Nuorten ahdistuneisuus ja masennusdiagnoosit ovat lisääntyneet viime vuosina. Hoitovaje on korona-aikana kasvanut ja moni nuori jäänyt yksin. Vanhenevassa Suomessa ei ole varaa päästää yhtään lasta ja nuorta putoamaan kelkasta hoitamattoman masennuksen ja sen kerrannaisvaikutusten vuoksi. Pelkkä terapia ei ole yksin ratkaisu, mutta hoitoon ajoissa pääseminen tukee myös lääkkeettömän hoidon oikea-aikaisuutta ja mielenterveyden vahvistumista.

Siksi jätin Matleena Käpin kanssa 4.10.22 aluevaltuustossa aloitteen nuorten terapiatakuukokeilun käynnistämiseksi Keski-Suomessa. Ilokseni reilusti yli puolet aluevaltuuston jäsenistä allekirjoitti sen!

Nuorten terapiatakuu maksaisi itsensä varmasti takaisin sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Eivät nuorten hyvinvointi ja mielenterveys koskaan ole vain terveyspalveluiden tai sosiaalipalvelujen asia, vaan kaikkien yhteinen asia. Pelkkä terapia ei ole elämän ongelmien ratkaisu, mutta oikea-aikaista keskusteluapua ja joskus myös terapiaa, voidaan tarvita mielenterveyden vahvistumiseksi. Ei auta pelkästään hoitaa lääkkeillä pahoinvoinnin oireita, vaan keskusteluavulla tai tarpeenmukaisella terapialla oireiden juurisyitä. Varmaa on, että ajoissa tuen ja avun saaminen säästää sekä rahaa että inhimillistä kärsimystä. Tulipalot pitää sammuttaa, vaikka järkevintä on ehkäistä ne ennalta.

Samana päivänä kuin terapiatakuu-aloite käsiteltiin eduskunnassa ja jäi vielä toteutumatta kansallisella tasolla, alkoi tämä aloite muhia päässäni. Nyt oli aika jättää valmis aloite ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessani 4.10.22. Kiitän kaikkia aloitteen allekirjoittaneita aluevaltuutettuja yli puoluerajojen. Jos laskin oikein, niin keräsimme aloitteeseen lähes 50 aluevaltuutetun nimikirjoitusta minun ja Matleena Käpin allekirjoitukset mukaan lukien. Toivon sydämestäni terapiatakuukokeilun toteutumista.

Aloitteessa esitämme seuraavaa: Tällä aluevaltuustokaudella Keski-Suomen alueella aloitetaan alle 30-vuotiaiden nuorten terapiatakuukokeilu erityisesti keskivaikeiden ja lievien mielenterveyden ongelmien hoitamiseksi sekä vaikeiden masennuksien ehkäisemiseksi. Aloitteessa esitämme myös, että kaiken ikäisten mielenterveysstrategia Keski-Suomen hyvinvointialueella tehdään vuoden 2023 loppuun mennessä.

Nuorten terapiatakuukokeilussa olisi hyvä varmistaa, että walk-in keskusteluapua sote-ammattilaisen kanssa on saatavilla viimeistään seuraavana päivänä, myös ilman ajanvarausta. Jalkautuvia menetelmiä olisi hyvä käyttää nykyistä enemmän avun ajoissa saamiseksi, ettei kukaan unohdu masentuneena yksin kotiinsa. Myös lyhytterapeuttisia käyntejä tulisi olla tarpeen mukaan tarjolla 1-20 kertaa mielenterveyttä vahvistamaan. Pidempiin terapioihin on vaikea päästä ja olisi järkevää tukea tarpeenmukaiseen hoitoon pääsemisessä riittävästi, jotta masennuksen syövereissä elävä ei joutuisi yksin taistelemaan käyvän hoidon saamiseksi ja sopivan hoitotahon löytämiseksi.

Terapiatakuu kokeiluun liittyisi hyvä yhteistyö terveyskeskuksen, oppilashuollon, opiskelijahuollon, YTHS:n, nuorisovastaanoton- ja nuorisopsykiatrian kanssa. kanssa. Myös asiantuntijajärjestöt pitäisi kutsua yhteistyöhön mukaan.  On elintärkeää, että nuori saa apua viikossa riippumatta siitä minkä tahon kautta hän hakeutuu avun piiriin.

Aloitteemme on myös kannanotto huoltosuhteen vahvistamisen puolesta. Aloite terapiatakuun kokeilusta nuorille on kannanotto tämän päivän ja huomisen nuorten elämänlaadun puolesta.