Päihteet ja nuorten mielenterveys ovat nousseet aluevaalikeskustelujen kärkiteemoiksi. Se näyttää jakavan sekä ehdokkaita että puolueita. Kaikki kuitenkin haluavat parannusta ja lisää rahaa koko tälle syrjäytymisilmiön kovan ytimen haasteelliselle kentälle.

Raittiushenkilö äitini taisteli suomalaisen kieltolain perinteen hengessä viinan kauhistusta vastaan 1950–70-luvuilla vetäen minutkin tuon liikkeen hommiin.

Monivaiheinen suuri murros, jossa ikäpolveni muuttaminen maalta kaupunkeihin muodosti murroksen kovan ytimen aikaansai sen, että raittiustyö muuttui ehkäiseväksi päihdetyöksi. Eläköidyin tuosta liikkeestä EHYT ry:n valtuuston puheenjohtajana joitain vuosia sitten.

Elämä opetti pragmaattisuutta ja realismia, kun jouduin vuodesta 1972 kohtaamaan ilmiön toisen puolen, eli hätää kärsivien alkoholiriippuvaisten ja sekakäyttäjien todellisuuden potilaina. Päädyin siihen, että päihdepalvelujen kehittämisestä tulee ammattini lääkärinä. Päivääkään en ole valintaani katunut. Niin rikkaan kehittämishaasteen valintani toi tullessaan.

Edelleen näen tuon kentän kokonaisuutena. Näen edelleen tarvetta kehittää uusia työmuotoja. Siinä samassa tunnistan myös merkittäviä tulevaisuuden uhkatekijöitä.

Suurimpina niistä uudet sairauden tunnusmerkit täyttävät some- ja nettiriippuvuuden muodot. Pelihimo on yksi niistä, mutta paletti näyttää paisuvan hurjasti.

Haittojen vähentämiskäytäntöjä oli pakko Suomessakin ryhtyä kehittämään 1990-luvun alussa, kun kovat huumeet levisivät Suomeen miltei yhtä aikaa lännestä ja idästä Neuvostoliiton romahtamisen jälkimainingeissa.

Tuohon aikaan eduskunta kykeni yksimielisesti muuttamaan tartuntatautilainsäädäntöä, STM muuttamaan mm päihdehuoltolakiin ja tartuntatautilakiin pohjautuvia asetuksia siten, että neulojen vaihto-ohjelmat, neuvontapisteiden matalan kynnyksen toimintamallit ja terveysneuvonta osana tuota toimintaa tuli hyväksytyksi osaksi suomalaista huumestrategiaa.

Uutta on nyt se, että uusi sukupolvi näyttää olevan ”pyörän uudelleen keksimisen” ja yhteiskunnallisen välttämättömyyden politisoinnin vaiheessa nostaen 30 vuoden takaiset teemat ja vastakkaiset näkemykset vaalikampanjan ytimeen.

Hyvä niin, mikäli se merkitsee suomalaisen kansalaisyhteiskunnan syvemmän ymmärtämisen kehitystä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Jos se yleensäkin nostaa syrjäytymisilmiöiden kovan ytimen – niin sanotut ”ilkeät ongelmat” –  sotepalveluiden kehittämisen kärkeen.

Kun kaikki toimijat yhdessä haluavat niiden ratkaisuun lisää voimavaroja, voisi uusi sote ottaa todella isoja askeleita nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.

Tarvitaanko siihen pistoshuoneita. Kyllä tarvitaan ja paljon muutakin ehkäisevän päihdetyön ja ilkeiden psykososiaalisten ongelmien kohtaamisen kehittämistä.

Nyt on aika äänestää sotevaltuustoihin henkilöitä, joilla on ymmärrystä rakentaa hyvinvointi ja terveys ensin työn pragmaattista realismia turhanpäiväisen poliittisen vastakkain asettelun tilalle.