Vuoden 1993 verouudistuksessa ansio- ja pääomatulot eriytettiin. Silloin pääomatuloihin alettiin soveltaa tasaprosenttia, vaikka nykyisin verosta löytyy pieni porrastus 30 000 eurojen vuositulojen kohdalla. Hyvätuloisten asemaan tehty parannus on sen jälkeen edesauttanut tuloerojen kasvua entisestään. Ansiojakauman yläpäässä tapahtuu hajontaa, joka selittyy pääomatulojen määrällä. Sitä mukaa kuin pääomatulojen osuus tuloista kasvaa, veroprosentti laskee. Tämä ei yksinkertaisesti ole oikeudenmukaista.

Ylimmässä promillessa rikkaita suomalaisia, pääomatulojen osuus kaikista tuloista on noin 70 prosenttia. Mikä pahinta iso osa pääomatuloista ei ole todellisia palkkatuloja, vaan niissä on kyse tulomuunnosta, jolla ansiot kirjataan pääomatuloiksi verotuksen vähentämiseksi. Kyseessä on siis yleinen veronkierron muoto. Suurten pääomatulon saajia suosiva tuloverotus onkin suomalaisen järjestelmän keskeisimpiä eriarvoistavia rakenteita.

Erityisen avokätisesti kohdellaan pörssiin listaamattomien yritysten omistajia, jotka pystyvät muuttamaan ansionsa pääomatuloiksi ja nostamaan ne hyvin alhaisella veroprosentilla. Asiantuntijat kannattavat kohtuuttomien veroetujen poistamista myös tässä tapauksessa, mutta Suomesta ei ole löytynyt siihen vielä riittävää poliittista tahtoa, vaikka tulomuunto on täällä keskeinen verovälttelyn tapa.

Pääomatulojen saajien järjetön ja kestämätön suosiminen pitää lopettaa välittömästi. Sen sijaan kaikkia tuloja on verotettava yhtenäisen progressiivisen verotaulukon mukaan. Tämä laajentaisi veropohjaa ja toisi lisätuloja valtion kassaan.

Oikeansuuntainen tapa kehittää verotusta olisikin kohdistaa verotuksen progressio pääomatuloihin ja osinkojen verotukseen käyttöön otettavan tulorekisterin avulla. Kun verotuksen ylätasoa kiristetään oikeudenmukaisuuden ehdoilla, voidaan vähätuloisten verotusta laskea enemmän työntekoa kannustavaksi. Verotuksen on vastattava paremmin ihmisten yleistä oikeustajua sekä todellista veronmaksukykyä.

Tilastojen mukaan verotuksen progressiivisuus on heikentynyt tasaisesti vuodesta viimeisen 29 vuoden ajan. Uusliberaalin talouspolitiikan kaudella köyhät ovat siis köyhtyneet suhteessa siihen, miten rikkaat ovat saaneet rikastua lisää. En ole valmis korottamaan veroja rajattomasti, mutta tulonjaon oikeudenmukaisuus tulee palauttaa. Uusliberaalin ja kylmän politiikan aikakaudella vuodesta 1990 progressiivisen ansiotuloveron osuus on laskenut 40 prosentista 15 prosenttiin. Verotusta tulisikin uudistaa nimenomaan palauttamalla progressiivisuus verotuspolitiikan ytimeen ja ulottamalla verottajan toiminta myös pääomiin.

Kautensa naistenpäivään 8.3.2019 päättäneen hallituksen veroratkaisut pahensivat taloudellista eriarvoisuutta omalla suurituloisia verohelpotuksilla suosineella linjallaan. Sen sijaan leikkaukset sosiaaliturvasta ja perusturvasta kurittivat vähätuloisia. Ei ole mikään yllätys, että porvarihallitus on vauhdittanut suurituloisten ansiokehitystä, samalla kun se on kyllä kyykyttänyt köyhiä leikkauksilla, työttömiä aktiivimallilla ja julkisia aloja lomarahaleikkauksilla.

Suomalainen veropolitiikka on kellunut pitkään ilman vahvaa johtajuutta. Periaate joka on hallinnut sen kehittämistä on ollut siirtyminen rikkaita suosivan tasaverotuksen suuntaan. Kokonaisveroastetta on myös haluttu laskea, mutta verotuksen kohdentumisesta onkin sitten puhuttu vähemmän. Kokonaisveroastettakaan ei ole enää varaa laskea piirun vertaa, koska hyvinvointivaltio tarvitsee tuekseen riittävän verotuksen. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen saattaa pikemminkin lisätä verotuksen tarvetta. Ehdotankin, että veropoliittisia päätöksiä ohjattaisiin jatkossa paljon tiukemmin tutkitulla tiedolla kuin ideologisilla painotuksilla. Verotukseen voisi myös soveltaa enemmän kokeilevaa otetta seuraamalla muutosten vaikutuksia, jotka kyllä voidaan tarvittaessa korjata.

Linja jossa Suomen verotusta suomitaan jatkuvasti liian suureksi, on pelannut vain oikeiston pussiin. Näin se on saanut rauhassa suosia suurtuloisia ja köyhdyttää kansaa. Näyttöä siitä että verotuksen laskeminen toisi talouteen jotain välttämätöntä kasvuvaraa ei ole. Sen sijaan on näyttöä siitä, että Suomen kaltaisessa maassa korkea verotus ja sen mahdollistama hyvinvointivaltio tekevät maasta myös yrittäjälle toimivamman ja kilpailukykyisemmän.

Mitä muuta Vasemmistoliiton ajamalla verotuksella voisi tehdä? Elintarvikkeille voitaisiin ottaa käyttöön ympäristö- ja terveysvaikutuksiin perustuva valmistevero. Ruotsin mallin kaltainen lentovero Suomessa voisi tuottaa 90 miljoonaa vuodessa. Lentovero voisi olla kuusi euroa EU:n sisällä ja sen ulkopuolella matkasta riippuen 25−40 euroa.

Autokannan muuttamisen tukien kuten konversiotuki ja romutuspalkkio tulee määräytyä progressiivisesti tulojen perusteella. Kotitalousvähennys on syytä laajentaa kattamaan myös asunto-osakeyhtiöiden investoinnit uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen. Pienyrittäjiä on syytä tuke nostamalla arvonlisäveron piiriin kuuluvan myynnin alaraja 30 000 euroon. Yhteisöveron pohjaa taas tulee tiivistää ja sen tasoa nostaa kahdella prosentilla.

Veropohjaa tulee laajentaa myös panostamalla ympäristöhaittojen verotukseen jatkuvasti enemmän. Ympäristölle haitalliset tuet taas on uuden hallituksen peruttava ensitöikseen. Ympäristölle haitallisista verotuista voidaan irrottaa 500 miljoonaa ja kohdentaa se paremmin. Paljon energiaa käyttävän teollisuuden ja maatalouden energiaveron palautukset ja muut energiatuet tulee pyöristää selvästi alaspäin. Turpeen verotusta tulee asteittain korottaa, niin ettei tämän saastuttavan energiamuodon toimintaa enää tueta. Myös kivihiilen verotusta tulee korottaa, niin että siitä luopuminen vauhdittuu. Päästökaupan epäsuoria kustannuksia ei tule enää kompensoida saastuttavalle teollisuudelle.

Kunnallisverotuksen perusvähennystä on syytä korottaa merkittävästi, jotta pienituloisten käteen jäävät tulot kasvavat ja taloudellinen eriarvoisuus voi vastaavasti vähentyä. Tuloerojen ja pienituloisuuden vähentämiseen auttaa myös sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen perustulon suuntaan. Perustulo voidaan verottaa pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.

Suomen tulee aidosti ryhtyä tukkimaan verotuksen porsaanreikiä sekä kitkemään veroparatiisien ilmiötä. Koko lainsäädäntö tulee käydä läpi ja tukkia sen mahdollistaman verovälttelyn ja aggressiivisen verosuunnittelun muodot. Samaan aikaan on syytä laajentaa pakollisen veronumeron käyttöä muun muassa rakennus- ja telakkateollisuudessa. Tilaajavastuuta alihankkijoiden suhteen on myös kiristettävä niin, että tilaaja vastaa viime kädessä myös alihankkijoiden veroista, maksuista ja palkoista. Pääomalle on myös säädettävä maastapoistumisvero, silloin kun varallisuutta siirretään alhaisen verotuksen maihin. Samoin myös varallisuusveron käyttöön ottamista uudelleen tulee selvittää.

Valtiolle arvioidaan kertyvän verotuloja 45,7 miljardin euron verran vuonna 2019. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan erilaisia verotukia on noin 180 kappaletta ja niiden arvo 2018 oli 26,8 miljardia. VTV:n oman arvion perusteella verotukien vaikutuksia ei tunneta kunnolla. Siksi onkin syytä selvittää, mihin verotukia tarvitaan, mikä on niiden vaikutus ja mistä niistä voidaan luopua. Tästä kokonaisuudesta VTV näkee, että tästä potista kaksi kolmasosaa voidaan laskea verotettavaksi tuloksi. Toisin sanoen vuonna 2018 valtiolta jäi saamatta verotukien takia ainakin 17,5 miljardia euroa verotuloja. Olisiko näistä rahoista irrotettavissa vaikkapa miljardi ikäihmisten hoivan korjaamiseen ja toinen miljardi koulutuksen parantamiseen?