Olipa kerran kauan sitten… …tai ei niinkään kauan sitten – isä oli jo tuolloin siirtynyt koulusta työelämään – Saksassa nuori työttömäksi jäänyt sähköasentaja. Maan uusi hallitus oli julistanut pääministerin suulla, että syynä Saksan ja saksalaisten moninaisiin ongelmiin olivat juutalaiset, kommunistit, sosiaalidemokraatit, liberaalit, lehtimiehet ja monet muut uuden hallituksen vastustajat tyhmine mielipiteineen ja halveksuttavine toimineen. Edellä mainitut ihmiset eivät tokikaan olleet saksalaisia tai ainakaan kunnollisia saksalaisia. Nyt he saisivat katua. Heidät suljettaisiin yhteiskunnasta uusille, perustettaville keskitysleireille.

Tuo työtön sähköasentaja, Josef Kramer, huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin vartijoita vastaperustetulle Dachaun keskitysleirille. 11 vuotta myöhemmin hänestä oli tullut suurten joukkojen joukkotuhonnan käytännön suunnittelun ja toteutuksen ammattilainen. Kramer ei istunut Berliinissä toimistossa, hän toimi Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin adjutanttina sekä myöhemmin Natzweilerin, Auschwitz II:n ja Bergen-Belsenin komendanttina. Nürnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin pöytäkirjoista piirtyy kuva miehestä, jolle miljoonan ihmisen tappaminen oli pelkästään tekninen eikä mitenkään moraalinen ongelma.

Mikä Kramerin 27:n ensimmäisen elinvuoden henkilöhistoriassa kertoo, ettei hänellä ollut mitään moraalisia esteitä tappaa vähintään satojatuhansia ihmisiä ilman henkistä krapulaa tai katumusta? Vastaus on pelottava: ei mikään. Väkisinkin mieleen tulee Hannah Arendtin termi ”pahan arkipäiväisyys”. Joukossamme on todennäköisesti sellaisia henkilöitä, joista toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa emme huomaa mitään erikoista, mutta jotka kykenisivät äärioloissa sopivasti kannustettuna käsittämättömiin hirveyksiin.

Josef Kramer on toki aivan äärimmäinen esimerkki työttömästä vihaisesta nuoresta miehestä, joka hurahtaa populismiin ja ääriliikkeisiin ryhtyen niiden työkaluksi ilman mitään rajoituksia.

Totuus kuitenkin on se, että elämäänsä tyytymättömät, tulevaisuudestaan epävarmat vihaiset nuoret miehet, joilla ei ole mielekästä tekemistä, ovat riskitekijä. Osalla saattaa elämä sortua raiteiltaan. He kuuntelevat mielellään räyhääviä huutajia, jotka kertovat, että ongelmat ja vaikeudet johtuvat jostain ihmisryhmästä, joka joko ulkonäöltään, kieleltään, kulttuuriltaan tai mielipiteiltään poikkeaa enemmistöstä ja johon siksi on helppo olla samaistumatta. Lievimmillään viha ilmenee satunnaisena lievänä väkivaltana tai ilkivaltana, pahimmillaan seuraukset voivat olla käsittämättömän kammottavat.

Viha voidaan myös kanavoida naapurimaihin. Ongelmathan voidaan selittää myös muiden valtioiden syyksi. Näin teki Hitler ja näin tekee parhaillaan Trump Meksikon rajalle rakennettavine muureineen. Sodissa taistelevat ja niihin haluavat nuoret vihaiset miehet, joille on opetettu, että he ovat naapurimaalaisia parempia, rajat kannattaa sulkea ja ongelmat johtuvat naapureista. Voitettu sota parantaisi populistijohtajan mukaan oman kansan elinolosuhteita ja toimisi oivana kostona naapurimaiden pahuudesta. Hiiltyneistä ruumiista, raiskatuista äideistä ja raunioituneista kaupungeista nämä populistijohtajat eivät hiisku sanaakaan sotarumpua lyödessään.

Meillä ei ole varaa rakentaa aikapommia vihaisista nuorista miehistä ja kokeilla, monenko elämä lähtee väärälle raiteelle. Valitettavasti näin olemme menettelemässä. Nuorella ei ole opiskelupaikkaa, ei töitä tai hän tekee huonosti palkattuja määräaikaisia osapäivätöitä, joista mennään työttömyyskortistoon tai uuteen huonosti palkattuun pätkätyöhön. Alle 25-vuotiaan on vaikea saada työttömyyskorvausta, työmarkkinatukea tai toimeentulotukea, sen sijaan ratkaisuksi tarjotaan vuosien opiskelua sellaisessa koulutusohjelmassa, joka ei useinkaan edistä työllistymistä mitenkään.

Tällä kirjoituksella en halua syyllistää nuoria miehiä. Ei nuorissa miehissä ole mitään vikaa. Jossain toisessa yhteiskunnassa – hyvinvointiyhteiskunnassa – jopa Kramer olisi saattanut elää asiallisen elämän emmekä olisi kuulleet hänestä ainakaan missään negatiivisessa yhteydessä. Häneltähän olisivat puuttuneet kannustimet pahan tekemiseen. Mutta hyvinvointiyhteiskunnan alas ajajat ja vihaa sekä keskitysleirejä vaativat populistipoliitikot haluan syyllistää.

Kilpailukykysopimus on solmittu. Nyt hallitus, EK ja työnantajaliittojen herrat voisivat pitää oman osansa sopimuksesta. Nyt niitä työpaikkoja nuorille!