Maahanmuuttoon liittyvään keskusteluun on tullut jatkuvasti uusia ilmiöitä. Keskusteluun tuodaan kummallisia asioita ja ilmaisuja, joiden taakse piiloudutaan tai joihin vedotaan.

Käsitteistä rasismi on se, jolla ei juurikaan ole avoimia kannattajia. ”En ole rasisti” tai ”En hyväksy ja vastustan rasismia” ovat lauseita, joita viljellään usein. Yleensä näitä lauseita tarjoaa henkilö, joka itsekin epäilee kantansa olevan ainakin rasismin rajoilla – muutenhan ei olisi tarvetta korostaa ettei rasismista ole kysymys. Rasismin tuomitseminen on ikään kuin riittänyt perusteluksi olla kyseenalaistamatta rasismimotiivia ja tämän jälkeen sana ollut vapaa. Eli ihminen voi itse määritellä itsensä ei-rasistiksi ja saa sitten sanoa avoimesti mitä tahansa. Näitä rasistisia tai niitä muistuttavia ilmaisuja ei muka tule pitää rasistisena, koska puhuja on todennut ettei ole rasisti ja mahdollisesti jopa vastustaakin rasismia.

Maahanmuuttokriittisyys – mitä ikinä se tarkoittaakaan – on kilpailemassa vahvasti rasismin paikasta kielenkäytössä. Se mitä rasismin nimissä ei voi sanoa, voidaan sanoa maahanmuuttokriittisyydeksi nimettynä. Tämä käsitteen tarkoitus on niin laaja ja ympäripyöreä, että sen käyttäminen on turvallista. Useimmiten maahanmuuttokriittisyydellä on kai yritetty viitata siihen, että ei hyväksy Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahanmuuttokriittisyys on niin laaja käsite, ettei ole oikein selvää mitä se kritisoi ja miten. Maahanmuuttokriitikot ovat kuitenkin valinneet fokuksekseen lähinnä yhden osan laajaa käsitettä, pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Kun laajan käsitteen alla puhutaankin vain tietystä alakategoriasta, eivät lausunnot ole yleispäteviä. Kukaan ei enää halua leimautua rasistiksi eikä tunnustaudu sellaiseksi, ja saman kohtalon soisi termille maahanmuuttokriittisyys, jos sen käyttö jatkuu samalla tavalla.

Sananvapaus on yleisimpiä käsitteitä, joihin on nojattu kyseenalaisiin ilmaisuihin turvauduttaessa. Kun kriitikon perusteluja vastaan argumentoidaan, joku vetää sananvapauskortin nopeasti esiin.

Itse kannatan rajatonta sananvapautta. Kun joskus keskusteluissa pohditaan, että ”Missä se rajaa menee?”, niin minun ihannemaailmassani sitä rajaa ei ole. Eikä tämä tarkoita vapautta loukata, vahingoittaa tai sanoa sopimattomia toisille. Päinvastoin, vapaus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että yksilön vapaus on turvattu eikä sitä loukata. Vapaudesta tai sananvapaudesta ei voi nauttia toisten kustannuksella. Mielestäni rajaton vapaus on hyvin selkeä, ellei sitä väkisin muunneta ja väännetä.

Kun joku (olipa hän legendaarinen urheilija tai tavallinen kansalainen) tuo näkemyksensä esiin, perustelee ja argumentoi, on hänellä täysi oikeus siihen. Täytyy kuitenkin muistaa, että yhtä lailla myös minulla on oikeus argumentoida vastaan, kyseenalaistaa perusteluja ja tuoda muita näkemyksiä esiin. Tämä ei missään nimessä tarkoita kriitikon sananvapauden kaventumista. Sen sijaan vastaperustelujen kritisoiminen sananvapauden nimissä lähentelee sananvapauden rajoittamista.

Ilmaisujen väärin ymmärtämisestä tai jopa kääntämisestä on myös tullut muotia. Viestin sisällön ymmärtämisen vastuu on delegoitu täysin vastaanottajille. Kun Sauli Niinistö otti kantaa turvapaikkapolitiikkaan, sanomaa juhlivat ja sitä korostivat ”maahanmuuttokriitikot”. Myös turvapaikanhakijoiden oikeuksia ajavat tahot ja ihmiset ymmärsivät Niinistön viestin samalla tavalla kuin ”maahanmuuttokriitikot”, ja reagoivat huolestumalla ja kritisoimalla Niinistöä. Puheen jälkeen käyty väittely sanoman väärinymmärtämisestä oli turha eikä korjannut tilannetta. Yleensä kun puhuja selittelee tulleensa väärinymmärrettyksi – sen sijaan, että selkeyttäisi viestiään – se antaa pikemmin kuvan, että puhuja joko häpeää sanomisiaan tai ei ole tosissaan, tai sanoma on hänelle itselleenkin epäselvä.

Itseään ei-rasistiksi kutsuva ”maahanmuuttokriitikko” moittii sananvapautensa rajoittuvan silloin, kun hänen näkemyksiään kyseenalaistetaan. Mitä todennäköisimmin kyse on siitä, että hänen rasistiset ilmaisunsa ontuvat.