Olli Lindholmin tämänjouluinen albumi Minun Jouluni rikkoo suomen kielioppia olettamalla joulun erisnimeksi, mutta se ei haittaa Yö-yhtyettä rakastavaa Suomen kansaa saati Rumban musiikkikriitikkoa, joka noteerasi levytyksen peräti viiden tähden arvoiseksi kulttuuriteoksi.

Ratas Musicin sivulla Olli Lindholm kertoo seuraavasti:

Minulla on ollut koko 2000-luvun ajan halu kehittää Yö-yhtyettä orkesteriksi, joka voi esiintyä konserteissa, jäähalleissa tai vaikkapa markkinoilla. Ainoa paikka, johon Yötä ei voi viedä, on kirkko, mutta halusin kokea kirkon tunnelman. Olin Mikko Kangasjärven kanssa Finlaysonin ja Lielahden kirkoissa ja pidin tunnelmasta todella paljon. Nyt kun unelmani joululevystä toteutui oli itsestään selvää, että teen sen myötä kirkkokonsertteja.

Lindholm tietysti liioittelee, sillä onhan Yön tuotannossa lukuisia kirkkokelpoisia arjenharmaita helmiä, kuten tämä vuonna 2007 ilmestyneen Valtakunta-albumin Satukirjan sankari -kappale, jonka Vain elämää -sarjasta tunnettu Pauli Hanhiniemi sanoitti ollessaan kaikesta päätellen poikkeuksellisen masentunut.

Ahkera ex-punkkari joka tapauksessa on jo ehättänyt kirkkokiertueensa loppumetreille. Sunnuntaina 22. joulukuuta Lindholm aikoo laulaa täyteen varatussa Koskenpään kirkossa Jämsän työväenluokkaisissa teollisuusmaisemissa kello 19, ja viimeinen keikka pärähtää käyntiin samalla kellonlyömällä keskieurooppalaisten arkkitehtituristien salamavalojen loimussa aatonaattona.

Minun Jouluni -päätöskonsertti Temppeliaukion kirkossa, Helsingissä, ma 23.12. kello 19.