Jaana Kuusipalo

Ranskan vaalien alla keksittiin kysyä, josko feministit nyt toivovat naisen voittavan Ranskan presidentinvaalit. No, enpä usko. Naiseus oli valttikortti Suomen 1990-luvun presidentinvaaleissa, koska silloin haluttiin murtaa miesten ikiaikainen oikeus toimia valtion päämiehenä. Feminismin keskeinen tavoite on poliittinen tasa-arvo, joka nykyään tarkoittaa vähintäänkin sitä, että naiset ja miehet osallistuvat politiikkaan kaikilla politiikan alueilla ja tasoilla ja ovat tasapuolisesti edustettuina poliittisissa elimissä.

Tutkimuksessa Breaking Male Dominance in Old Democracies (2013) tarkastellaan naisten poliittisen edustuksen historiaa läntisissä demokratioissa. Sen keskeinen tulos on, että naisten poliittisia tehtäviä on rajattu niin horisontaalisesti kuin vertikaalisti. Vaikka Suomi ei ole tutkimuksessa mukana, näin on myös Suomessa. Kirjan viesti on, että tasa-arvon toteutumista politiikassa on seurattava ei vain määrällisesti vaan sisällöllisesti, sillä edellinen ei yksin riitä kumoamaan miesten ylivaltaa.

Isäntävalta ei murru Suomessakaan, jos naiset ovat jatkuvasti vähemmistönä vaaleilla valituissa poliittisissa elimissä; jos sukupuolten tasapuolinen edustus (vähintään 40/60) ei toteudu poliittisia tehtäviä jaettaessa; jos naisten tehtävät rajataan vain tietyille politiikan sektoreille (sosial policy niche); ja jos naisten on vaikeampi päästä politiikan valta-asemiin, kuten pääministeriksi. Suomessa normi sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta hallituksessa alkoi vakiintua 1990-luvulla. Äskettäin tästä poikettiin, kun ministerivaihdokset laskivat naisten osuuden 29 prosenttiin. Hallituksen normitalkoot näyttävät siis koskevan myös tätä normia.

Suomeen ei ole nimitetty naista ulkoasiainministeriksi eikä (ykkös)valtiovarainministeriksi Tarja Halosen (1995-2000) ja Jutta Urpilaisen (2011-14) jälkeen. Naispääministereitäkin on ollut vain kaksi, joista ensimmäinen oli tehtävässä vain pari kuukautta (2003). Isäntävaltaa kannattaa myös epäillä, jos tasa-arvosta ei puhuta tai se ohitetaan julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. Professori Eeva Jokinen kirjoittaa Sote-seikan sukupuolesta kirjassa Tehostamistalous 2017. Artikkeli herättää monia tasa-arvon kannalta tärkeitä kysymyksiä, kuten miten uudistus muuttaa sukupuolten työn- ja vallanjakoa sosiaali- ja terveysalalla. Missä määrin (h)Oiva Robotti korvaa Sari Sairaanhoitajan asiantuntemuksen sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla ja päätöksenteossa?

Naiset äänestävät naisehdokkaita myös siksi, että olettavat näiden ajavan itselleen tärkeitä asioita. Tutkimuksissa on havaittu, että pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli lisäsi paitsi sosiaalista myös sukupuolten välistä tasa-arvoa. Jälkimmäinen on erityisesti universaalien julkisten palvelujen ansiota, joiden rakentamisessa naisilla yli puoluerajojen oli ratkaiseva rooli. Juuri pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli tarjosi naisille työpaikkoja ja mahdollisti naisten työssäkäynnin. On hyvä tietää millaisesta hyvinvointivaltiosta tai – yhteiskunnasta kulloinkin puhutaan. Eikä ole aivan sama, ovatko päättäjät miehiä vai naisia, vaikka olisivat kuinka päteviä.

Drude Dahlerup & Monique Leyenaar (eds.) Breaking Male Dominance in Old Democracies. Oxford University Press 2013.
Tehostamistalous 2017

 

Jaana Kuusipalo

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on tutkinut politiikan sukupuolittumista ja toimi Vasemmistonaisten Valtikan asiantuntijajäsenenä 1992–94 ja 2013–16.