Testamentti

Hyvä lukijani, tämä on loppu. Kaasuputki-blogi käynnistyi yskähdellen joulukuussa 2009. En ollut itsekään varma sisällöstä tai muodosta. Kunhan vain olisi useita päivityksiä ja nasevaa tekstiä. Tavoitteessa onnistumisesta päättää viimekädessä luki...

Sakeaa on uutispuuro

Keskustalaisten pahvinaamojen kasvu papukaijamaisesti latteuksia toistelevista taulapäistä bysanttilaisen juonittelun mestareiksi on ollut viime vuosien parasta viihdettä. Oikea poliittinen trilleri, joka parantaa juoksuaan tuotantokausi tuotantokaud...

Kirje Timo Soinille

Hei, Timpe.   Minun on pitänyt kirjoittaa sinulle jo pitkään. Yllykkeen tähän sain, kun männä kuussa pyysit raamatullisia vitsauksia kuhisevassa blogimerkinnässäsi lukijoitasi kertomaan populismista ­– sinulle, akateemiselle populismiammat...

Markkinatalous yllätti oikeiston

Markkinatalous on ovela ja vittumainen systeemi. Se perustuu kannattajiensa harmiksi siihen, mitä ihmiset haluavat – joko itseohjautuvasti tai mainostoimiston yllyttämänä – sen sijaan, että turhia kyselemättä vain rahoittaisi vuoteen 1896 sijoittuvaa...

Bileet Oulussa

Tämänkin tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä. Ei herrajumala! Juhlasalin kattomaalaukset kilpailevat Sikstuksen kappelin ja Eremitaasin freskojen kanssa. Oulun kaupungintalo on järjetön palatsi ei...

Puoluekokous, 2. päivä

Tämän tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä. Feministisen Ajatushautomo Hatun johtajien Johanna Vehkoon ja Saara Särmän sekä kohubloggaaja Veikka Lahtisen seurassa pohjoisen yöttömässä yössä lauletu...

Puoluekokous, 1. päivä

Perjantai 10. kesäkuuta, Oulu Vasemmistoliitto kokoontuu Oulun kaupunginteatterin veistoksellisen betonin suojissa. Vesielementistä keinotekoisella saarella pettävän kevyesti kohoava brutalistinen kolossi muodostaa yhdessä viereisen kirjastotalon ka...

Prinsessahäittä

Vuonna 2010 Kaasuputki oli Jyväskylässä. Kesken lupaavasti alkaneen liveseurannan läppäristä loppui akku eikä kännykkänettikään toiminut. Langatonta verkkoa Laajavuoressa ei olisi edes teoriassa kai ollut. Jatkoilla Vakiopaineessa kantaväestö suuttui...

Kadotetut rasistit

PLOKI SE ON MINULLAKIN Ploki on minulle katkera pala. Puhetta tulee kuin rännistä kuraa. Missä EU, siellä ongelma. Silloin korostuvat arvot ja asenteet. Ei pidä herkistyä, eikä hermostua. Ploki jättää isomman hiilijalanjäljen kuin katumaasturi. T...

Muutoksia puolueorganisaatiossa

Talouden sopeutustarpeet iskevät myös puoluerahoitukseen. Tästä päivästä lukien valtioneuvosto on päättänyt leikata tuntuvasti eduskuntapuolueille myönnettävää toimintatukea. Tämä johtaa supistuksiin kautta puoluekentän, erityisesti pienissä puolueis...