Maan hallitus teki pari vuotta sitten historiallisen (huonon) päätöksen liittyen lasten subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen /varhaiskasvatukseen. Se antoi kunnille mahdollisuuden rajoittaa päivähoito-oikeutta ja niinpä lapsilla ei enää 1.8. 2016 alkaen ole lain suojaamaa oikeutta kokopäiväiseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen ja hoitoon, jos toinen lapsen vanhemmista on työttömänä tai  hoitaa perheen toista lasta hoitovapaalla tai kotihoidon tuella. Kokopäivähoito myönnetään vain  tarveharkintaisesti sosiaalisin perustein.

Useat kunnat tarttuivat hallituksen antamaan mahdollisuuteen eriarvoistaa lapset heidän vanhempiensa työmarkkina-aseman perusteella. Näin tapahtui, vaikka suuri joukko lasten vanhempia, ammatillisia varhaiskasvattajia sekä lasten etujärjestöjä ilmaisi selkeän vastustuksensa hallituksen suunnitelmille. Vain ani harvoin asiantuntijat ovat olleet jostakin asiasta niin yksimielisiä kuin he olivat subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajoittamisen huonoudesta. Kritiikissä tuotiin esiin se miten päivähoito-oikeuden rajaaminen lähtee pelkästään taloudellisista lähtökohdista, ja niistäkin hyvin lyhytnäköisesti. Niin Suomessa kuin maailmalla on runsaasti tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen merkityksestä lapsen kehitykselle, oppimiselle, hyvinvoinnille ja myös syrjäytymisen ehkäisemiselle esimerkiksi koulunkäynnin keskeyttämisen vähenemisen kautta. Tätä on painotettu myös Euroopan komission varhaiskasvatusta koskevassa tiedonannossa. Hyvä varhaiskasvatus säästää. Mielenkiintoista on sekin, että valinnanvapaudesta mielellään puhuvat puolueet eivät ole olleet valmiita antamaan perheille valinnanvapautta lapsen hoidon suhteen.

Hallituksen perusteluissa päivähoitoa tarkasteltiin vain työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta, eli se perustui lapsen yksilöllisistä tarpeista riippumattomiin asioihin. Sivuasiaksi jäi lapsen oikeus täysiin varhaiskasvatuspalveluihin. Kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunnossa todettiin, ”varhaiskasvatus on kokonaisvaltaisin lapsille kuuluva peruspalvelu. Varhaiskasvatuksella on suuri merkitys lapsen vertaissuhteiden muodostumiselle ja ylläpitämiselle sekä sosiaalisten taitojen kehittymiselle. Varhaiskasvatus tukee maahanmuuttajataustaisten lasten kotoutumista”.

Päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset ja perheet keskenään eriarvoiseen asemaan. Kun rajauksen piirissä olevista perheistä kokopäiväisen hoitopaikan saa vain sosiaalisin perustein, voi tästä tulla perheitä ja lapsia leimaava käytäntö, joka pahimmillaan estää perheitä hakemasta tarvitsemaansa palvelua. Olennaista on sekin kuka sosiaalisia perusteita arvioi, kuullaanko lapsen mahdollista aikaisempaa päiväkotia ja lasta itseään. Entä miten paljon perheiden vaihtuvat tilanteet nykyisessä pätkätyömaailmassa lisäävät kunnissa byrokratiaa ja kustannuksia? Muitakin kysymyksiä on herännyt. Miten toimitaan tilanteissa, joissa yhteishuoltajuuden etävanhempi jää kotiin? Miten yksinhuoltajien erityistilanteet huomioidaan? Ovatko maahanmuuttajataustaiset lapset ilman muuta vai harkinnanvaraisesti oikeutettuja kokopäivähoitoon?

Muun muassa noita kysymyksiä useissa kunnissa joudutaan pohtimaan ja käyttämään kallisarvoista aikaa turhiin byrokraattisiin tehtäviin. Näen asiassa myös sukupuolten tasa-arvonäkökulman. Jos työttömän parin lapsi ei saa perheen niin halutessa kokopäiväistä hoitopaikkaa, on se useimmiten perheen äiti, joka jää kotiin ja saattaa joutua pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nopeasti muuttuvassa työelämässä se voi merkitä tarvetta uuteen kouluttautumiseen ja vaikuttaa niin palkkakehitykseen kuin sosiaaliturvaankin.

Omassa kotikaupungissani Tampereella onnistuimme (ainakin toistaiseksi) vasemmiston ansiosta torjumaan lapsia ja perheitä eriarvoistavan uuden käytännön. Mitenkään selvää se ei ollut. Kun asia tuli ensimmäisen kerran viralliseen käsittelyyn lautakuntaan ja ehdotin hylättäväksi päivähoidon rajausesityksen, sain esitykselleni tuen vain oman ryhmäni toiselta lautakunnan jäseneltä, sekä yhdeltä sosialidemokraatilta. Muut puolsivat heikennystä. Kaupunginhallituksessa tukea tuli jo enemmän, kiitos kansalaisjärjestöjen aktiivisuuden ja ryhmien uuden harkinnan. Asian lopullisessa käsittelyssä kaupunginvaltuustossa kantamme voitti – yhdellä äänellä. Kun jälleen kuluvan vuoden talousarviokäsittelyssä äänestimme valtuustossa subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, oli se saanut kymmenkunta uutta kannattajaa ja äänestysluvut olivat selkeät. Tämä prosessi toimikoon hyvänä esimerkkinä siitä, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa pitämällä kiinni arvoistaan, ymmärtämällä missä kohtaa on oltava skarppina ja rohkenemalla asettua auktoriteetteja vastaan. Valtuustojen ei tarvitse olla kumileimasimia.