Viime viikolla julkaistiin Yleisradion presidentinvaaligallup. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä kannatti 76%, vihreiden Pekka Haavistoa 14% muiden ehdokkaiden kannatuksen ollessa 1 – 3%. Näiden muiden ehdokkaiden väliset erot mahtuvat hyvinkin tutkimuksen virhemarginaaliin. Mikäli tämä olisi myös tammikuussa järjestettävän presidentinvaalin tulos, Niinistö valittaisiin toiselle kaudelle suoraan vaalin ensimmäisellä kierroksella.

Tämä mielipidemittaus kuvannee ihmisten tämän hetkisiä tuntoja vaan tuskin tammikuista vaalitulosta. Vaalikampanjat eivät ole alkaneet, eikä istuvaa presidenttiä ole haastettu. Pääosa äänestäjistä ei miellä, että Niinistölle olisi vaihtoehto. Ne, jotka mieltävät, muistavat Haaviston menestyksen edellisistä vaaleista. Tämä muistikuva jakaa hopeamitalin syys-lokakuun vaihteessa Haavistolle. Kun vaalikampanjat alkavat, erot tasoittuvat.

Ennen vuoden 2006 presidentinvaalien kampanja-avauksia ounasteltiin Tarja Haloselle selvää voittoa ja valintaa jo ensimmäisellä kierroksella. Ja kuinkapa sitten kävikään? Tarvittiin toinen kierros ja silloinen haastaja Niinistö yllätti kaikki asiantuntijatkin tekemällä kisasta melkoisen tiukan.

Karismaattinen esiintyjä ja vahva asiaosaaja, Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen omaa hyvät mahdollisuudet nousta näiden vaalien yllättäjäksi.

Koskiveneemme (tai ajopuumme) syöksyy tällä hetkellä ulkopolitiikassaan huimaa vauhtia Yhdysvaltojen johtaman maailmanherruuskoalition ja NATO:n jäseneksi. Ohessa pyritään rakentamaan Euroopan Unionista sotilasliittoa. Toisin kuin 1941, kohellus kannattaisi lopettaa nyt. Huomattavasti huonommassa vaihtoehdossa historioitsijat riitelevät sitten siitä, olimmeko pääkoheltajan liittolaisia vai kohelsimmeko omaa erillistä kohellustamme. Rauhallinen, jännitteetön Itämeren alue on kaikkien luoteiseurooppalaisten valtioiden etu.

Merja Kyllösellä on sekä kyky että taito saattaa ulkopolitiikkamme hyville urille.