Pirkko Kotilan kasvokuva

Pirkko Kotila

Olen vuoden päivät yhdessä kolmen muun vantaalaisen vasemmistolaisen kanssa yrittänyt saada ihmisiä lähtemään kuntavaaliehdokkaaksi kotikunnassani Vantaalla. Työ on suonut iloa. Ja se on aiheuttanut harmaita hiuksia ja tuskastumista. Luulen, etten ole tunteineni yksin. Ehdokashankinta on kovaa hommaa!

Kuntavaaliehdokkaaksi ryhtymisen viimeiset hetket ovat nyt. Ehdokaslistat pitää jättää kotikunnan vaaliviranomaisille helmikuun viimeisenä päivänä.

Vielä vuoden vaihteessa vaikutti siltä, että Vantaan vasemmistoliitto saisi ehdokkaikseen yhtä lailla miehiä kuin naisia. Sitten suhde yhtäkkiä muuttui. Miehiä oli ehdokkaina huomattavasti enemmän kuin naisia. Aloitin oman, erityisesti naisia ehdokkaaksi houkuttelevan projektini.

Se on tuottanutkin tulosta. Ehdokkaiksi lupautui monenikäisiä naisia: eläkkeellä olevia, eläkeikää lähestyviä ja nuoria kolme-nelikymppisiä. Ryhmäämme liittyi myös maahanmuuttajataustainen kunnan työntekijä, jolla on laaja kosketuspinta kuntalaisiin.

Samaan aikaan muutama nainen luopui kuitenkin jo lupaamastaan ehdokkuudesta.  Tuskailinkin jälleen, että ehdokasjoukko kutistuu, ei kasva.

Mutta mikä oli yleisin kieltäytymään joutuvan naisen perustelu? Se oli se, että hän on pienten lasten äiti ja lisäksi yksinhuoltaja. En voi mitenkään syyttää näistä naisia heidän omista kieltäytymispäätöksistään, vaikka miten yritin perustella heille heidän erityistä merkitystään: sitä, että heidän pikkulapsiperhekokemuksensa olisivat erityisen arvokkaita.

Sain kaupunginhallituksen nimeämässä toimikunnassa aikaiseksi sen, että Vantaalla nostetaan ensi kaudeksi pienten lasten (0-10-vuotiaiden) tai vammaisten lasten vanhempien lasten hoitoon tarkoitettuja määrärahoja siltä ajalta, kun vanhempi hoitaa kunnan luottamustehtävää. Jos vanhempi saattoi aikaisemmin palkata lastenhoitajan omien kokoustensa ajaksi 15 euron tuntihintaan, vastaisuudessa hoitajalle voi maksaa 20 euroa. Tämän luulisi lisäävän hyvien hoitajahalukkaiden määrää.

Kuntavaaliehdokkaaksi lähtevät yksinhuoltajaäidit eivät kuitenkaan saa tällaista tukea vaalikampanjoidensa aikana.

Ehdokashankinta päättyy tiistaina. Tilanne on vielä avoin. Täyteen listaan emme täällä pääse, mutta neljän vuoden takaisen ehdokasmäärän ajattelimme päihittää. Mutta jos ehdokkaista olisi naisia esimerkiksi 43 prosenttia, se olisi kova saavutus.

 

Pirkko Kotila

Kirjoittaja on vasemmistonaisten entinen varapuheenjohtaja ja Vantaan kaupunginhallituksen nykyinen jäsen.