. ”Se on ainoa tapa kautta historian vaientaa äärilaidat!” Perjantainen Tukholman terrrori-iskukaan ei ollut perheelle yllätys. ”Det är bara en tidsfråga, när det sker”, sanoivat jo tammikuussa.

Niin suoraa puhetta en ole tottunut ruotsalaiselta kuulemaan ja jäin pohtimaan.

Onhan Suomessa ollut vastakkainasettelua ennenkin. 1920-30 luvuilla oikealla oli Lapuan liike, jota istuva puolustusministerimme vahvasti ihannoi ja äärikommunistit vasemmalla. Lapuan Liike sai tahtonsa läpi kommunistien vastaisessa taistelussaan, mutta toisaalla punavankeja armahdettiin ja entisten kommunistit saivat jatkaa toimintaansa, vaikka yhdistys lakkautettiinkin. Tehtiin paljon sisäpoliittisia kompromissiin tähtääviä uudistuksia, joilla taattiin kaikille paremmat elinolot ja yhteiskuntarauha. Myöhemmin sama kuvio toistui äärivasemmiston, SKP, kohdalla 1960-luvulla. Heitä otettiin mukaan hallitukseen ja annettiin äärien jäädä riekkumaan punalipun varteen.

Kerroin AUPAIR –isälle, kuinka Lapuan Liike painosti yhtä jääräpäisesti hallitusta ”isänmaan asialla”, kuin Perussuomalaiset nykyään hallituksen sisällä. Silloin suuri uhka olivat kommunistit (huolimatta siitä, että Neuvostoliitto oli ensimmäinen maa, joka myönsi Suomen itsenäistymisen sekä siitä, että Suomeen jääneet venäläiset sotilaat olivat määrältään hyvin pieni ja riehakkaassa humalassa uuteen kotimaahansa lähtöä siirtävä porukka). Nyt uhkakuvaksi on piirretty islamismi ja turvapaikanhakijat. Silloin kotimaan viholliset olivat punaista äärilaitaa ja SDP:tä, joka haki sopua. Nyt ”vihollisia” ovat suvakit ja kaikki muut, jotka hakevat sopua. Silloin vaiennettiin vasen laita, nyt maahanmuutto. Silloin kyydittiin ihmisiä itärajalle, nyt kyyditään lentokentälle ja hyökätään somessa….

Ruotsissahan Sverige Demokraterna toimii ihan samalla tavalla! Niinpä! Onhan näistä tutkimuksia, mutta kun tajuaa kuinka konkreettisesti historia toistaa itseään, tulee melkein lohdullinen olo. Ei Ruotsin puolesta, missä Sverige Demokraterna hyvin todennäköisesti tekee Trumpit seuraavissa vaaleissa, vaan Suomen puolesta, missä tavalliset ihmiset ovat jo kyllästyneet kuuntelemaan vihanpitoa olematonta vihollista kohtaan, kun omissa elämissä on oikeitakin haasteita!

Pohdimme AUPAIR isän kanssa, kuinka pitkälle Suomen hallitus tällä kertaa antaa öyhötyksen mennä, ennen kuin peli puhalletaan poikki. Lapuan Liike meni överiksi ja loppui siihen, että pääministeri sai tarpeekseen, kun entinen presidentti ja kaksi kansanedustajaa kyydittiin myös itärajalle. Edustajat haettiin röyhkeästi kesken perustuslakivaliokunnan istuntoa! Lopullinen niitti oli Mäntsälän kapina, joka kuihtui valtiovallan neuvottelutaitojen sekä kapinallisten omaan kännäämiseen (Lapuan Liike, Kuvahistoria kansannoususta 1929-1932, Jussi Niinistö)

Oma arvaukseni siihen, kuinka pitkään pääministeri antaa 2010-luvulla vihapuheiden reuhottaa hallituskumppaninsa riveissä on Maakuntauudistus ja SOTEn valinnanvapaus. Kannattamalla niitä, Perussuomalaiset saavat omat maahanmuuttokriittiset lakinsa läpi ja kun nämä kolme suurta on runnottu läpi, perussuomalaisia ei enää hallituksessa tarvita eikä ”Rajat kiinni”-kannattajien ääniä tarvitse kalastella. Ehkä Ruotsin pommi-iskun seurauksena äärilaidan kannatus kasvaa siinä määrin, että Jussi Halla-aho valitaan puolueen puheenjohtajaksi ja koko liike hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Mene ja tiedä! Historiaa kun ei voi kirjoittaa etukäteen.