Kaupunginvaltuutetun tehtävä on mielenkiintoinen ja tärkeä, sillä kunnissa tehdään suuri osa konkreettiseen arkeemme vaikuttavista päätöksistä. Toki eduskunnan päätökset vaikuttavat niihin yhtä lailla, koska valtionosuuksien määrä vaikkapa sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä perusopetukseen säätelevät kuntien mahdollisuuksia tuottaa noita palveluita. Jo vuosikausia valtionosuudet ovat pienentyneet. Jos myös työttömyys on suuri ja sen myötä verotulojen määrä vähentynyt, on kunnan talousahdinko todellinen. Valtuutetun epäkiitollinen tehtävä onkin viime vuosina ollut niukkuuden jakamisesta päättämistä. Kehittämismahdollisuuksia on ollut vähemmän.
Tampereella olemme tästä huolimatta Vasemmistoliiton ryhmässä ajaneet läpi kaikkein vähätuloisimpia tamperelaisia auttavia uudistuksia, kuten aktiivipassin sekä sosiaalisen luototuksen. Myös toimeentulotuen saamisen ehtoja on helpotettu ja palvelua parannettu. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen saimme estetyksi ja lastensuojelutarpeen vähentämiseksi on lisätty perhepalveluita. Iäkkäille ihmisille on rakennettu kaupungin omanakin tuotantona tehostetun palveluasumisen paikkoja. Pieniä ilonaiheita on myös kulttuuripalveluiden puolella ja suurena ilonaiheena on pidettävä sitä, että kaupungin työntekijöiden irtisanomisiin ja lomautuksiin ei olla menty. Asiasta keskusteltiin paljonkin nykyisen valtuuston ensimmäisenä toimintavuotena ja tässä koko vasemmisto kieltäytyi irtisanomisien tielle lähtemisestä.
Edellä sanotulla en tarkoita sitä, että kaikki tavoitteemme olisi saavutettu ja että asiat olisivat hyvin. Näin ei ole. Kaupungin väkiluku kasvaa ja monissa palveluissa resursseja tarvittaisiin enemmän. Kouluissa ja päiväkodeissa ryhmät tulisi saada pienemmiksi, lastensuojelu tarvitsisi lisää sosiaalityöntekijöitä, vanhushoivassa on puutteita, monissa terveyskeskuksissa lääkäriin joutuu jonottamaan. Paljon on parannettavaa ja sen vuoksi toivoisinkin, että seuraavaan kaupunginvaltuustoon saataisiin lisää valtuutettuja, jotka tekisivät sinnikkäästi työtä muun muassa mainittujen asioiden puolesta.
Nyt kun kuntavaalit lähestyvät kuulee yhä useammin kysymyksen kannattaako valtuustoon pyrkiä, pystyykö siellä vaikuttamaan? Jääkö kuntiin mielekkäitä tehtäviä sote- uudistuksen tultua voimaan?
Kyllä jää, ja kyllä pystyy vaikuttamaan.
Valtuutetun tehtävää voi toki hoitaa monella eri tavalla, kuten mitä tahansa luottamustehtävää. Sen voi tehdä huolellisesti, aloitteellisesti, kuntalaisia kuunnellen, arvoihinsa sitoutuen, mutta yhteistyön taitaen. Tai sen voi hoitaa vähemmällä paneutumisella, kuntalaisten näkemyksiä kuulematta tai ne ohittaen. Ja sitten on tietysti monia variaatioita näiden kahden mahdollisuuden väliltä.
Eroja on siinäkin miten hyvät mahdollisuudet valtuutetuilla on hoitaa luottamustehtäväänsä, vastata kuntalaisilta vaaleissa saamaansa luottamukseen. Ruuhkavuosia elävillä pienten lasten vanhemmilla mahdollisuudet ovat erilaiset kuin meillä jo vakinaisen työelämän taakse jättäneillä. Näin on, sillä luottamustehtävän hoitamiseen kuuluu paljon muutakin kuin valtuuston ja lautakuntien kokouksiin osallistuminen. Esityslistojen ja muiden materiaalien tutkimisen lisäksi tietämystään päätettävistä asioista voi syventää moninaisissa seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa. Nämä tilaisuudet ovat pääasiassa päivällä ja niihin on hankalaa tai mahdotonta osallistua työaikana. Sama koskee tutustumista kunnan palveluihin ja työntekijöihin.
Eriarvoisuus on tosiasia ja aina välillä pulpahtaakin keskustelu siitä miten valtuusto- ja muuta työskentelyä voisi kehittää niin, että mukaan haluaisi ja pääsisi enemmän lapsiperheellisiä. Toisaalta on sanottava sekin, ettei työelämän vaatimusten taakse jääminen suinkaan aina johda suurempaan aktiivisuuteen.
Ehdokkuutta miettiville tärkeä kysymys on se ketä ajattelee edustavansa jos tulee valituksi valtuustoon. Edustaako valitsijoitaan, laajemmin kuntalaisia, puoluettaan ja valtuustoryhmäänsä, vai kuntaa. Ja mikä on kunta? Tarkoittaako se asukkaita, kunnan työntekijöitä, kunnan hallintoa?
Vasemmistolaisittain tuntuu ilmeisesti aika itsestään selvältä vastaukselta se, että olemme kuntalaisten asialla. Käytännössä asia on vivahteikkaampi, koska kuntalaiset ei ole mikään homogeeninen, samoin ajatteleva ryhmä.
Otan esimerkin. Lasten ja nuorten palveluiden lautakuntaan on tulossa esitys siitä, että päiväkotihoidon laskutuksessa siirryttäisiin tuntiperusteiseen laskutukseen. Toisin sanoen vanhemmat maksaisivat vain niistä tunneista, jotka lapsi on päivähoidossa. Odotamme parhaillaan selvitystä puolen vuoden pilotista, mutta jo nyt olen kuullut monien vanhempien ilahtuvan uudistuksesta, säästäisihän se vanhempien kustannuksia. Toisaalta lastentarhanopettajien liitto vastustaa uudistusta. He näkevät niin, että lapset eivät enää olisi riittävän varhaiskasvatuksen piirissä, sitä kun olisi vaikeampi järjestää ”pätkähoidoissa”. Kaupungin hallinnossa taas ajatellaan, että uudistus voisi tuoda säästöjä vähentäessään henkilöstön määrää ja kuluja ja näin säästyviä varoja voitaisiin käyttää muualla lasten palveluissa.
Tässä on siis ainakin kolme ryhmää; lasten vanhemmat, lapset sekä lastentarhanopettajat, jotka ovat kaikki kuntalaisia. Lisäksi luottamushenkilön omassa valtuusto- ja/tai poliittisessa viiteryhmässä voi olla erilaisia näkemyksiä siitä mitä perusteluja on kuunneltava herkimmin. Kaikkia tahoja on kuultava ja sen jälkeen punnittava mikä tai mitkä asiat omassa kannanmuodostuksessa eniten painavat. Kaikki eivät tule olemaan valintaan tyytyväisiä, sekin on tärkeää ymmärtää. Ymmärrys nimittäin voi ennaltaehkäistä sitä, että uutena luottamushenkilönä joko turhautuu päätöksentekoon tai loukkaantuu kohtalokkaasti kritiikistä.
Lautakunnista on hyvin tuttu myös seuraavanlainen tilanne. Kun johtavat viranhaltijat antavat tilannekatsauksia eri palveluista tai vastaavat lautakunnan jäsenten kysymyksiin, kuulemme useimmiten asioiden olevan mallikkaasti. Jos luottamushenkilö ei ole itse tutustunut asioihin ruohonjuuritasolla, voi olla helppoa omaksua johtotasolta saatu tieto sellaisenaan. (Toki jotkut asiat ovatkin mallikkaasti). En suinkaan tässä väitä johtavien viranhaltijoiden olevan epärehellisiä. Mutta väitän kyllä, että he saattavat nähdä asiat eri näkökulmasta. Heidän toimenkuvaansa kuuluukin arvioida suuria kokonaisuuksia ja silloin konkreettiset yksityiskohdat eivät välttämättä näy. Mielestäni luottamushenkilöidenkin on nähtävä kokonaisuuksia, mutta myös puututtava havaitsemiinsa yksittäisiin epäkohtiin.
Valtuutetun tehtävä tosiaankin on kiinnostava ja siinä on mahdollista vaikuttaa pienenkin ryhmän jäsenenä perehtymällä asioihin, ymmärtämällä yhteistyön merkityksen, sekä jaksamalla olla pitkäjänteinen. Ja kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa, tekemällä oppii.