Koulu on ollut kovasti suurennuslasin alla viime aikoina. Tapetilla ovat olleet erityisopetus, inkluusio, suomi toisena kielenä -opetus ja painotetut luokat eli ns. ”erikoisluokat”.
Julkisessa keskustelussa on ollut kovin mustavalkoisia sävyjä erityisesti koskien painotettua opetusta. Monilla on hyviä omakohtaisia kokemuksia ja muistoja musiikki- tai kieliluokista. On puhuttu tasapäistämisestä ja lahjakkaiden yksilöiden oikeudesta kukoistaa, toisaalta eliittiluokista ja segregaation syventymisestä. Kun asiaa tarkastellaan rauhassa ja monesta näkökulmasta, huomataan, että tämäkään asia ei ole niin yksioikoinen kuin on kärjistäen esitetty.
Suomalaisen koulun laadun tae on aina ollut perusajatus tasa-arvosta eikä tästä ole syytä tinkiä edelleenkään. Ideaalitilanteessa kaikki suomalaiset lapset saavat yhtä hyvän koulutuksen riippumatta vanhempien sosioekonomisesta taustasta ja perheen lompakon paksuudesta. Tämä on varmasti useimpien näkemys.
Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että perhetausta määrittää yhä enemmän koulumenestystä ja että oppilasvalikointi vinouttaa koulujen oppilasprofiilia merkittävässä määrin. Jako ”huonoihin ja hyviin kouluihin” syvenee, kun erikoisluokille hakevat juuri ne lapset, joiden perheet sijoittuvat sosioekonomisesti parhaiten pärjääviin. Tämä kiihdyttää myös kaupunkirakenteen eriytymistä. Ilmiötä on tutkinut esimerkiksi Piia Seppänen Turun yliopistossa teoksessaan ”Lohkoutuva peruskoulu” (2015). Myös koulun sisäinen segregaatio on muodostunut ongelmaksi: samassa koulussa rinnakkaisluokkien välillä voi olla selvä hierarkia, jako ”palikkaluokkiin” ja kieli- tai taideluokkiin eli niihin, joilla tarjotaan painotettua opetusta.
Olen ollut hämilläni siitä, kuinka kärjistyneitä näkemyksiä aiheesta on esitetty. Onko todella niin, että vaikka tutkitusti painotettujen luokkien sijoittuminen keskustan kouluihin, oppilasvalikointi ja koulujen jakautuminen parempiin ja huonompiin edesauttavat segregaatiota, meillä ei ole edes tilausta pohtia, miten opetusta saataisiin järjestettyä niin, että koulu voisi olla kaikille hyvä? Voitaisiinko lyödä viisaat päät yhteen ja miettiä, onko jotain tapaa tehdä asiat paremmin ja ehkä eri tavalla, kuin jo 1990-luvulta saakka on tehty?
Tämä pitää sanoa selkeästi: taiteen, liikunnan ja kielen opetusta kouluissa ei tule missään nimessä vähentää eikä painotettua opetusta pidä poistaa kokonaan, mutta sen järjestämistä voisi miettiä uudelleen. Esimerkiksi: painotettuja luokkia voisi hajauttaa ympäri kaupunkia, tarjota lisäopetusta useammalle eksklusoimatta oppilaita pois oman alueen koulusta ja muuttamalla valintakriteereitä. Kouluja sijoittelemalla ei voida kokonaan ratkaista kaupunkirakenteen eriytymistä, mutta se on yksi tekijä isossa kuvassa.
Oppimistulokset ovat laskeneet Suomessa jo yli 20 vuotta ja oppimistulokset kasvaneet koulutuksen periytyvyyden voimistuttua. Meidän on ponnekkaasti vastustettava tätä kehitystä ja otettava jokainen keino käyttöön. Tästä näkökulmasta myös painotetun opetuksen järjestämistä on tarkasteltava uudelleen – mitä voimme tehdä paremmin, jotta peruskoulu olisi edelleen hyvä kaikille, ei harvoille.
Mervi Uusitalo-Heikkinen
Vasemmistoliiton koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja
Turun kaupunginhallituksen varajäsen