Itsenäisen Suomen historian syvin ja kammottavin ihmisoikeusrikos tehtiin We Love Helsinki -verkoston onnentäyteistä jälleenrakennusaikaa ja Aarno Laitisen lapsuutta simuloivissa tanssiaisissa perjantaina, juhannusaattona 2012. Tuona nimenomaisena iltana iskelmämusiikkia levyltä soittanut Antti Suniala eli uusi Hitler sanoi näin:
Lavalla tanssi kolme naisparia, skarpatkaa vähän miehet, ja hakekaa!
Hetkeä myöhemmin toinen tiskijukka – mikäli kuvaus pitää paikkansa – täydensi uuden holokaustin pykälää julmemmalla sortotoimenpiteellä:
Naiset ovat erityisen kauniita, koska ovat laittautuneet – he ovat laittautuneet teitä varten, pojat.
Repliikit taltioi eräässä keskisuuressa ympäristöpuolueessa vaikuttava kansalaisoikeustaistelija, joka näki tässä viiltävimmän yhteiskunnallisen vääryyden sitten kansalaissodan. Hän laati Facebookiin tanssitapahtuman sivulle tuohtuneen avauksen:
Hei! Olisin kaivannut etukäteen tietoa siitä, että kyseessä oli eksklusiivisesti heteroseksuaaleille suunnatut tanssit, jotta olisin osannut jättää tulematta. Olen pitänyt tätä We Love Helsinkiä -konseptia raikkaana, enkä siksi osannut odottaa hetero-eksklusiivisuutta.
Tämän jälkeen kaikki sulut olivat auki.
Keskustelu on täydellisen järjetön. Vielä alkumetreillä pari kolme kommentoijaa pyrkii asettamaan tapahtunutta mittakaavaansa. Että kyseessä ovat dj:den välispiikit ja että iskelmätanssiaiset ovat lähtökohtaisestikin melko vahvoihin stereotyyppeihin perustuva sukupuoliroolileikki. Syytetty dj itse kommentoi myös. Hän pahoittelee, että oli mennyt kehottamaan miehiäkin lattialle.
Palautteenantajalle tämä ei käy. Hänen haukankatseensa läpäisee ironian suojakuoret. Hän käy hyökkäykseen. Eihän kukaan pyrkisi vähättelemään hänen tekemäänsä huomiota brutaalista ihmisoikeusloukkauksesta ilman ongelmia omassa seksuaali-identiteetissä.
Itse asiassa, kun kansalaistuohtuja ajattelee asiaa tarkemmin, kyseessä on ilmiselvä yritys suorastaan kieltää aiheesta puhuminen. Ja aihehan on tärkeämpi kuin mikään koskaan. Miksi se halutaan vaieta kuoliaaksi? Salaliitto alkaa hahmottua. We Love Helsingin homovastainen salaliitto.
Vellovassa vuoro- tai oikeammin ohipuhelussa varsinainen aihe katoaa välittömästi. Syntyy kiivaita sivurönsyjä muun muassa siitä, saavatko lesbot hakea heteronaisia tanssiin ja pitäisikö järjestyksenvalvojia ohjeistaa suojelemaan ensiksimainittuja jälkimmäisten aggressiivisilta vastusteluilta. Totuushan on, että heteroseksuaalisuuteen kuuluu luonnostaan väkivaltaisuus.
Tässä vaiheessa Naisasialiitto Unionin jäsenlehti Tulva tulee mukaan debattiin blogimerkinnällään, jossa toimittaja Aikku Meura sivuuttaa heterofobisten herjojen valtavan kimaran ja väittää kylmästi, että juhannustanssijat ovat vähintään sisimmässään pride-kaasuttajia.
Keskustelu käy tätä kirjoittaessani yhä kuumana. Monet nettikeskustelijat osoittavat hyvin selkeästi kaapin paikan niille juhlijoille, jotka eivät mahdu normiin eivätkä suostu alistumaan hetero-oletuksiin.
Logiikka menee homovastaisten kommentoijien mielissä näin: Kaikkia ei voi miellyttää. Homot ja muut erityisryhmät tanssikoot omissa tapahtumissaan, jos eivät ymmärrä huumoria. Nythän on juhannuskin, hymyä huuleen, älkää riidelkö turhista.
Koska mikään ei sano ”Teuvo Hakkarainen” niin kuin Hel-Looksista karanneet stadilaishipsterit Siltasessa, Tulvan blogissa tullaan samaan johtopäätökseen kuin sodan aloittaneen henkilön kommenteissa: We Love Helsinki on entisten ja nykyisten Kallion lukiolaisten keskuuteen ujuttautunut Perussuomalaisten viides kolonna, jonka salakavala aie on tuhota taistelu sukupuolineutraalin kaupunkiympäristön puolesta sisältä päin.
Varhaisessa vaiheessa keskusteluun liittyy jokunen aktiivinen ja ilmiselvä trolli. Tällaisilla tarkoitetaan härnäämismielessä kirjoittuja kommentteja, joita ei missään tapauksessa saisi ottaa vakavissaan, mikäli haluaa säilyttää maineensa ajattelukykyisenä ihmisenä. Valitettavasti nettikoomikot eivät aina tule ajatelleeksi, että sarkamisokeutta esiintyy melko useallakin ihmisellä. Se, mikä on yhdelle suorastaan hävyttömän räikeä liioitelma – käytännössä sama kuin löisi kakun naamaan –, on toiselle vihapuhetta.
Keskustelu toisin sanoen on elävä esimerkki ironiakyvyttömien kokemasta syrjinnästä nettikielenkäytössä.
Monenlaisesta perseilystä ja puhtaasta ärsyttämisenhalusta johtuen keskustelu koostuu enimmäkseen mielettömästä sönköttämisestä puolin ja toisin, mutta tokihan määrä korvaa laadun. Omissa tiukkasävyisissä kommenteissaan Tulvan päätoimittaja Atlas Saarikoski ja keskustelun aloittanut henkilö uskovat, että asia on vakava, koska eihän näin monta viestiä turhasta kirjoitettaisi.
Kaikesta huomaa, että he eivät ole vierailleet Jouko Pihon blogissa.
Kun tanssien järjestäjä, Timo Santala, ehättää lupsakasti vastailemaan syytöksiin, jotka ovat alun dj-huolimattomuudesta paisuneet koskemaan kokonaista homojen vastaisen sodan organisoimista, hän ei oivalla laisinkaan, että vastapuolella on lietsottu itseä vihaan tuntikausien ajan:
Ihmettelen että WHL-brändin toiminnanjohtajalla on varaa olla sanoutumatta irti homofobisuudesta ja olla antamatta kunnon vastinetta. Ihmettelen ettei toiminnanjohtaja voi kuvitella ottavansa kantaa asiaan lomallansa, ellei sitten lennä avaruuteen, jossa netti ei toimi. Minua ei kiinnosta henkilökohtainen keskustelu kanssasi. Kuten sanoin, kyse ei ole henkilökohtaisesta asiasta. Olisin luullut, että näin ison tapahtuman ja tapahtumien (!) järjestäjä tuntisi vastuunsa. Viesti minusta on, ettei WHL:ää kiinnosta kuin enemmistön miellyttäminen. Surullista.
”Enemmistön miellyttäminen” on kiehtova sanapari tilanteessa, jossa puhutaan Siltasessa pidetyistä luovan luokan retrobileistä. Kansakunnan – tai edes sen queer-vähemmistöjen – enemmistö ei ollut edes kuullut koko tapahtumasta. Ja täydellisen varmaa on se, ettei paikalla ole ollut enemmistöksi asti edustusta Suomen Sisusta.
Mutta mistä tässä siis oli kyse loppujen lopuksi? We Love Helsingin Juhannustanssien pääsylipun hinta oli ovella 15 €. Ennakkoon ostettuna 12 € ja kahdelle päivälle hankittuna 10 €/päivä. Epäilemättä tarjoilutkaan eivät olleet ilmaisia ja järjestäjät suorastaan yllyttivät käyttämään baarin palveluita. Suomen korkea alkoholiverotus tunnetaan. Ilman huomattavia vaate- ja matkakulujakin tanssikeikka tuli maksamaan jokaiselle omilla rahoillaan liikkeellä olleelle yli 30 € per päivä.
Se on raha, jolla pienituloinen syö viikon.
Todelliset kustannukset ovat kuitenkin huomattavasti korkeammat, sillä järjestäjät itsekin toivoivat vieraiden erityisen ahkerasti käyttävän puhvetin palveluita ja pukeutuvan ”vanhan ajan malliin”. Parturi- ja kampaajakäynnit, taksimatkat ja Helsingin ulkopuolelta tulleiden hotelliyöt ovat iloja, joihin vaaditaan melko hyvät kuukausitulot.
Mutta missä nyt on valitus aiheesta? Facebook-aktivistien mielestä tapahtuman luokkaluonne ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Yhtäkkiä on täysin normaalia olettaa, että jokaisella on varaa vapaasti tehdä valintansa erilaisiin kotkotuksiin osallistumisesta pelkältä fiilispohjalta.
We Love Helsinki tukee ja ylläpitää sortavia luokkarakenteita!
Jos ja kun ollaan riidanhaastamiseen asti huolissaan pienimmistäkin syrjinnän hyväksymiseen viittaavista merkeistä, pitäisi olla tässäkin asiassa johdonmukainen.
Päivitys (27.6., klo 21.35): Artikkelin jatkokommentointi on nyt suljettu. Nähdäkseni tässä on kaikkien osapuolien näkemyksiä julkaistu aivan kiitettävästi.
Päivitys (10.10.2017, klo 20.40): Keskustelun masinoineen henkilön nimi on pyynnöstä poistettu.