Blogistin omakohtainen tutustumisretki Italian jalkapallomaailmaan kohdistui tällä kertaa Pohjois-Italian muoti- ja teollisuuskaupunkiin Milanoon  ja sen kahden jättiläisen Ac Milanin sekä Fc Internazionalen välillä pelattavaan Derby della Madoniinaan. Madonnan derby on saanut nimensä Milanon tuomiokirkon katolla sijaitsevan Neitsyt Marian patsaan mukaan, jonka katse suojelee kaupunkilaisia pahalta. Kummatkin Milanon jalkapalloseurat pelaavat ottelunsa Stadio San Sirolla, jonka kapasiteetti on 80 000 henkeä. Stadion on yksi Italian suurimmista jalkapallolle pyhitetyistä stadioneista.

Milanoon pääsee suorilla Finnairin lennoilla Helsingistä päivittäin. Lennot saapuvat Malpensan lentokentälle, josta helpoiten kaupunkiin pääsee suoralla junayhteydellä joko Cadornan asemalle tai massiiviselle Centralen asemalle. Jälkimmäinen on jo itsessään arkkitehtooninen nähtävyys sekä todiste fasismin ajan suureellisesta rakennustaiteesta. Juna kannattaa valita sen mukaan, missä päin Milanoa majapaikkasi sijaitsee. Junalippujen hinta on yhdeltä suunnalta 12 euroa ja ne on ostettava ja leimattava ennen matkaa, kuten muutkin julkisen liikenteen liput. Julkisen liikenteen kertaliput maksavat 1,5 euroa matkalta. Myös useamman matkan lippuja voi hankkia. 48 tunnin lipun hinta on 8,25 euroa. Lippuja myydään automaateista ja kioskeilta.

Hotellit Milanon keskustassa, kuten muissakin Euroopan suurissa talouskaupungeissa, ovat kalliita. Blogisti suosittelee valitsemaan hotellin laitakaupungilta, jossa elämä on verkkaisempaa ja hinnat huokeampia. Yksi hyvä hotellialue sijaitsee Parco Sempionen luoteispuolella Gerusalemin metroaseman tuntumassa. Tältä alueelta on kohtuullinen matka joko raitiovaunulla tai kävellen keskustaan ja siellä sijaitsee monia ravintoloita. Metrolinja 5 kulkee alueen kautta suoraan stadionille, joten jalkapallomatkailijan kannalta sijainti on otollinen. Ydinkeskustasta stadionille pääsee myös raitiovaunulla numero 16. Derbyn aikaan raitiolinjan loppupää oli remontissa ja sitä operoitiin korvaavilla busseilla. Otteluihin kannattaa mennä ajoissa, sillä pelipäivinä julkisen liikenteen ajoneuvot ovat ääriään myöten täynnä.

San Siron kapasiteetti on noin 80 000 henkeä. Ulkomuodoltaan se muistuttaa lähinnä parkkitaloa. Kuva: Mikko Heinonen

San Siron kapasiteetti on noin 80 000 henkeä. Ulkomuodoltaan se muistuttaa lähinnä parkkitaloa. Kuva: Mikko Heinonen

Stadionin yhteyssä sijaitsee museo, joka on auki päivittäin. Museo kertoo Ac Milanin ja Interin historiasta ja menestyksen vuosista. 17 euron museolipulla pääsee lisäksi kiertämään stadiumia ja tutustumaan kummankin joukkueen pukutiloihin. Kierroksen lopuksi voi vierailla joukkueiden fanituotteita myyvässä myymälässä.

Milanon kahden joukkueen välit olivat matkalaisten empiiristen havaintojen pohjalta yllättävän lämpimät. Kaksi kilpailevaa seuraa toimii samassa museossa ja pelipäivinä stadiumin katsomossa istui rinta rinnan niin sinimustien, kuin punamustienkin kannattajia. Vaikka sanallinen säilä katsomossa oli toisinaan suomalaisittainkin erittäin vyön alle lyövää, ei katsomossa ollut merkkiäkään fyysisestä väkivallasta kannattajien kesken. Lippuja seurojen otteluihin kannattaa ostaa etukäteen seurojen verkkokaupoista: www.inter.it ja www.acmilan.com. Lippujen hinnat vaihtelevat vajaasta 30 eurosta yli sataan euroon. Paikallispeleihin ja kärkikamppailuihin myytävät liput menevät nopeasti. Milanon derby oli muutamaa hajapaikkaa vaille täyteen buukattu. Liikuntaesteisille ei suositella ylimmän kerroksen paikkoja, sillä siirtymiseen sinne menee aikaa kävellen ramppeja ja portaita pitkin hyväjalkaiseltakin kymmeniä minuutteja.

Itse otellussa tunnelma oli katossa jo tunteja ennen alkuvihellystä. Turvatarkastukset toimivat hyvin ja suuria ruuhkia sisäänpääsyille ei päässyt syntymään tuhansista ihmisistä huolimatta. Milanon derby on kuuluisia myös kannattajakulttuurista, jossa vastapuolten kannattajat pyrkivät rakentamaan massiivisia koko katsomonosan kokoisia tifoja. Interin kannattajat valitsivat tällä kertaa psykedeelisen ja savun täyttämän lippumeren, kun taas milanistit turvautuivat suureen lakanaan, jossa punamusta pelaaja nousee sinimustan yläpuolelle pallontavoittelussa.

Interistit valitsivat tifokseen psykedeelisen lippumeren. Kuva: R.A.

Interistit valitsivat tifokseen psykedeelisen lippumeren. Kuva: R.A.

Itse ottelussa Milanin punamustat olivat tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen niskan päällä. Ottelu ratkesi viimeistään Interin Mauro Icardin käsittämättömän huonoon rangaistuspotkuun, joka kilahti suoraan tolppaan. Tämän jälkeen punamustat rankaisivat kahdesti ja peli oli selvä. Lopputulos oli 3-0 Ac Milanille.

Italiaan suuntautuvalle jalkapallomatkalle kannattaa varata pitkä viikonloppu aikaa perjantaista maanantaihin, sillä sarjan otteluiden peliaikoja muunnellaan perinteisesti joskus lyhyelläkin aikavälillä. Milano ei itsessään ole turistin ihannekaupunki, mutta paljon nähtävää viikonlopuksi riittää. Milanon kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat katedraali Duomo ja Castello Sforzesco. Nämä keskiajalla rakennetut monumentit kertovat Milanon vauraasta historiasta sen toimiessa pohjoisen Italian yhtenä johtavista kaupunkivaltioista.

Milano on teollisuuskaupunki, mutta se on myös yksi maailman muotipääkaupungeista. Tämä näkyy katukuvassa lukuisina laadukkaina vaateliikkeinä, jotka sijaitsevat arkkitehtoonisesti viimeisen päälle silatuissa miljöissä. Aivan ydinkeskustassa sijaitseva ostoskeskus Galleria Vittorio Emanuele II on itsessään näyttävämpi yksinään, kuin kaikki ne kankaanpalaset yhdessä, joita hienostorouvat ostelevat Pradan ja Cuccin liikkeistä. Jalkapallofanaatikoille parhaimmat ostokset löytyvät kuitenkin lukuisista urheiluliikkeistä, jotka ovat täynnänsä kummankin milanolaisen seuran tuotteita. Näitä liikkeitä löytyy ympäri kaupungin.

Ravintoloita ei kannata ydinkeskustasta hakea, sillä hintalaatusuhde on niissä huono. Mainioita ravintoloita löytyy ydinkeskustan ulkopuolelta moneen makuun. Testiryhmämme suosi tällä kertaa pienpanimoravintoloita, joiden buumi on yltänyt myös Italiaan. Varsinkin BQ ja Lambiczoon ovat mainioita paikkoja viettää iltaa monipuolisten olueiden ja pienen syötävän parissa. Trattorioita, hosterioita ja ristorantteja löytyy kadulta kuin kadulta, joten joskus vaikeinta on valinta ravintoloiden välillä.

Stadioniin ja joukkueiden pukutiloihin voi tutustua kiertokävelyllä. Kuva: Mikko Heinonen

Stadioniin ja joukkueiden pukutiloihin voi tutustua kiertokävelyllä. Kuva: Mikko Heinonen

Jalkapallo-ostoksia

Calcio Mondiale, Monipuolinen jalkapalloliike Milanon Parco Sempionen luoteispuolella, Via Giulio Cesare Procaccini 32.

Football Team Duomo, Jalkapalloliike aivan ydinkeskustassa. Pääosin Milanin ja Interin tuotteita, mutta myös muiden italialaisten joukkueiden pelipaitoja. Erikoisuutena aitoja signeerattuja juhlapaitoja seinillä, Piazza del Duomo 20.

Ac Milan Store, Punamustien fanituotteita pelipaidoista kalsareihin, Galleria San Carlo.

La Gazzetta dello Sport Store, Legendaarisen vaaleanpunaisen urheilulehden fanituotteita t-paidoista kirjoihin. Galleria San Carlo.

San Siro Store, Interin ja ac Milanin tuotteita stadion myymälässä. Stadio San Siro.

 

Nähtävyyksiä

San Siro museum & tour, 17 euron sisäänpääsymaksulla pääset kierrokselle Interin ja Milanin pukukoppeihin ja stadionille. Lisäksi kierroksen yhteydessä on monipuolinen museo, joka kertoo kahden milanolaisen jalkapalloseuran historiasta, Piazzale Angelo Moratti.

Duomo di Milano, 1070-luvulla alkuun saatettu Milanon tuomiokirkko on kaupungin symboli ja Euroopan toiseksi suurin tuomiokirkko, Piazza del Duomo.

Galleria Vittorio Emanuele II, Luksusostoskeskus, joka on nimetty Italian ensimmäisen kuninkaan mukaan, on suurempi esteettinen nähtävyys, kuin sen lukuisat kalliit muotikaupat, Piazza del Duomo.

Castello Sforzesco, Parco Sempionen laidassa sijaitseva keskiaikainen linnake pitää sisällään lukuisia museoita, jotka kertovat Milanon historiasta. Piazza Castello.

Centrale-keskusrautatieasema, Massiivinen keskusrautatieasema on Mussoliinin aikaansaanos ja todistaa fasismin ajan monumenttaalisesta rakennustaiteesta, Centrale.

Teatro alla Scala, Luultavasti yksi maailman kuuluisimmista oopperataloista on must kohde korkeakulttuurin ystäville, Via Filodrammatici 2.

Navigli ja antiikkimarkkinat, Milanon keskustan eteläpuolella sijaitsevassa Naviglin kaupunginosassa on monia kanavia ja ravintoloita. Joka kuun viimeinen sunnuntai järjestetään alueella massiiviset antiikkimarkkinat.

Arena Civica, Parco Sempionen laidalla sijaitseva 1800-luvun alun stadion toimi aikoinaan purjehdusalusten näyttämönä ja myöhemmin jalkapallostadionina. Viale Giorgio Byron 2.

 

Olutravintoloita

Bq-olutravintolat, Pienpanimo-oluita panimon omista sammioista ja muita italialaisia sekä ulkomaalaisia erikoisoluita. oluen lisäksi tarjolla burgereita ja paniineja. Via Losanna 36 & Alzaia Naviglio Grande 44.

Lambiczoon, Italialaisia ja ulkomaalaisia erikoisoluita rauhallisessa olutravintolassa Kaakkois-Milanossa. Oluen lisäksi monipuolinen ruokalista, Via Friuli, 46.

 

Milanon plussia

+Toimiva joukkoliikenne

+Paljon erilaisia fanitarvikekauppoja ympäri kaupungin

+Kotoisia kaupunginosia ydinkeskustan ulkopuolella

+Hieno arkkitehtuuri

Milanon miinuksia

-Pitkät kävelymatkat

-Ruuhkainen ydinkeskusta

-Kaupparatsut, jotka kauppaavat helyjä ja selfiekeppejä

-Kalliit hinnat ydinkeskustassa