Suomen kielen vaarallisin lause on tämä: ”Hei, se oli vain koira.”
Koiraharrastaja rakastaa lemmikkiään kuin itseään ja paljon enemmän kuin puolisoaan tai lapsiaan. Uuden siipan saa baarista, lapsia voi tehdä, mutta koira on täysin ainutlaatuinen, ainutkertainen olento, jonka jokainen karva on elämys ja ulosteet puhdasta kultaa. Siksi koiraa tulee puolustaa kaikilta uhkatekijöiltä, olivat ne sitten todellisia tai itse keksittyjä. Eikä näissä keinoissa ole mitään rajaa. Lakikirja revitään ensimmäisenä, sitten unohdetaan normaalit yhteisölliset pidäkkeet ja lopulta myös henkilökohtaiset arvot.
Mikäli edes vahingossa syntyy epäilys, että jossain tunnetun maailmankaikkeuden perukoilla joku ajattelee pahaa juuri minun rakkaasta hauvavauvastani, enempää ei tarvita: koiranomistajalla on mielestään oikeus ja itse asiassa velvollisuus suorittaa vaikkapa ennaltaehkäisevä kansanmurha.
Eläinparka ei tietenkään itse ole syypää mihinkään. Koira on ihmisen vanhin kumppani ja niitä harvoja toisen eläinlajin edustajia, joiden kanssa puhumme samaa kieltä. Mutta sitä mukaa kuin koiraa on sudesta kesytetty, ihminen on muuttunut verenhimoisemmaksi.
Facebookiin aikanaan pelkäksi yhteisöllisyyttä hehkuttavaksi hauskanpidoksi perustettu ITÄ-HELSINKI-ryhmä muuttui nopeasti lynkkausporukaksi, kun netissä levisi huhu koiria myrkyttävästä ihmisestä. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että ainoa jokseenkin todennettu myrkytystapaus oli havaittu Tampereella. Joku oli tietävinään tuttavansa koiran kuolleen ”johonkin myrkkyyn” Kontulankaarella – ja joku toinen oli havainnut vanhemman naishenkilön pudottelemassa leivänpaloja kadunvarteen samassa lähiössä.
”Myrkyttäjästä” otettiin valokuva.
Reipas kontulalaismies oli kertomansa mukaan hyökännyt rouvan kimppuun kännykän kameran kanssa tällä avausrepliikillä: ”Ootsä joku vitun koiranmyrkyttäjä?”
Nainen oli hädissään sännännyt pakoon, minkä jälkeen koko Facebook tiesi, että syyllinen on löydetty. Eihän syytön pakenisi tuntematonta päällekarkaajaa. Etenkään, jos sattuu osaamaan suomea hiukan huonosti. Tampereen Kalevan myrkkysyötit muuttuivat Helsingin Kontulan myrkkysyöteiksi, puluja ruokkinut isoäiti koirantappajaksi.
Internetin suojeluskuntalaiset olivat heti valmiita tappamaan epäillyn.
Isoäiti sai myös lisänimen ”huora”, koska jotenkin tämä liittyy löyhään sukupuolimoraaliin. Etenkin nuoret miehet huomasivat hyvän tilaisuuden puolustaa toistaiseksi tappamattomia koiria ja kiillottaa omaa kilpeään suoltamalla tappouhkauksia, joiden rinnalla natsiorganisaatiot alkavat vaikuttaa pyhäkouluilta.
Niin, siis isoäiti. Naisen lapsenlapsi huomasi yhtäkkiä mummostaan levitellyn pitkin nettiä väkivaltaisia uhkauksia. Hän vastasi lyhyesti kertomalla, että kyseinen nainen on hänen kielitaidoton isoäitinsä, jonka ainoa rikos on lintujen ruokkiminen – mikä on kiellettyä ja mistä hänelle on myös kerrottu.
Tietenkään oikaisu ei auttanut mitään. Ryhmään putkahti innokkaan vigilantin ottama kasvokuva samasta naisesta bussissa matkalla Vesalaan. Tässä vaiheessa naiseen viitattiin jo suoraan ”myrkyttäjämummona”.
Koirantappajajahdissa on samoja piirteitä kuin ulkomaalaisvastaisuudessa ja pedofiilien vaanimisessa. Koira muuttuu äkkiä jo lapseksi, koska epäilemättä koko kansallinen henkiinjääminen on kiinni siitä, saadaanko mummo hirtettyä.
Ja muistutukseksi: ei se kiintymys koiriin tokikaan johdu siitä, että rotukoirat maksavat niin paljon. Eikä nyt ole väliä, vaikka mummo ei olisikaan myrkyttäjä, sillä varmuuden vuoksi ja hyvällä asiallahan tässä ollaan.
