Kolumbian mielenosoitukset, joita kutsutaan myös Kolumbian kansalliseksi lakoksi (Paro Nacional) ja jotkin tiedotusvälineet kutsuvat niitä Kolumbian sosiaaliseksi purkaukseksi (Estallido Social), ovat sarja monitahoisia mielenosoituksia, jotka käynnistettiin Iván Duquen hallituksen tekemän verouudistushankkeen julkistamisesta, toteutettiin alun perin tämän rakenneuudistusehdotuksen poistamiseksi ja joihin kansallinen poliisi vastasi suhteettomalla voimankäytöllä. Ne jatkavat myös toimia muiden 18 kuukautta aikaisemmin alkaneiden sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mielenosoitukset ovat kärjistyneet ja konflikti on tuottanut paljon väkivaltaa, johon ovat syyllistyneet myös aseistetut marsseja vastustavat siviilit. Sen seurauksena kymmenet mielenosoittajat ovat kuolleet ja sadat muut ovat tulleet ilmoitetuksi kadonneiksi. Amerikkojen välinen ihmisoikeustuomioistuin (CIDH) on tuominnut vakavat ihmisoikeusrikkomukset.

Mielenosoituksia on pidetty 28. huhtikuuta lähtien. Ne kutsui koolle kansallinen lakkokomitea (Comité Nacional de Paro), joka koostuu ammattiliitoista, erinäisistä järjestöistä ja työläisten, opiskelijoiden ja alkuperäiskansojen yhtymistä, jotka järjestivät myös Kolumbian vuosien 2019−2020 protestit. Mukaan ovat liittyneet myös muut yhteiskunnalliset tahot, joista kaikilla ei ole ideologiasia tavoitteita. Kolumbian katujen lisäksi mielenilmaukset ovat laajentuneet moneen muuhunkin maahan, internetin syövereihin ja taidemaailmaankin.

Huhtikuun lopussa käynnistyneeseen lakkoiluun kohdistetun voimankäytön saldona on tähän mennessä kuollut jo ainakin noin 50 henkeä, jotka ovat kärsineet poliisivoimien liiallisesta voimankäytöstä ja valtiollisista sortotoimenpiteistä. Kansaisjärjestö Temblores on vahvistanut 45 kuolemantapausta, 3 789 poliisiväkivallan tapausta, 25 seksuaaliväkivallan uhria ja 1 649 mielivaltaista pidätystä. Human Rights Watch on kertonut jopa 67 kuolleesta. Myös noin sata henkeä on yhä kadoksissa. Puolustusministeriön tietojen mukaan mielenilmauksissa oli haavoittunut toukokuun loppuun mennessä ainakin 2 149 henkeä, vaikka todellinen luku lienee jo paljon suurempi.

Yksi surullisimpia protestien tapahtumia on entisen poliisin 17-vuotiaan tyttären Alison Salazarin Popayánissa sattunut raiskaus, mikä tapahtui 12. toukokuuta. Hän ei osallistunut suoranaisesti mielenilmauksiin, mutta kuvasi niitä. Mellakoiden hajottamiseen keskittyneen poliisin erikoisyksikön (ESMAD) neljä jäsentä käytti häntä hyväkseen. Tapahtumista julkaistiin mielenosoittajien kuvaama video, jossa puolialastonta nuorta raahataan pitkin katua. Hän selvisi kotiin saman päivän yöllä ennen kello yhtätoista, koska hyväksikäyttöön syyllistyneet miehen tajusivat hänen olevan poliisin tytär. Salazar julkaisi kertomuksen edellisen illan tapahtumista Facebookissa. Sen jälkeen hän tappoi itsensä.

Vuosikymmenten huono poliittinen johtajuus ja kansan vuosia jatkunut tyytymättömyys yhteiskuntaan, joka ei pysty ratkaisemaan ongelmiaan kuten epätasa-arvoa tai puutteellisia palveluita, on saanut kansan valtaamaan kadut uudelleen. Jo marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020 elettiin nykyisen opposition mielenilmauksien ensimmäinen aalto. Silloin vastarinta kohdistui paitsi oikeistohallituksen politiikkaan ja korruptioon niin myös Kolumbian rauhansopimuksien rikkomiseen ja moniin sosiaalisiin johtajiin kohdistuviin murhiin. Siitä lähtien kun Kolumbian edellinen presidentti Juan Manuel Santos ja Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat (FARC) kirjoittivat joukon sopimuksia ja lopullisen rauhan 24. marraskuuta 2016, jo yli 900 ruohonjuuritason johtajaa on murhattu. Noin kolmannes heistä on FARC:in entisiä jäseniä ja loput kuuluvat alkuperäiskansoihin, maaseudun liikkeisiin tai ihmisoikeusjärjestöihin.

Senaattori Feliciano Valencian julkaiseman kootun listan mukaan, lakko on saavuttanut 47 päivässä kahden hallituksen uudistuksen eli verojärjestelmän ja terveysalan reformien kaatamisen. Se on myös johtanut valtiovarainministeri Alberto Carrasquillan ja ulkoministeri Claudia Blumin sekä Calin kaupungin poliisipäällikkönä toimineen kenraali Juan Carlos Rodríguezin eroon. Valtiovarainministeriö saatiin myös peruttamaan 24 hävittäjän noin kolme miljardia euroa maksaneet kaupat. Lisäksi korkeakouluoppilaiden lukumaksut syyslukukaudelle 2021 jäädytettiin. Mitä tulee ehdotuksiin, niin keskustelu kansallisen poliisin uudistamisesta on käynnistynyt. Sen sijaan nuorten (La Primera Línea) ja alkuperäiskansojen (Minga Indígena) toimijuutta on vahvistettu. Kansalaisten osallistumista taas on lisätty avoimilla kokouksilla. Mielenilmaukset ovat myös tuoneet enemmän näkyvyyttä maassa vallitsevalle kriisille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin sekä lisänneet tietoisuutta laajamittaisista ja jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista.

Vuoropuhelu hallituksen kanssa ei ole ollut sujuvaa ja koronaviruksen aiheuttama pandemia on vain pahentunut Kolumbiassa, joten lakkokomitea on päättänyt lopettaa katujen valtaamisen toistaiseksi ainakin heinäkuun loppupuolelle asti. Heinäkuun 20. päivä järjestetään kuitenkin jälleen suuri mielenilmaus ja tarjotaan kongressiedustajille lakiehdotuksia. Tuolloin järjestetään myös konsertti, joka tukee muutosta taiteen keinoin.

Kuten pankissa työskentelevä 29-vuotias Eduard Barragán sanoi, lakko voittaa milloin vain alistumisen:

− Protestit vaikuttavat meihin, mutta on suotavampaa lakkoilla yksi, kaksi, kolme kuukautta kuin viettää koko elämä korruption kanssa, ilman valtion apua.

Latinaisamerikkalaisen geopoliittisen strategiakeskuksen (CELAG) 10.6. julkaiseman kyselyn mukaan vasemmistolainen senaattori Gustavo Petro johtaa mielipidekyselyä tulevasta presidentistä. Hänen kannatuksensa on 30 prosenttia, kun toiseksi tulevaa vaihtoehtoa kannattaa vain 14 prosenttia kyselyyn vastanneista. 74 prosenttia kolumbialaisista kannatti puolestaan yleislakkoa, kun taas 77,5 prosentilla oli kielteinen käsitys maata kovin ottein hallitsevasta Duquesta. Istuvaan presidenttiin myönteisesti suhtautui vain 17,6 prosenttia kansasta.

Esitän seuraavaksi käännöksen erään lakkoilevan nuoren ajattelusta.

Kuvateksti:

Senaattori Feliciano Valencian julkaiseman listan mukaan, yleislakko on saavuttanut kahden hallituksen verojärjestelmään ja terveydenhoitoon kohdistuvan uudistuksen hautaamisen. Se on myös johtanut valtiovarainministerin ja ulkoministerin sekä Calin kaupungin poliisipäällikön eroon. Valtiovarainministeriö saatiin myös peruttamaan kolmen miljardin euron hävittäjäkaupat.

 

July Cassiani-Hernández: ”Kolumbian kansa on päättänyt nousta vastarintaan”

 

Kolumbialainen aktivisti July Cassiani-Hernández on Saksassa Terre des Femmes -järjestön kutsumana vahvistaakseen työtään taistelussa ihmisoikeuksien ja rauhan rakentamisen puolesta. DW haastatteli häntä.

Deutsche Welle: Kuinka työsi ihmisoikeuksien ja rauhan rakentamisen taistelussa on muuttunut Kolumbiassa tehdyn rauhansopimuksen jälkeen?

July Cassiani-Hernández: Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen maassa on edelleen jännitteitä. Oli epävarmuutta siitä, pystyisikö valtio noudattamaan sopimuksia ja siitä miltä sopeutumisaika näyttäisi. Kaupunkien sisällä pelättiin kansalaisyhteiskuntaa ja lain ulkopuolisia ryhmiä, sekä rikollisia että sisäiseen konfliktiin liittyviä tahoja. Itse asiassa viime vuosina monet aseet jättäneistä on tapettu. Vuosina 2017−2018 alkoi kuitenkin ilmaantua jonkin verran rauhaa, murhien määrä väheni, ainakin hyökkäyksiä oli vähemmän…

Mutta viime aikoina väkivalta on lisääntynyt uudelleen, mitä tulee useisiin joukkomurhiin ja lukuisiin sosiaalisten johtajien murhiin…

Kyllä, täytäntöönpanon toinen vaihe on ollut kriittisin ajanjakso vuoden 2018 jälkeen. Johtajia on uhattu ja murhattu, jonka ovat rekisteröineet monet kansainväliset järjestöt ja on koettu paljon väkivaltaisia jaksoja. Esimerkiksi Catatumbossa, Caucassa, aloimme nähdä hyökkäyksiä, jotka olivat vähentyneet jo ennen sopimuksen allekirjoittamista. Tässä täytäntöönpanon keskivaiheessa olemme menneet taaksepäin joissakin tilanteissa, koska kaikkia tehtyjä sopimuksia ei ole noudatettu, ja hallituksen vaihdon myötä niiden toteuttamiseen ei ollut samaa poliittista tahtoa. Ja myös siksi, että väkivallan synnyttäneet rakenteelliset puutteet eivät ole muuttuneet miksikään: ei ole olemassa parempaa infrastruktuuria tai parempaa pääsyä perusoikeuksien piiriin. Tämä on ollut kuin kasvualusta, joka aiheutti väkivallan uusiutumisen ja joka kohdistui erityisesti rauhanrakentamisprosesseissa työskennelleisiin järjestöihin.

Liittyvätkö nämä syyt myös Kolumbian nykyisiin mielenosoituksiin?

Nämä mielenosoitukset ovat seurausta rakenteellisista puutteista ja toimenpiteistä, joita hallitus pitää sopivina niiden ratkaisemiseksi. Minulle ne merkitsevät kolumbialaisten saaneen ”jo tarpeekseen”.

Verouudistus peruutettiin yli kolme viikkoa sitten, ja mielenosoitukset ja saartorenkaat jatkuvat yhä. Miksi?

Uudistusta sinällään ei ole hylätty, se vedettiin vain pois sen uudelleen muotoilemista varten. Se on projekti, joka jatkuu. Toisaalta on olemassa muita uudistuksia, jotka ovat edelleen käynnissä, kuten terveys ja oikeuslaitos. Hallitus on vastannut mielenilmauksiin vastakkainasettelulla, ja olemme nähneet ankaria sortotoimia, vaikka mellakoiden vastaisen yksikön (ESMAD) toteuttamia vallan väärinkäytöksiä on tehty jo pitkään julkiselta katseelta piilossa.

Onko tuo poliisin raakuus rakenteellista?

Tavallaan se on. Ja se ei ole vain mielipide. Kansainväliset järjestöt ovat tehneet monia tutkimuksia, joissa puhutaan valtion puolisotilaallisuudesta (paramilitarismo). Valtion väkivalta on nyt levinnyt kaupunkeihin ja siksi se on näkyvämpää. Erona on, että nyt ihmiset ovat päättäneet ryhtyä vastarintaan. Tärkeä asia sille, että nykyinen tilanne ei muuttuisi verilöylyksi, on vuoropuhelun olemassaolo ja kansalaisten vastarinnan ohjaaminen tiettyihin tarkkoihin ehdotuksiin. Mutta mielenosoitusten väkivallan ja valtiollisen väkivallan, joka on tuonut tankit kaduille, välillä ei ole mitään oikeasuhteisuutta. Lisäksi valtio on vanginnut nuoria, jotka ovat tulleet kadonneeksi. Ja kyse ei ole spekulaatioista, kuten on haluttu vihjailla, vaan todellisista tilanteista, joita monet kansainväliset järjestöt ovat vaivautuneet todentamaan tosiksi.

Onko kaupunkien sulkeminen viikoiksi oikea vastustamisen muoto?

Se on kolumbialaisten avunpyyntö, koska he ovat yrittäneet päästä sopimukseen hallituksen kanssa demokraattisten ja laillisten kanavien kautta, mutta se ei ole ollut mahdollista. Minulle, kaikella kunnioituksella, lakko ja saartotoimet eivät ole suhteettomia toimenpiteitä, kunhan yksityistä ja yhteistä omaisuutta ei tuhota ja marssit ovat rauhanomaisia.

Iván Duque on tuoreessa haastattelussa sanonut, että Kolumbian mielenosoitukset johtuvat pandemian aiheuttamista olosuhteista ja että vastaavia mellakoita tulee esiintymään muissakin maissa.

Minusta näyttää väärältä, että hallitus yrittää vähätellä mielenosoituksia. Ihmisten keskuudessa on niin paljon turhautumista, että he lähtevät kaduille pandemiasta huolimatta. On myös sanottu, että ne johtuvat muiden maiden ulkoisesta puuttumisesta. Pyyntöjen aliarvioiminen näyttää, ettei hallitus ota vakavasti vastapuolensa vetoomuksia. Siksi ei ole vuoropuhelun kanavia. Jos uskotaan, etteivät mielenosoitukset ole oikeutettuja, miksi Amerikkojen väliselle ihmisoikeustoimikunnalle (CIDH) ei sallittaisi pääsyä maahan, sehän saapui vasta 8. kesäkuuta.

Keskellä tätä tilannetta gallupkyselyt antavat Gustavo Petrolle voittajan roolin seuraavissa vaaleissa…

Vastarintaa ei tehdä yhdenkään ehdokkaan hyödyttämiseksi. Luulen, että vuoden 2022 vaaleissa joitakin ehdokkaita, jotka eivät ole edustaneet kansan etuja, tullaan rankaisemaan. Odotan sen tapahtuvan paitsi presidenttiyden niin myös kongressin suhteen.

Mutta jos saartotoimet viedään äärimmäisyyksiin ja seurauksena on verikylpy, se voi olla haitaksi ehdokkaille, jotka oletettavasti hyötyvät mielenosoituksista.

Siksi mielestäni mielenosoitukset on vietävä kohti vuoropuhelua ja kohti sellaista horisonttia, joka takaa ihmisoikeuksien ja monien muiden perusoikeuksien toteutumisen, joita kolumbialaisille ei ole taattu pitkään aikaan. Ehdokkaat, jotka ovat osoittaneet tukea tälle pohdinnalle, jotta voimme vaatia sitä mikä kuuluu meille, pyytävät vuoropuhelua ja harkittua päätöksentekoa. Meidän on ohjattava tämä vastarinta tietynlaiseen vuoropuheluun, neuvottelemiseen, koska jos näin ei tapahdu, syyllistymme siihen virheeseen, että jatkamme toimiin vastaavien tekojen linjalla. Mutta luulen, että ehdokas, jonka monet mainitsevat, ei kannusta mielenosoituksiin päästäkseen valtaan. Ne ovat vastaus tyytymättömyyteen, ja on annettava kaikki uskottavuus ihmisten tekemille päätöksille. Ei voida sanoa, että yksi ehdokas vaikuttaa miljooniin kolumbialaisiin ja siksi he lähtevät kaduille. Se on järjetöntä. Se on jotain paljon syvempää.

Alkuperäisen artikkelin voi lukea täältä.

Lähde: Deutsche Welle, France 24, La Jornada, etc.