Tämänkin tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä.
Ei herrajumala! Juhlasalin kattomaalaukset kilpailevat Sikstuksen kappelin ja Eremitaasin freskojen kanssa. Oulun kaupungintalo on järjetön palatsi eikä sillä ole mitään muuta tarkoitusta kuin ottaa luulot pois. Tiiviiseen ruutukaavaan ahdetussa nenäliinan kokoisessa keskustassa hulppea massiivirakennus pomppaa väkisinkin silmille.
Raatihuone on miljoonakaupungin mittakaavassa eikä vahingossa. Torinlaidan keinotekoiselle saarelle satakunta vuotta myöhemmin pystytetyt kirjasto ja teatteri toistavat samaa julkista jättirakentamista. Tervaporvarit näyttävät maalaisserkuille mallia. Jos Härmässä uhotaan, Oulussa tehdään. Isostihan se iso hevonen pieree, kuten Armas Paskiainen joskus Pahkasiassa totesi ja oikeassa oli.
Vahtimestareiden haukankatseen editse sisälle livahtavia vasemmistopoliitikkoja ja heidän medialaahustaan odottaa kaikkien Oulun silmäätekevien kunniakuja. Silmänkantamattomiin arvohenkilöitä ottaa kevyttä etunojaa kopra ojossa. Seremonia on puitteiden mukainen. Vaatimattomuus pukee vain satuprinsessoja. Huulet sopertavat kuiskaavia tervehdyksiä ja vastauksia, joissa ei ole ensimmäistä tavua lukuun ottamatta lainkaan vokaaleja. ”Heijtrvtlln.” ”Heiktsktsts.”
Kun viimeinenkin koura on lopsautettu, vieraat opastetaan hukkuvan maailman herkkuja notkuvien pitopöytien ääreen. Edeskäyvät jakelevat kuplajuomaa arvovieraille, jotka kokoontuvat kuka juhlasaliin, ketkä käytäville. Vasemmistoliitto on vaihtelevasta vaalimenestyksestään huolimatta iso puolue eikä sen puoluekokousta käy yhteen huoneeseen änkeminen komeammissakaan kamareissa.
Tervetuliaismaljat kohotetaan lopulta monen pitkän ja piinallisen minuutin jälkeen. Moni muki on odottaessa ehtinyt vajeta, mutta onneksi molekyylikin etanolia riittää kilistämiseen. Etevimmät ovat jo hakeneet toisen tai kolmannen annoksen. Puheesta ei jää mitään muuta mieleen kuin Lyly Rajalan esittely.
Hänkin siis on täällä tänään.
Monella tavalla Lyly Rajala edustaa kuvaa, minkä Oulu on itsestään suomalaisille antanut. Kristillisistä kokoomukseen loikannut poliittinen helppoheikki, laitaoikeistolainen viihdeammattilainen ja radiotoimittaja, joka muistetaan ennen kaikkea eduskunnan käpälöintisyytöksistä. Hänen jäljessään ovat Oulusta kansalliselle estradille astelleet hyvien tapojen vastaista jihadiaan käyvät kiihkokristilliset rasistit Olli Immosesta Sebastian Tynkkyseen.
Jos pelkkiä lööppejä uskoisi, oikeistopopulismi tympeimmissä muodoissaan tuntuisi sopivan oululaisille äänestäjille oikein mukavasti. Ei ehkä yhtä alleviivatusti kuin pienemmässä Kajaanissa, mutta samaan suuntaan. Maantiede tekee tepposensa. Puolen Suomen ainoana suurkaupunkina Oululle on jaettu käteen mustapekkakortti – tai oululaista ravintoloitsija Jouni Lanamäkeä mukaillen lakupekkakortti: kaupunki imuroi käytännössä kaikki poronhoitoalueen ruskeapaidat. Otettuaan kierroksia kuntapolitiikassa nämä oikeistotrollit ponkaisevat valtakunnanjulkisuuteen lokaamaan uuden kotikaupungin mainetta. Muualla valtakunnassa natsitaakkaa on jaettu useampien kaupunkien kesken. Oulun kanssa samankokoinen Turku kesti koko Pekka Siitoimen kaikkine oheistuotteineen eikä se aiheuttanut edes lommoa maineeseen Matin ja Tepon sekä useiden missikandidaattien hömppäkaupunkina.
Vieraanvaraista hyväntuulisuutta huokuvien kaupunginvanhimpien kanssa maljoja kohotellessa ajatus tuntuu väärältä. Voisivatko tosiaan kaikki nämä olla samaa väkeä Olli Immosen kanssa? Ovatko oululaiset paniikin partaalla ulkomaalaisten ja homojen takia? Suurelle korkeakoulu- ja vientiteollisuuskaupungille ei vain tunnu sopivan rooli rasistitukikohtana, vaikka Suomen Sisun eturivin demagogit ovat olleet sitä käsikirjoittamassa.
Mutta ei pidä liioitella toiseenkaan suuntaan. Ei kaupungin johto siksi kestitse vassareita, että valtuustoa jotenkin elähdyttäisi huoli tuloerojen kasvusta, luonnonvarojen haaskaamisesta tai työn ja pääoman ristiriidasta. Paikkakunnalla on merkkihenkilöitä käymässä ja kuntasektorilla on aina tajuttu maasutuksen päälle. Puoluekokous tarkoittaa rahaa ja mediahuomiota eikä eduskuntapuolueen poliittista vaikutusvaltaakaan pidä aivan kuoliaaksi vähätellä. Kuppi käteen ja lohta lautaselle, sillä tavalla ystäviä tehdään. Eivät oululaiset ole sen kummempia kuin muutkaan. Samanlaisia gryndereiden povitaskussa haudottuja kokoomusbroilereita on kaikkialla Suomessa.
Kaiken tämän jälkeen oman aikansa äärilaitaa edustanut Lyly Rajala on nykyään Rajat kiinni -vauhkojen silmissä pahimman lajin fillarikommunisti. Kaveri kun ei kerta kaikkiaan vihaa naisia, homoja ja muslimeita tarpeeksi. Ironia on joskus tai oikeastaan aina aika sakeaa.
Mutta se Lyly Rajalasta, sillä tässähän on nyt aika minglautua puoluekokousdelegaattien ja oululaiseliitin kanssa. Sivupöydille on ilmestynyt saatanallis-perkeleellinen määrä viinipulloja, joita ketterät juomanlaskijat kippaavat kerkeästi ojennettuihin laseihin. Kyllä, tänään Vasemmistoliitto vetää lärvit teidän rahoillanne, Oulun veronmaksajat.
Paitsi ettei vedä.
Isokaan määrä viiniä ei riitä kuin kevyesti kostuttamaan puoluekokousväen kuivuuttaan rahisevia kurkkuja. Runsaalla noutopöytätarjoilulla ryyditettynä kaikki nämä normaalit ruokajuomat vain imeytyvät pohjattomiin vasemmistonieluihin kuin kesäinen sadekuuro helteen kurittamaan laidunmaahan.
On siirryttävä jatkoille Rauhalaan. Oikeammin sanottuna Rauhalan pihalle, jossa huhujen mukaan on elävää musiikkia ja anniskelua.
Rauhala on ilmiö itsessään. Kiinteistön omistaa paikallinen ylioppilaskunta, mutta tila näyttää siitä huolimatta rennolta, leppoisalta ja opiskelijaystävälliseltä. Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla ei ole kirouksenaan samanlaista mahtipontista omaisuusmassaa kuin HYY:llä, joka ei kuunaan kehtaisi omistaa jotain kivaa.
Korskean kaupungintalon jälkeen Rauhala on kuin tapaisi vanhan ystävän. Mesta näyttää ikuisen squatin ja isoäitikuluttajille suunnitellun teehuoneen yhdistelmältä, mikä on kai yksi tapa kuvata täydellistä onnistumista.
Autiolla pihalla on loputtoman jonon päässä piileskelevän anniskelupisteen lisäksi hyvin etäinen esiintymislava, jossa pitäisi ennakkotietojen perusteella esiintyä yhtyeiden Samooja, Trokaristiretki ja Ruotomieli. Kaikki oivallisia bändejä, joita olisi kiva kuunnella, ja jotkut kai kuuntelevatkin. Mutta juuri nyt tilanne ja yleisö ovat hiukan haasteelliset. Jos toista sataa ammatti- ja tapapoliitikkoa saatetaan yhteen, he eivät ennätä puhumiseltaan keskittyä rokinrenkutukseen. On liikaa tovereita, liikaa sanottavaa, liikaa höyryjä päästettävänä.
Kaikki nämä vasemmistovaikuttaja! Tuossa myhäilee oululainen kulttuuri-inkarnaatio Paavo J. Heinonen, tässä hyväntuulinen Veronika Honkasalo pistää köyhälle blogistille punaviinin, tuolla Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja nauraa kera puolisonsa. Viimeksi mainitun asema valtakunnansalaisuutena herättää laajaa hykertyneisyyttä pitkin puoluekokousväkeä.
Myöhemmin illalla tietenkin jatkot ja jatkojen jatkot, mutta niistä sitten enemmän itse kunkin mukana olleen muistelmissa.