Hilkka Haaga

Valinnanvapaus, kaunis sana, kaikkien huulilla. Suomalaiset tuntuvat olevan persoja valitsemaan ihan itse, vuosikymmenten ajan pakkosyötetyn pahan, maksuttoman kouluruuan jälkeen.

Valinnanvapauden illuusio perustuu ideologiseen olettamukseen, että ihminen tietäisi itse, mikä hänelle on hyväksi tai parasta. Voiko Homo Selectus valita oikein pitkällä – saati lyhyellä – tähtäimellä?

Ainakaan terveyspalvelujen tuottajan valinnalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yksilön kyvyt riittäisivät arvioimaan tarvitsemansa palvelun laatua sotekeskus X:n ja Y:n välillä. Varsinkin, jos sotekeskusten palvelutarjonta määritellään lailla. Aivan kuten varhaiskasvatuksen palveluseteli, valinta on näennäistä vapautta ja perustuu hyvin vahvasti palvelun optimaaliseen sijaintiin valinnan tekijän arjessa.

Mutta ei hätää, yksilö! Kuule markkinointiviestin kehote! Mielikuva yksityisistä terveysasemista on julkista edellä, sillä brändityötä on pitänyt tehdä jo pitkään markkinatilan saamiseksi. Siis vertaillaan! Onko lääkärikeskus X energisempi kuin Y? Onko Y lämminhenkisempi kuin X? Olenko minä enemmän energinen kuin lämminhenkinen?

Yksityisellä on konstit hallussa, myönnän. Esimerkiksi harvassa ovat ne työpaikat, joissa työterveyshuoltoon kuuluvat nämä naisten jutut. Itsekin mieluummin tarkistan ja valitsen yksityisen lääkäritalon nettisivulta ensin erikoisalan, joo, sitten henkilö, joka käyntini jälkeen ei tule muistamaan kasvojani, kyllä, mukava hymy, asiantuntevan näköinen tuo Lehtinen (nainen, nimi muutettu), painan nappia, varaan minulle sopivan ajan, käyn, ja ta-daa, se oli siinä.

Näissä asioissa julkinen teekoo on vähän pelottava. Ei ole nettisivulla kuvia, ei. Siinä on vaara päätyä kokonaiselle ikäluokalle traumaattisen kokemuksen aiheuttaneen gynekologi Härkösen (mies, nimi muutettu) pöydälle vapisevien sormien ja pullonpohjasilmälasien alle.

Tällä viikolla lähes koko valtakunnan valtuustot päättivät talousarvioista ensi vuodelle. Naiset käyttävät enemmän julkisia palveluja, mutta valtuutetuista vain 39 % on naisia. Moniko kunta mahtoi tehdä sukupuolivaikutusten arvioinnin? Kotikunnassani viime maanantai-illan tuloksena sote-palveluiden alasajo jatkuu. Elelemme 10 miljoonan euron säästötavoitteen kanssa samaan aikaan, kun pitäisi ajaa ylös maakunnan edistyneimpiä hyvinvointikeskuksia. Oikeudenmukaista sotea odotellessa varsinkin ikääntyneet naiset päätyvät kuntien välivaiheen päätöksenteon vaikutusten kohteeksi.

Päättäjänkin valinnoilla on seurauksia. Monet pienet päätökset aiheuttavat pieniä seurauksia mutta niin, että sylissä voi kohta olla iso, lämmin kasa seurauksia. Kukapa olisi ennalta nähnyt, että yhden kiinteistön myynnin, yhden kauppakeskuksen rakennusluvan ja oman teekoon heikosti omaksutun vastaanottomallin johdosta kaupunkimme keskustasta löytyy ennen soten voimaantuloa yhden käden sormien verran yksityisiä terveysasemia. Mahtaako niitä lähiöihin rakennettuja hyvinvointikeskuksia edes valita kukaan, kun siellä on lääkäreinä vaan niitä Härkösiä eikä aikaa edes voi varata netistä, saati puhelimella.

Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille valintojen kohteiksi joutuville! Valitkaamme seuraavan kerran oikein ensi vuonna, ehkä jopa kaksissa vaaleissa.

 

Hilkka Haaga

Kirjoittaja on copywriter, Oulun kaupunginhallituksen jäsen ja puoluevaltuutettu, jolla oli ihan vaikeuksia valita, mistä kirjoittaa, kun valittamisen aihetta olisi niin paljosta muustakin.