Vaikuttavuusinvestointimallia (SIB) kokeillaan pakolaisina Suomeen tulleiden työttömien työllistämiseen. Kokeilun piti koskea 2015 tulleita, mutta sitä laajennettiin saman tien koskemaan kaikkia, jotka ovat vuosien varrella Suomeen pakolaisina tulleet. Ministeri Lindströmin mukaan (17.1.2017) kokeilua saatetaan laajentaa koskemaan kaikkia työttömiä. Varokaa siis muutkin!

SIB -malli voisi olla hyvä, jos sen toteutukselle asetettaisiin muitakin kriteerejä kuin se, että nyt työtön ihminen on kolmen vuoden kuluttua töissä. SIB on hyvä myös, jos uskoo vain sen, mitä siitä sanotaan julkisesti: rahastot sijoittavat toimenpiteisiin, joilla edistetään työllistämistä. Jos toimenpiteissä onnistutaan, valtio maksaa työttömyysmenoissa säästämänsä kustannukset rahastoille. Yksinkertaista ja tehokasta: työttömyyden kustannuksia saadaan alas ja tekemättömille töille tekijöitä. Tätähän hallitus haluaa eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että ihminen työllistyy keinolla millä hyvänsä. Päinvastoin!

Kun tarkastelee SIBiä kitkerien lasien läpi, se näyttää eriltä. Aina on ollut tekemättömiä töitä ja työttömyys kortistossa ihmisiä, joille tämä tekemätön työ ei palkkauksen, työn ominaisuuksien tai muiden työehtojen mukaan sovi. Aina on myös ollut työnantajia, jotka etsivät matalapalkka-aloille matalimmalla mahdollisella tekijöitä ja aina on ollut henkilöstövuokrayrityksiä, joiden listoilta satunnaisia osa-aikatöitä tekeviä löytyy.

Tässä uudessa Koto-SIB mallissa TE-toimisto arpoo työttömistä pakolaistaustaisista työnhakijoista henkilöstövuokrayritykselle asiakkaita ilmaiseksi. Henkilöstövuokrayritykset välittävät nämä työntekijät matalapalkkatöihin (mukaan lähteneet yritykset ovat tiedossa), tarjoavat SIBin nimissä parin kuukauden mittaisen koulutuksen, joka oman kokemukseni mukaan tälle kohderyhmälle riittää työhön perehdytykseen ja työelämäsertifikaattien teettämiseen. Eli matalapalkkatyönantaja saa ilmaiseksi perehdytettyjä työntekijöitä.

Tämäkin on vielä minusta ihan hyväksyttävää, vaikkakin aika erikoista, mutta sitä en ymmärrä, miksi tästä parin kuukauden koulutuksesta, jolle ei ole asetettu mitään tavoitteita eikä toteutukselle kriteereitä maksetaan valtion kassasta (TEM) vuonna 2020 sijoittajille miljoonia?

Noilla miljoonilla voisi saada paljon ihan oikeaakin koulutusta ja työttömiä omaa osaamistaan vastaaviin töihin! Minusta tässä on puhalluksen maku ja taidan ymmärtää asiaa yhtä vähän kuin ministeri Lindström.