Riihimäki, heinäkuu, varjossa 28 astetta. Neljännen kauden kansanedustaja, lääketieteen lisensiaatti Päivi Räsänen istuu talonsa patiolla. Hänen miehensä, teologian tohtori, pastori ja Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsänen, kiikuttaa molemmille vähänatriumiset kivennäisvedet limelohkojen kera.

Voisi ottaa rennosti. Onhan kesä.

Mutta kellon viisarit liikahtavat ja Kristillisdemokraatit rp:n vaalitavoite on taas sekunnin verran lähempänä. On puristettava vaalikarjaa nisistä ja lypsettävä. On kirjoitettava jotain kansaanmenevää nettiin. Päivi Räsänen viittaa miestään olemaan hiljaa. Hän avaa kannettavan tietokoneensa ja…

Viime päivinä uutistarjontaa ovat varjostaneet ikävät väkivallan teot.

Mistä tuo lause tupsahti? Jumalako itse pakotti sormenpäät rummuttamaan tämän ajatuksen läppärille? Kyllä!

Päivi Räsäsen työsuhdeläppärissä on auki tekstinkäsittelyohjelma ja kristillisdemokraattisen puolueen tärkein ohjenuora, Iltalehden keskustelufoorumi. Nimimerkkiensä takaa pahoinvointiaan maailmalle toitottavat ihmisvihaajat ovat harmissaan siitä, että Suomessa ei tunneta kidutus- tai kuolemantuomiota. Räsänen tuntee kannattajansa: he ovat juurikin näitä syntisten kivittämisestä haaveilevia perheenisiä.

Porvoon kolmoissurma järkyttää. Hiljattain ehdonalaiseen päässeen aiemmasta murhasta tuomitun elinkautisvangin surmatyö herättää kysymyksen rangaistusjärjestelmämme asianmukaisuudesta. CNN-uutiskanavan kirvoittamilla keskustelupalstoilla on ihmetelty eurooppalaisten käsitystä ihmisen eliniästä.

Mikä pohjustus! ”On ihmetelty”, nii-in! Päivi Räsänen nojaa taaksepäin ja kurkottaa kohti tarjoilupöytää ja juomalasia. ”Onneksi tuli tuo CNN mainittua”, Räsänen tuumii. Se saa Suomi-kuvasta huolestuneet tahot taas liikkeelle.

Mutta osoitteeton ihmettely ei yksi riitä. Äänestäjä tarvitsee konkretiaa, numeroita. Juuri niin kuin se kouluttaja sanoi.

Miten elinkautinen voi tarkoittaa vain 12 vuoden vankeutta?

Päivi Räsänen on ylpeä retorisesta kysymyksestään. Hän hieraisee nenäänsä. Tuosta se lähtee. Miten Suomessa on yleensä yhtään ihmistä elossa, kun kaikki raiskaaja-murhaajat oikein kädestä pitäen talutetaan vain 12 vuoden kakun jälkeen takaisin raiskaamaan ja murhaamaan? Hän maiskuttelee mielessään, kuinka voisi kysyä saman kysymyksen televisiossa joltakulta kukkahattutädiltä.

Ehdonalaiseen vapauteen elinkautisvanki päästetään yleensä 12 vuoden, käytännössä viimeistään 15 vuoden vankeusrangaistuksen kärsimisen jälkeen. Vaikka Helsingin hovioikeudessa tehtävä päätös on harkinnanvarainen, siitä on muodostunut säännönmukainen käytäntö. Armahdusautomaatista tulisi luopua.

Armahdusautomaatti! ”Siinä vasta sana!” Räsänen tuumailee. Hän on varma, että se poimitaan MTV3:n Kymmenen uutisiin. Tavaraa kasautuu ruudulle vinhaa vauhtia. Viime hetkellä Räsänen päättää poistaa vaatimuksen peukaloruuveista ja roviolla polttamisesta.

Mielenterveys- tai persoonallisuushäiriöiden lisäämälle rikoksen uusimisriskille pitäisi antaa nykyistä suurempi painoarvo. Ongelmana ovat juuri ne rikoksen tekijät, joita ei todeta täysin syyntakeettomiksi ja joita ei siten voida sulkea pakkohoitoon vankimielisairaalaan.

Räsäsen kehäpäätelmä on ilmatiivis. Rikollinenhan on lähtökohtaisesti häiriintynyt. Uusimisriski on heti noussut, kun lakia on kerran rikottu. Sen tietää kuka tahansa. Soihtu- ja talikkoporukka tulee hyrisemään tyytyväisyydestä saadessaan Päivi Räsäsestä Koston Enkelin.

Puoluejohtaja sulkee tietokoneensa kannen ja katsoo kohti taivaita. Hän tuntee Jumalan hymyilevän hänelle kuin rikostoverille. ”Kyllä nyt on Herra kättäni ohjannut”, hän tuumii punniten tekstirivejään.

”Tuliko valmista?” Niilo Räsänen kysyy vaimoltaan.

Perkele! Seesteinen tuokio on ohi. ”Pitikös mun jotain kirjoittaa vielä?” Päivi Räsänen kysyy sisimmässään auringonpolttamalta käpylisäkkeeltään. Hän nostaa läppärinsä kannen. Aivan kuin jokin asia vielä kutittelisi silmäkuopan pohjalla.

Asuntovelat, sairaat lapset, sairaat aikuiset…?

Aikuiset? Homot!

Iljettävät homot, jotka viettelevät ja raiskaavat kelpo perheenpäitä. Hehän saivat silmilleen taannoin kyynelkaasua ja pippurisumutetta, missä ei todellakaan ollut mitään moittimista. Vähän se kirvelee, mutta mitäs kävelivät kirkkaassa päivänvalossa olemassa homoja? Päivi Räsänen tuntee kiihottuvansa: tästä voisi jotain vielä lisätä tekstiin.

Myös Helsinki Pride- kulkuetta vastaan tehty kaasuisku on tuomittava ja huolestuttava. Onneksi kukaan ei saanut pysyviä vammoja. Kaikkien kansalaiset perusoikeuksia tulee puolustaa, niin oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kuin mielipiteen ilmaisun vapauteen.

”Touché!” huudahtaa Räsänen ääneen omalle tekstilleen. Sananvapaus! Myös kyynelkaasu on sananvapautta! Valtavirran kommunistimediat ovat vaientaneet kansallismielisen konservatiivinuorison, joten kapsaisiini on heidän mediansa. Siihen on perustuslaillinen oikeus!  Räsänen haluaisi alleviivata, ettei edes synnin turmelema homovauva saanut pysyvää vauriota iskussa. Vaikka olisi pitänyt!

Isku herättää kysymyksen, miten laajalti äärioikeistolaiset ja uusnatsismiin liittyvät ajatukset saavat kannatusta nuorten keskuudessa.

Huolestunut Räsänen pyyhkäisee silmäkulmastaan krokotiilinkyyneleen ja jatkaa:

Osaltaan ilmiöön saattaa vaikuttaa vaikenemisen kulttuuri maahanmuuttopolitiikassa. Jos maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista tosielämän ongelmista kaikissa puolueissa vaietaan, ääriliikkeille jää toimintatilaa.

No, niin! Räsänen tietää surffaavansa tukevasti Timo Soinin vihapoliittisella aallonharjalla. Juutalaiset ovat syypäitä työttömyyteen! Vai mitä nämä nyt olivat, somaleita vai ruotsalaisia? Hyssyttely on joka tapauksessa viety liian pitkälle! Netin keskustelufoorumit sykkivät Päivi Räsäsen kanssa saman tahtiin kuin kostea vulva, jota osaava poliitikko nuijii islamofobisella falloksellaan. Vielä yksi syvä työntö ja kristillisdemokraateille singahtaa miljoona ääntä:

Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?

Päivi Räsänen ulvahtaa. ”KYLLÄ VOI!” Hän tietää olevansa oikeassa, kiinni kansassa. Hän ei missään tapauksessa ole ”poliittista eliittiä”, vaan aivan tavallinen 16 vuotta eduskunnassa vaikuttanut lääketieteen lisensiaatti tohtorismiehineen. ”Enkö ole oikeassa?” Räsänen kysyy sydämeltään. Siellä, kohonneen pulssin seassa, huohottaa Jumala, joka on täsmälleen samaa mieltä. Väkivaltaiset nuoret pahoinpitelemässä juhlakulkuetta eivät ole ongelma. Kulkue on ongelma kaikkine vapaamielisine ajatuksineen.

Elinikäisiä vankeusrangaistuksia, ulkomaalaisuuden ja homouden kieltämistä, damn liberals… Päivi Räsänen silti muistaa, että hän ei ole asemassa, jossa esitetään vaatimuksia. ”Olen uhri, marttyyri!” hän huudahtaa hyvälle ystävälleen Jeesukselle, joka nyökkää laupiaasti. Hän näppäilee nöyrästi loppukaneetin, jossa muistuttaa propellipäisiä lukijoitaan siitä, että Suomea hallitseva punavihreiden lesbofeministien kaikki elämänalueet kattava telepaattinen salaliitto saisi luopua julmasta aborttidiktatuuristaan, joka sortaa ennen kaikkea Päivi Räsästä ja hänen viittä Kristuksessa viljeltyä lastaan:

Demokraattisessa yhteiskunnassa tulee erityisesti huolehtia siitä, että perhepolitiikassa sallitaan rauhallinen, avoin keskustelu ja erilaisten mielipiteiden esittäminen.

”Se on täytetty!” Päivi Räsänen kiljahtaa ja napsauttaa tekstin sähköpostissa avustajalleen. Hän sulkee koneensa. Aurinko paistaa. Jumalakin näyttää peukkua.

Vain yksi asia kaihertaa ajatuksissa.

Olisi pitänyt toivoa aselakien höllennystä. Että lainkuuliaiset kansalaiset voisivat nakkikioskilla ampua ensin. Sen jälkeen Päivi Räsäsen tie pääministeriksi olisi ollut suora ja leveä.