Tiistaina 15.5.2012

Arkisto ‘uutiset’ -aihealueelle

Uutispuuron jytkymantelit

1. joulukuuta 2011, kello 10.12 - Jami Järvinen
1

Joulukalenteri 2011

Ensimmäinen adventtisunnuntai oli ja meni. Uusi kirkkovuosi alkoi rennoissa tunnelmissa. Pohjanmaalla harjoitettiin kuntoliikuntaa ja Suomen eduskunnassa Teuvo Hakkarainen sai ystävän eikä Parviaistenkaan heteroavioliitto kariutunut.

Onneksi pian palattiin takaisin päiväjärjestykseen:

Joulunodotus on lähtenyt iloisesti liikkeelle. Kaasuputki-blogissa joulukalenterin uutis- ja muita luukkuja availlaan päivittäin, kunnes pukki tulee ja antaa kilteille lapsille uudet pelikonsolit ja älypuhelimet.

PÄIVITYS (klo 11.08). Tarkkasilmäinen lukija huomasi, että turkulais-naantalilainen kolarointi tapahtui jo vuonna 2007. Eli kyseessä on niin sanottu vintage-uutinen.

Päivän uutisjytky

3. lokakuuta 2011, kello 17.10 - Jami Järvinen

Uutisia Pohjanmaalta ja muista siirtomaista.

Silkkaa fasismia

Viitasaaren antifa

Ajankohtainen kakkonen

Ajankohtaisempi kakkonen

Sai mitä tilasi

26. syyskuuta 2011, kello 02.09 - Jami Järvinen

Suomalainen, 21-vuotias nainen putosi viisikerroksisen talon parvekkeelta Alanyassa ja menehtyi vammoihinsa. Syytä ei tiedetä, mutta tilanne vaikuttaa onnettomuudelta. Uutisen tultua julki niukassa muodossaan Hommaforum joka tapauksessa sähköistyi. Avainsanat ”parveke” ja ”turkkilainen poikaystävä” riittivät todisteiksi siitä, että kirottu rodunpettäjä sai mitä tilasi.

Riemu nuoren naisen kuolemasta oli aitoa. Oppipahan kerrasta.

Nyt, kun puhutaan kunniamurhista, pitäisi muistaa, että muiden muassa kurdikulttuurissa ne ovat äärimmäisiä tekoja ja liittyvät suvun asemaan yhteisössä. Miesten ”kunnia” tahriutuu, kun suvun naiset ”huoraavat” – esimerkiksi heilastelevat väärään jengiin kuuluvien miesten kanssa. Suvun miesten riiustelut eivät ole likikään yhtä vakava asia.

Suomessa tätä kunnia-asennetta lähimmäksi pääsevät hommalaiset itse: he monitoroivat kiimaisella kiihkeydellä kaikkia tapauksia, joissa suomalainen nainen on epäilyttävissä suhteissa muunmaalaisen ja etenkin eri uskontoa edustavan miehen kanssa.

Ulkomaalaisen ja erityisesti ei-eurooppalaisen miehen kanssa seurusteleva nainen saa hompansseilta osakseen kauneimmillaankin typeryksen leiman. Hänen tunteitaan ei pidetä aitoina, vaan hiukan lutkamaisen luonteen aikaansaamana jännityksen- ja seksinnälkänä.

Ja tietenkin jokainen suomalaisnaisen ja ulkomaalaismiehen suhteessa tapahtunut turma luetaan automaattisesti epäsäätyisen liiton tiliin. Vaikka foorumi täyttyy pulskista krokotiilinkyynelistä, rivien välistä tai aivan suoraan on luettavissa vilpitön nautinto tyydytetystä, jos kohta umpikierosta oikeudentunnosta: NAINEN SAI MITÄ TILASI.

Tämä siis siitä huolimatta, kuka on tehnyt ja mitä. Jos suomalaisella naisella on kurdimies ja nainen kuolee suojatieonnettomuudessa kahden askeleen tai tuhannen kilometrin päässä miehestään, kuolema ei missään tapauksessa voi johtua punaisia päin kaahanneesta Audista, liukkaista korkkareista jäisellä asfaltilla tai tuhannen promillen kännistä, vaan neek… karvakäs… kulttuurien yhteentörmäyksestä. Hommalogiikassa ei ole olemassa onnettomuuksia tai edes länsimaisia motiiveja ulkomaalaisten tekemille rikoksille.

Ilta-Sanomien uutisoimasta tapauksesta ei vielä sunnuntai-iltana ole selvillä kuin yleiset tapahtumat. Turkkilainen paikallislehti on tietävinään myös jotain reippaasta viinanjuonnista, minkä lisäksi vihjaillaan mustasukkaisuudesta. Hommalaisten silmissä tämä viimeistään todistaa kaiken.

Se, että suomalaismedia on joka viikonloppu mustanaan poliisiraportteja samanlaisista, viinapohjaisista kolmiodraamoista, ei tarkoita mitään. Suomalaismiehet näet tappelevat keskenään ja välillä tappavat nykyiset tahi entiset tyttöystävänsä täysin perustelluista, yksilöllisistä syistä, jotka johtuvat jostain aivan muusta kuin ”maan tavasta”.

Ilman ensimmäistäkään todistetta mistään raiskaustilastofoorumin siveyspoliisit ovat jo saaneet profetian, jonka mukaan pahasti käy kaikille naisille, elleivät Pohjolan salskeat ritarit käy suojelemaan heitä heiltä itseltään.

 * * *

Ajatusleikkinä voisi pohtia tätä:

Alle 20-vuotiaalla naisella onkin ikäisensä kundikamun sijasta niskassaan 56-vuotias, naisen siveettömyydestä raivostunut turkkilainen aviomies. Ajatelkaamme, että mies olisi käynyt eroriidan tuoksinnassa tappelemassa naisen asunnolla. Olisivatko maahanmuuttokriitikot hätkähtäneet? Jos mies olisi repinyt naista hiuksista ja lyönyt päähän, olisivatko maahanmuuttokriitikot tulkinneet sen johtuvaksi etelämaalaisesta kansanluonteesta? Mitä maahanmuuttokriitikot olisivat sanoneet siitä, että naisella on koko ajan ollut luonaan myös hänen pieni tyttärensä aiemmasta suhteestaan? Miten maahanmuuttokriitikot suhtautuisivat siihen, ettei virkavalta puutu asiaan mitenkään?

Tapaus on näet olemassa, mutta mies on ei ole turkkilainen, vaan turkkalainen: supisuomalainen Jussi Parviainen, jonka suhde 19-vuotiaaseen Saanaan on hyvin dokumentoitu kaikkialla.

Yhtäkkiä koko pariskunnan karu elämä on vain viihdeuutinen, josta ei voi vetää johtopäätöksiä. Ei, Jussi ei ole edes ”suomalainen mies”, vaan vain Jussi itse. Toki: nainen lienee tässäkin tapauksessa ”saanut mitä tilasi”, mutta yllättäen Jussi Parviainen ei enää edusta kansanryhmää, vaan vain omaa hulluuttaan.

Ihmisten välisestä ystävyydestä

17. syyskuuta 2011, kello 15.09 - Jami Järvinen

Ihmissuhteet – ne ovat kenties hankalimmat asiat itse kunkin elämässä. Kvantittuneiden spinien laskeskelu on helppoa kuin heinänteko, kun sitä verrataan inhimillisen parinmuodostuksen mutkikkaisiin yhtälöihin.

Hyvä esimerkkitapaus ihmissuhteiden loputtomasta kiemuraisuudesta on Matin ja Tepon jälkeen maailman kuuluisin turkulaiskaksikko, Elina Kiikko ja Ilkka Kanerva. Tunnetun poliitikon ja lentokenttätyöntekijän yhteiselämä kun on ollut kampaamokeskusteluiden keskiössä jo vuosia eikä edes Jumalan silmien alla annettu lupaus aviosäätyyn astumisesta ole vakuuttanut ihmisiä siitä, että asia olisi loppunkäsitelty.

Kun eihän se ole.

Kanervalla on tunnustetusti vahvat ja näppärät sormet, joilla naisen saa syttymään, joten voidaan olettaa hänen naisystäviensä luonnostaankin olevan erityisen alttiita juuri tekstuaaliselle lähestymistavalle. Niinpä, kun Elina Kiikon ja täysin tuntemattoman Klaus Tuomisen mobiiliviestinnällinen ”kengurumeininki” kävi ilmi, kansalaiset eivät juuri korviaan lotkauttaneet.

Jotain outoa kuviossa on. Entinen uimarinrouva ja missifinalisti Susanna Sievinen tunsi sisikunnassaan kurnivan journalistisen uutisnälän. Tottuneesti hän tarttui härkää sarvista ja haastatteli omalla, kieliopillisesti haasteellisella tavallaan koko ménage à trois’n.

Egorazzin Comic Sans -kylläisessä artikkelissa Tauskiksi Tauskin paikalle haluava Tuominen myöntää, että intiimi tekstisuhde alkoi facebookitse vasta kaksi viikkoa sitten. Hän tietää Elina Kiikon käyttävän ”Victoria’s Secret piksuja”, ja ehkä on tullut vähän tavattuakin. Ymmärrettävästi Elina Kiikko on tästä huomiosta äimänä. Hän ei ole tunne koko jätkää ja että senhän piti olla kiinnostunut lastensuojelusta.

Mutta miksi text and tell? Tuominen myöntää, että koko tempun takana oli vain mystinen tarve näpäyttää Ilkka Kanervaa. Miksi? Koska se on Ilkka Kanerva. Joka ei silti aio menettää malttiaan, vaikka rouvansa on – pysäyttäkää painokoneet – vastannut tekstariin.

Normaalissa, aikuisten maailmassa tekstiviestien, pikkutuhmienkaan, vaihtelua ei pidetä suhteena sinänsä. Vaan julkkiksiin pätevät samat säännöt kuin peruskoululaisiin: jos ne puhuu kahdestaan, ne seuccaa.

Mutta entäpä, kun ystävyys- tai seurustelusuhteessa petetään. Katastrofi!

Tällainen kauhunhetki koettiin, kun Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja Timo Soini koki rakkaimman ääniharavansa puhuneen hoopoja, toivottaneen kreikkalaisille sotilasvallankaappausta.

”Tähänkö loppui Perussuomalaisten taru?” (keskustelija Hommaforumilla)

Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon ystävyys joutui Kiikko–Kanerva-pariskunnan tavoin koetukselle pahimpaan yläastetyyliin. Tohtorin verbaliikka kävi keulimaan sosiaalisessa mediassa tavalla, joka oli liikaa maisterille. Suomalaiseen perinnäistapaan Venäjältä palaileva puoluejohtaja joutui jo junassa etähyllyttämään Mestarin ja sanomaan joitakin kovia sanoja koko puolueensa teutaroivalle sisufraktiolle. Tapahtumain kulkua on turha tässä käydä enempää läpi, sillä kaikki on dokumentoitu tarkoin täällä ja täällä, kiitos Vihreiden De Gröna superbloggaaja Erkki Perälän.

”Jos otsikko on totta, niin tämä on koko maahanmuuttokriittisen liikkeen historian synkin päivä.” (toinen keskustelija Hommaforumilla)

Tohtori Halla-ahon ja vennamolaispuolueen välistä paritanssia kiinteästi monitoroiva puskaraiskausfoorumi sähköistyi. Nyt jo yli 35-sivuinen keskustelu pohtii edelleen, mikä meni vikaan ja miksi. Kuten aina idolien riidoissa ja eroissa, myös tässä tapauksessa pettymystään ruotinut fanilauma oivalsi jo alkumetreillä, mistä päästä kansaa kusetetaan.

”Tankkicausti” eteni kulovalkean tavoin ulkopuolisten syyllisten etsimiseen. Inha media koko jutun juonitteli!

Timpen sanomiset on todnäk. toimittajien erektiossaan laatimia orgastisia fantasioita, eikä lähelläkään totuutta, luulen. Odotellaas vielä hetki ihan virallista pläjäystä. Mitään oikeaa syytä erottamiselle en näe.

Elämme todellakin ihmeellisä asioita kuin jonkun perkeleen naamakirjan jorinat ovat roskalehtien lööppikamaa.  Ehdotan siis naamakirjan käyttäjille lisäverolappua. Vaikkapa 1000 euroa per vuosi.

Mistä sinä tiedät varmuudella, että onko Soini sanonut niin kuin iltapulju väittää. Sinä ja moni muu näytätte pitävän iltapuljun uutista totuutena..

Mielenkiintoisin sivujuonne homma-ammeessa syntyneessä ristiaallokossa oli Jussi Halla-ahon kautta aikojen käsittämättömimmän mediaulostulon pintautuminen uudelleen.

(Valitettavasti, kuten Todellisuus.orgissa jo aikojen alussa todettiin, Alma Mediassa epäilemättä vihataan Rotutohtorin lisäksi urheilevia lapsiakin.)

Koska joka tapauksessa on selvää, että Jussi Halla-ahosta ei voi julkaista minkäänlaista lehtikuva ilman, että se todetaan pilkanteoksi, voidaan itse asiassa ryhtyä tekemään sitä ihan oikeasti.

Ilta-Sanomat saa luvan aloittaa tällä: Halla-aho lupasi muuttaa tyyliään – Soini esittikin kahta viikkoa itse. Voilà!

* * *

Muita uutisia maailmasta

 

Paistaa se päivä risukasaankin

23. elokuuta 2011, kello 15.08 - Jami Järvinen

Kontula on asuinalue ja synonyymi Helsingin 47. kaupunginosalle eli Mellunkylän peruspiirille. Se sijaitsee kaupungin itäisellä laidalla ja on kaupunki itsessään omine lähiöineen ja kaksine metroasemineen. Kaikkiaan kymmenen neliökilometrin alueella asuu ihmisiä yhtä paljon kuin Kajaanissa (2 264,01 km²): yli kolmekymmentäkuusituhatta asukasta, joille Itäkeskus on yksi lähikauppa muiden joukossa ja metro tutumpi kulkuneuvo kuin henkilöauto.

Kontulalla ja itähelsinkiläisillä lähiöillä on paha maine sikäli kuin niiden olemassaoloa tiedetään. Tuskin kukaan Helsingin ulkopuolella on kuullutkaan Puotilasta tai Roihuvuoresta, näistä kulttuuriväen suosimista boheemikaupunginosista. Tammisalon ja Marjaniemen tapaisia kultahammasrannikoita ei mielletä Itä-Helsingiksi edes Itä-Helsingissä, vaikka alueet fyysisesti ovat melkein Itäkeskuksen kainalossa.

Ei, kun sanotaan ”lähiö” ja ”Itä-Helsinki” samassa lauseessa, tarkoitetaan Kontulaa ja jotain, jota Helsingin Katajanokalla asuva rovaniemeläis-espoolainen Jari Tervo nimitti Mogadishu Avenueksi.

Elokuussa 2011 Kontulassa järjestettiin yhdeksättä kertaa KontuFestari-niminen ilmainen musiikkitapahtuma. Tilaisuus on aina ollut suosittu – muun muassa vuonna 2004 paikalle Kontulan Kelkkapuistoon saapui bussilasteittain yleisöä pitkin Keski-Eurooppaa vain todistamaan Amorphis-yhtyeen silloisen laulajan viimeistä keikkaa. Tilaisuus on ollut alusta asti avoin kaikille, minkä vuoksi laajaa, kumpuilevaa nurmikenttää ovat kansoittaneet lapset, nuoret, perheet, juopot, raittiit, suomenkieliset ja ulkomaalaiset.

Viimeisintä festaria kuvailtiin Kontula.com-sivustolla seuraavasti:

KontuFestari onnistui hyvin ja suunnitelmien mukaisesti, jopa edellisvuosia paremmin. Ylimitoitetusta median jälkijulkisuudesta huolimatta itse tapahtuman järjestelyt ja ohjelma saivat kiitosta yleisöltä, jota oli päivän aikana 6 000-7 000 paikan päällä. Loppuillan itähelsinkiläisten räppiyhtyeiden esityksiä seurasi n. 2 500 iloisella ja hyvällä tuulella ollutta ihmistä.

Normaalisti joukkoviestimet uutisoisivatkin riemukkaasti, että festivaalien suosio yllätti. Että tapahtuma oli jymymenestys, kaikilla oli kivaa.

Mutta ei Kontulassa.

Useimmille helsinkiläistoimittajille pääkaupungin alueet yli sadan metrin päässä Lasipalatsin salavasta ovat vieraita ja pelottavia eikä niistä haluta tietää mitään. Toisinaan joku hurjapäisempi avustaja lähtee safarille metron itäpään asemille, mutta tuolloinkin kyseessä on piipahdus eksoottiseen maisemaan katsomaan, miten jalo villi – hyvässä lykyssä vieläpä maahanmuuttaja – elää näissä luonnottomissa oloissa, jonne ei edes pääse raitiovaunulla ja jossa ei ole pieniä kivijalkakauppoja, joista voisi valehdella ostavansa nuorten muotoilijoiden tekemiä taide-esineitä.

Mutta hetkinen, olihan festareilla esiintymässä Suomen kuuluisimpia rap-artisteja. Asan ja Jätkäjätkien sekä Steen1:n esiintymisiä seurasi Notkean Rotan 10-vuotisjuhlakonsertti Rane Raitsikan, Petoksen ja Mato Valtosen kanssa. Ja kulttuuriministeri juontamassa bändejä lavalle. Sattuisiko sellainen kiinnostamaan kaupunki- ja kulttuuritoimittajia, jotka niin kovin hehkuttavat pohjoisen metropolin urbaania sykettä?

Ei, mitä turhia. Onhan Sanomatalolle toimitettu tiedotteet niin tapahtumanjärjestäjältä kuin poliisilta: ensimmäinen kertoo, mitä aiottiin, ja jälkimmäinen, mitä saatiin.

Mitä siis seuraa, kun laiska media käyttää kulttuuriuutisessaan ainoana lähteenään STT:tä ja vahvasti värittynyttä poliisitiedotetta?

Pelko ja vainoa. Otsikoita, joilla yritetään perustella poliisin tarve uusille etälamauttimille ja joukkojenhallintavälineille. Uutisia, joilla ruokitaan perustelematonta pelkoa. Tietoja, jotka ovat aidosti valheellisia. Mielettömiä lauseita, joissa väitetään, että ”sadat päihtyneet käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan”.

STT:n sellaisenaan lainaama poliisitiedote ei kerro mitään konserteista. Se ei näytä festarialuetta, lapsia tanssimassa musiikin tahdissa, hyväntuulisia järjestysmiehiä ja skeittailevia teinejä. Se ei näytä pariskuntia suutelemassa rinteessä. Se ei näytä makkaraperuna-annostaan näykkivä perheitä, metrilakukauppiaita, Njassan stadilaista nasaaliääntä tai lettukahvilan jonoa.

Se kertoo vain, että festivaaleihin liittymätön risukasa paloi ja että humalaiset olivat humalassa. Ja että o tempora, o mores, nykyajan nuoret, miksi ne eivät enää hakkaa halkoja sotaveteraaneille niin kuin me teimme 60-luvulla.

Alma Media sai kunnian laatia omituisimmat uutiset asiasta, josta yhtiön yhdelläkään viestintävälineellä ei ollut minkäänlaista ensi käden tietoa. Iltalehti teki geneerisen ”palavat lähiöt” -uutisensa, mutta muisti sitten, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ennenkin ollut alle sadan kilometrin säteellä jostakin tapahtumasta. Nopealla kynänvedolla umpikokoomuslainen julkaisu päättää korvata sanan ”festivaali” sanalla ”mellakka”.

Ministeri keskellä mellakkaa -jutussa Arhinmäki yrittää sanoa, että eihän siellä tätä nuotiota lukuun ottamatta mitään tapahtunut. Lehti ei tätä usko, vaikka Arhinmäki oli itse paikalla ja toimittaja ei.

Heti perään saman konsernin tamperelainen Aamulehti tiesi linkittää Kontulan ”mellakan” täysin surrealistisesti Tampereen ”mellakkaan”, jotka ovat molemmat kytköksissä ”hip hop -kulttuuriin” ja ehkäpä sitä kautta taianomaisesti Lontoon tapahtumiin ja jos vaikka vähän sosialismiin, maahanmuuttajiin ja muihin lehden sovinistista toimituskuntaa uhkaaviin, porvarillis-patriarkaalista maailmankuvaa kalvaviin ilmiöihin.

KontuFestarin ennätysyleisö rähinöi ja hurrasi tulipalolle:

Myös Tampereen poliisi oli viikonloppuna täystyöllistetty. Hip hop -festivaali Blockfest houkutteli Tampereen keskustaan sankoin joukoin nuoria, jotka tappelivat ja aiheuttivat häiriötä.

Mainittakoon, että Blockfest yritti oikaista kotikaupunkinsa päämedian valheellista väittämää vastineella, jota Aamulehti ei tietenkään julkaissut. Niinpä vastine julkaistiin netissä: Avoin vastine Aamulehdelle: Lehtijuttu tuhosi nuorison maineen

Emme ymmärrä, miksi Aamulehti suhtautuu vihamielisesti nuorisoon. Miksi halutaan tietoisesti synnyttää ristiriitoja ja vastakkainasetteluja?

Helsingin Uutiset sentään antoi palstatilaa myös kontulalaisille.

– Meillä oli tiukemmat turvajärjestelyt kuin aiempina vuosina ja kaikki meni ihan nappiin. Meillä oli entistä tarkemmin valittu turvamiesporukka, yhteensä 20 ammattilaista. Turvapäällikkömme antoi apua sekä poliisille että pelastuslaitokselle, [festivaalituottaja Ilkka] Tuominen toteaa.

– Ohjelma toimi erittäin hyvin. Jätkäjätkät veti erittäin hyvän keikan ja paikalliset bändit esiintyivät omille kannattajilleen, Tuominen selvittää.

– Meistä riippumattomista syistä joku päätti polttaa Porttitien varresta risukasan, Tuominen huokaa.

Näettehän, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Yleisradio, Aamulehti, Iltalehti, MTV3, se ei ole tuon vaikeampaa.

Jäätynyt parta ja mustikkasoppaa

8. heinäkuuta 2011, kello 09.07 - Jami Järvinen

© Ari Pirttisalo

Pahkasika-lehdessä numero 17 (ilmestymisvuosi 1984) oli Ari Pirttisalon sarjakuva ”Mitali-toivomme”. Sarjakuva oli piirretty samana vuonna kuin Martti Vainio kärähti anabolisten steroidien käytöstä tultuaan toiseksi Los Angelesin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa.

Sarjakuvan valmistumisaikana kaksinaismoralismi kukoisti likimain yhtä vahvasti kuin nykyäänkin. Maassa oli tapana ylläpitää urheilijoita ruskein kirjekuorin – heille maksettiin palkkaa pimeästi. Nimellisesti jokainen keihäänpaiskoja ja pikaluistelija oli tietysti amatööri, joka treeniensä ohessa suorittelee siviilitointaan eikä suinkaan pyri hyötymään taloudellisesti osaamisestaan.

© Ari Pirttisalo

Urheilujärjestöt olivat – ja ovat – rahan ja vallan kahmimiseen erikoistuneita organisaatioita, joihin on Suomen valtiollisen historian alkuhämäristä asti hakeutunut kahdenlaisia poliittisia toimijoita: pyrkyreitä, joille järjestö tarjoaa näkyvyyttä ja tukea, ja vanhoja konkareita, joille paikka antaa kunniallisen poistumistien päivänpolitiikasta sekä tietenkin ministerin tahi kansliapäällikön palkkaa vastaavan korvauksen olemattomasta työstä.

Urheilijat olivat koko koneistolle vain välttämätön paha.

Täsmällisesti Pirttisalo kuvailee valtavaa valmennus- ja urheilujohto-organisaatiota, jonka huipulla istuu presidenttihaaveita elättelevä karriääripoliitikko ja jonka korkeimmassa päättävässä elimessä ovat vanha natsi, tehokkuusbyrokraatti, kana ja pari likaisen työn tekijää.

© Ari Pirttisalo

Urheiluinstituutiota elättää mahdollisuus rahaan ja maineeseen. Tehovalmennettaviksi rynnivät atleetit haaveilevat ulkomaanmatkoista ja väritelevisioista, joiden hintana on ainoastaan se, että ”vatsa kestää pillereitä”.

Pirttisalon näkemystä voisi pitää liioitellun kyynisenä, ellei tosielämä jotenkin todistaisi sitä. Martti Vainion käryn aikoihin ei julkisuudessa vielä tiedetty suomalaisen huippu-urheilun koko kuvaa.

Doping on ollut järjestelmällistä ja pitkäaikaista. Ja mukana ovat olleet kaikki.

Kun hiihtäjä Mika Myllylä jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä vuonna 2001, hänen rehdin miehen hahmonsa romahti täydellisesti. Ihanteen takana oli pelkkä kertomus isänmaallisella suoharjoittelulla saavutetusta huippukunnosta. Myytissä oli totuuden ripe, sillä kansainvälisen tason kilpaurheilijaksi ei tulla pelkillä lääkkeillä kuin sarjakuvissa. Mutta kaikki harjoittelu, huippuhiihtäjän elämänmittainen rakennustyö, unohtui valmentaja Kari-Pekka Kyrön lääkelaukun kanssa huoltoasemalle Ala-Tikkurilaan.

© Ari Pirttisalo

Myllylältä puuttui tykkänään exit plan. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään, että dopingista voi jäädä kiinni. Hänellä ei ollut muunlaista tapaa olla olemassa kuin juhlitun kansallissankarin voittajarooli.

Kuuluisassa testamentissaan Mika Myllylä ei pyydä anteeksi valheelle perustuvaa uraansa, vaan pahoittelee kiinnijäämistään. Vakuudeksi hän vielä vierittää osasyyn dopingin käytöstään ja kärähtämisestään itsensä Isä Jumalan leveän eteerisille hartioille:

Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko urheilevalta maailmalta.

Mutta vielä testamentin tekoaikaan ei tiedetty, millaiselle sylttytehtaalle jäljet johtaisivat. Silloisten urheilujohtajien voisi tosin olettaa jo aavistelleen, ettei paluuta viattoman naaman näyttämiseen ole. Keskellä rehellistä tunnustustaankin Myllylä yhä puolustelee Hemohesin käyttöä ikään kuin muuten vain, ilman mitään yhteyttä kasvuhormonivalmisteisiin.

* * *

Doping-vyyhti oli alkanut purkautua jo kolme vuotta ennen Lahden joukkokäryjä.

STT:n vuoden 1998 uutinen epo-hormonin käytöstä hiihtomaajoukkueessa johti aluksi siihen, että paljastuksen kirjoittanut toimittaja joutui lopettamaan uransa ja STT tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia kaksinaamaisuudessaan uskomattomille urheiluvaikuttajille. Hiihtoliiton puheenjohtajan pallilta viime tingassa pakoon päässyt ex-pääministeri Esko Ahokin ennätti vaatia puolta miljoonaa markkaa kipurahoja ennen kuin päätyi niin sanotusti haukkaamaan paskaa.

Silti ehätti kymmenen vuotta kulua ennen kuin päästiin itse asaan. Asianosaisten rivit alkoivat rakoilla. Urheilupomojen pelastettua nahkansa valmentajat ja sittemmin myös urheilijat alkoivat paljastella asioita. Melko pian kävi ilmi, että kansallinen hiihtourheilu oli medikalisoitu järjestelmällisesti. Yksi todistajista oli kaiken tuon ajan Seiskan maksamana tuurijuoppona Suomen kansaa naurattanut Mika Myllylä.

© Ari Pirttisalo

Ari Pirttisalon pelottavan profeetallinen sarjakuva päättyy urheilijan kuolemaan. Koneisto jatkaa elämäänsä.

Entinen huippuhiihtäjä, alkoholisti Mika Myllylä löydettiin kotoaan kuolleena 5.7.2011. Maastohiihdon päävalmentaja ja lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki ilmoitti samana päivänä olevansa tyytymätön saamaansa petostuomioon.

Kesäperjantain uutisjytky

1. heinäkuuta 2011, kello 10.07 - Jami Järvinen

Kuuman alkukesän iloksi on korkea aika luoda katsaus menneen viikon pääotsikoihin.

Avaruusuutiset

Illuminati ei ole tyytynyt lepäämään laakereillaan, vaan juutalaisten kansainvälinen salaliitto on jyrännyt jälleen. Onneksi media on ollut valppaana ja paljastanut soin… sionistien juonet.

Perus-Suomen uutiset

Politiikka kehittyy salaliittoteorioista huolimatta. Etenkin äärioikeistossa on säpinää. Kansallissosialistisen työväenpuolueen überlupsakat keulafiguurit saivat naamansa hetkeksi otsikoihin, mutta lopulta Sauli Niinistön vahva viriliteetti pyyhkäisi mediakentän yli tsunamin lailla.

Supisuomalainen savufauna ja muita eläintarinoita

Kuuman kesän eläinuutiset kuuluvat suveen kuin Markus Mustajärvi Perussuomalaisiin.

Päivitys (1.7.2011, 12.30)

Sosiaalinen media lähestyi Kaasuputki-blogia edustajansa välityksellä ja huomautti, että uutinen homopingviinien munista on ikivanha eikä siis teknisesti ottaen enää uutinen kellekään muulle kuin havupäiselle blogistille.

Tämän kunniaksi muodostettakoon blogiin uusi segmentti nimeltä ”Pingviiniuutiset 3 vuotta sitten”:

Hullutusneuvottelut

22. toukokuuta 2011, kello 14.05 - Jami Järvinen

Kun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hän neuvottele hallitustunnustelija Jyrki Kataisen kanssa edes hallitukseen menemisen ehdoista, se palkittiin suosionosoituksin. Soinin toki juorutaan olleen omaan yksimieliseen päätökseensä tyytymätön, mutta kun jytky on puhunut, Soinikin joutuu sommittelemaan turpansa poikkeuksellisen tiukasti rullalle. Sääli sinänsä, sillä Soinilla ei oikeastaan ollut mitään motkottamista jo väistyneen hallituksen linjauksissa. Perussuomalaiset olisi sopinut kivuttomasti kepuksi kepun paikalle.

Voittajan tuska on luettavissa sappea tihkuvista blogi- eli plokimerkinnöistä. Soinin tyyli, joka perustuu kolmen sanan kappaleisiin ja teennäiseen lupsakkuuteen, natisee jo liitoksissaan nillittäessään niin Paavo Arhinmäestä kuin Päivi Räsäsestä:

Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.

Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.

Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.

Lisäys (24.5.2011): Timo Soini äityi riehumaan eduskunnan täysistunnossa, jossa Portugalille annettavan lainan takauksesta keskusteltiin. Tämän linkin takana on Arhimäen puheenvuoro. Huomatkaa Soinin rikkinäinen levy, joka hokee vain ”ensi viikosta”.

Timo Soinin suuri suru on siinä, että hänen poliittinen uransa ei saa kruunuaan. Saavutukset hakevat jo vertaistaan ja jokin painava superministerin salkku olisi sopinut vaalivoiton päälle kuin marenki britakakkuun. Mutta nyt Veikko Vennamon ihmelapsi miettii ohimo tykyttäen, kuinka hän onnistui hävittämään loppumetreillä koko vaikutusvaltansa. Paimen vilkuilee murheissaan katrastaan: 39 kansanedustajan jättiryhmä on täynnä pässejä, jotka kieltäytyvät edes kokeilemasta, olisiko nurkkaan ajetulta Jyrki Kataiselta lypsettävissä etuja.

Siinäpä vasta äänestäjien pettämistä! Puoluetuki ja kansanedustajapalkka kelpasi koko konkkaronkalle Kike Elomaasta Jussi Halla-ahoon, mutta ainuttakaan lupausta ei näemmä ollut edes aietta pitää.

Ei sillä, että lupauksia olisi edes annettu.

Samaan aikaan täipuolueet, Vasemmistoliito (14 edustajaa) ja Vihreät (10), pystyvät kiristämään kokoomusjohtajalta toinen toistaan vasemmistolaisempia klausuuleja vaaliohjelmaan. Se tuntuu ottavan erityisen koville Soinin elimistössä, koska ylisanat ajautuvat jo sfääreihin:

Tämä on rappion toteemi, huijauksen huippu.

Mitäpä Paavo Arhinmäki vastaisi, ellei:

Hehehtshhh!

Vakavasti sanottuna kun vaalivoittaja kieltäytyi käyttämästä vaalivoittoaan mihinkään muuhun kuin verorahojen imuroimiseen aatteettomalle populistipuolueelleen, tarjoutui häviäjille kultainen tilaisuus kääntää tappio voitoksi. Näin Arhinmäki ojensi Timo Soinia Kansan Uutisissa:

Kritiikki siitä, että on muodostumassa häviäjien hallitus, osuu oikeaan, mutta näin on siksi, että vaaleissa oli vain yksi puolue, joka selkeästi voitti, ja se jättäytyi oma-aloitteisesti pois hallitusneuvotteluista

Neuvottelut ovat kesken. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta jo yksinomaan Vasemmistoliiton – ja Vihreiden – läsnäolo neuvottelupöydässä pakottaa Jyrki Kataisen ja pienessä määrin Jutta Urpilaisenkin reivaamaan purjeitaan pahimman uusliberalismikiiman osalta.

Mielenkiintonen seuraus Vasemmistoliiton poliittisesta rohkeudesta on se, että vaikka Vasemmistoliitto jäisi pois hallituksesta, hallitusohjelma saattaa olla näiden neuvottelujen jäljiltä sosialistisempi kuin kymmeniin vuosiin.

* * *

Pieni ongelma Paavo Arhinmäellä on. Vasemmistoliiton kannattajakunnassa on fraktio, jolle puoluejohto on myrkkyä joka tilanteessa. Kun Arhinmäkeä oltiin valitsemassa puheenjohtajaksi, hänen ”tiedettiin” olevan Esko Seppäsen aivopesemä äärivasemmistolainen taistolaisrobotti. Nyt Arhinmäen ”tiedetään” syleilevän kokoomuslaista yksityistämisohjelmaa ja jakelevan Portugalille biljoonia euroja pankkitukea legendaaristen ministeri-Audien toivossa.

Nämä niin sanotut vasemmistohakkaraiset eivät missään tapauksessa halua, että Vasemmistoliiton vaaliohjelman vaatimukset pyrittäisiin toteuttamaan. Eivät edes sitä vähää, että puoluejohto marssisi keskustelemaan näistä mahdollisuuksista pääministerikuumeessa hehkuvan Kataisen kanssa.

Jollekin kaikki on aina väärin, vaikka koko puolueohjelma toteutuisi jokaista pilkkuaan myöten. Jos Jyrki Katainen julistaisi kesäkuun alussa Suomen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jollakin netin keskustelupalstalla olisi tämä sama kommentti:

Taivas varjele, mikä sieltä tulee, voi vain köyhä väki ihmetellä. Seuraavat vaalit ja ääni vaihtuu Persuille.

Kaitselmus yksin tietää, miksi vasemmistohakkaraiset äänestävät puoluetta, jonka ne eivät haluavan käyttävän poliittista valtaa; jonka puoluejohtoa he epäilevät kaikesta pahuudesta ja jonka tavoitteita he eivät allekirjoita. Kaiken järjen mukaan heidän tulisi juuri tällaisista syistä kannattaa Perussuomalaisia, jossa puoluejohdon ei tarvitse ikinä pelätä osallistuvan politiikantekoon.

* * *

Facebookissa Vasemmistoliiton soturi, Karoliina Öystilä, kirjoitti tärkeän muistutuksen kaikille selkäänpuukottajille:

Karoliina Öystilä luettuaan keskusteluja täällä, haluaisi muistuttaa vasemmistoliittolaisia sekä puolueen kannattajia ja symppareita tärkeästä oikeusvaltion periaatteesta: syytön, kunnes toisin todistetaan. Luotetaan nyt meidän neuvottelijoihin, odotetaan, että tiedetään ensin millainen hallitusohjelmasta tulee, ja päätetään vasta sitten, onko se sellainen, että voimme olla mukana. Ei revitä pelihousujamme vielä tässä vaiheessa.

Joutavia

1. huhtikuuta 2011, kello 16.04 - Jami Järvinen

Mitä hyvänsä järkevää tai edes lukukelpoista blogisisältöä odotellessa on hyvä kerrata tuoreita uutisia kotimaasta:

Japani: uutiskooste

21. maaliskuuta 2011, kello 19.03 - Jami Järvinen

Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.

Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.

Ja hyvin onkin onnistuttu!

Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.

* * *

Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.

Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.

Lieneekin paikallaan muistuttaa Helsingin Sanomain lehtiartikkelista vajaan kolmen vuoden takaa: ”Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta”. Kun oikein pinnistellään aivoja, saattaa jossain synapsissa välähtää.

Rahaa!

Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?

Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.

Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainen oli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.

Kataisen kintereillä Ben Zyskowicz harrasti jyristelyä:

– Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.

Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.

Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.

(Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319