Olen usein kehunut Ylen ajankohtaistoimituksen ohjelmia. Taka-ajatukseni on tietysti ollut, että saisin lukijani kuuntelemaan (tai katsomaan) ohjelmaa, koska siinä on tullut esiin oivaltavia ja viisaita näkökulmia johonkin ajankohtaiseen asiaan.

Se, että voin kehua julkisen palvelun mediaa melko usein, on minusta todella hieno asia. Demokraattiselle yhteiselollemme julkisen palvelun media on yksi kivijalka. Mitä paremmassa kunnossa se on, sen hienompaa!

Tunnen valitettavasti koko joukon ihmisiä, jotka tavan takaa ja jatkuvasti marmattavat sekä Yleä että Hesarian vastaan, väittäen näitä medioita poliittisesti vinoiksi. Näen siinä paljon väärinkäsitystä. Yleen juuri julkisen palvelun mediana on tietysti oikein kohdistaa toisenlaisia odotuksia kuin Hesariin, joka on kaupallinen media. Minkälaiset odotukset ovat kohtuullisia?

Muistan ajat, jolloin meillä oli vielä runsas puoluelehdistö. Silloin työväenliikkeen piirissä yritettiin levittää ajatusta, että duunareiden olisi tilattava vain työväenlehteä, eikä kannatettava tilauksellaan kaupallista – siis porvarillista – lehteä. Viesti upposi kansaan melko heikosti. Yleensä perheisiin tilattiin alueen kaupallinen päälehti, Helsingissä se on ihmisten iällä mitattuna ollut aina ja on edelleen Hesari.

Työväenlehdet ovat joutuneet vähitellen sopeutumaan siihen, että ne ovat kakkoslehtiä. Looginen kehitys on ollut, että ne ovat muuttuneet viikkolehdiksi (kuten KU) tai kuukausijulkaisuiksi (kuten Demokraatti). Digiaika on vielä muuttanut paljon ja tulee muuttamaan edelleen. Toivotan uusissa kuoseissaan puoluemedioille menestystä. Ne ovat ehdottoman välttämättömiä ja menestyvät varmasti, jos käsittävät asemansa ja tehtävänsä oikein.

Hesari on vahva instituutio kuten muutama muukin lehti Suomessa. Juuri suuren suosionsa ja levikkinsä takia siihen kohdistuu monipuolisuuden, tasapuolisuuden ja poliittisen riippumattomuuden odotus. Kuinka hyvin tämä odotus täyttyy, on ihmisten jatkuvassa valvonnassa, ja valtavasta levikistä päätellen melko hyvin. Voidaan kai sanoa, että tuote on niin hyvä, että se koukuttaa. Joka tapauksessa on selvää, että Hesari on kaupallinen tuote, joka edustaa kaupallisia arvoja. Siihen ei kannata kohdistaa virheellisiä odotuksia.

Yle on julkisen palvelun media ja julkisen vallan omistama. Se rahoitetaan demokraattisen päätöksenteon mukaisesti kansan karttuisasta kädestä. Sen toimintaa valvoo eduskunta. Sen epävirallinen esikuva on vuosikymmeniä ollut Iso-Britannian BBC. Se mielletään aivan oikein yhdeksi demokratiamme kivijalaksi. Uutis- ja ajankohtaisohjelmien lisäksi Ylen tehtäväksi nähdään sivistyksen edistäminen.

Sivistyksen käsite on tässä yhteydessä laaja, niinkuin sen pitääkin olla. Laadukas viihde sivistyneissä rajoissa kuuluu Ylen vakiintuneeseen ja erottamattomaan repertoaariin.

Olen itse Ylen ajankohtais-, elokuva- ja musiikki-ohjelmien suurkuluttaja. Itse asiassa polkuni suosikkiohjelmieni pariin ovat liiankin vakiintuneita ja kovaksi tallattuja. Kun kaverini soitti ja kysyi olenko huomannut, että Yle-radiolla on uusi mielenkiintoinen ohjelma ”Kutsuvieras”, tuo kaikkia edellä sanomani ikäänkuin ryöpsähti mieleeni.

Niinpä, niin. Ylen (kuten Hesarinkin!) tarjonta on valtava, itse asiassa aivan ylivoimainen, yhden ihmisen omaksumiskyvyllä mitattuna. Pitää siis osata suunnistaa ja valita. On hyvä, jos kaveri auttaa. Mitä olisivatkaan paremmat puheenaiheet kavereiden kesken kuin Ylestä kuunnellut ja katsellut ohjelmat tai jotkin Hesarin jutut.

Kaverini vinkki oli: kaiva esiin Areenasta ”Kutsuvieras” ja kuuntele Hanna Nohynekin tunnin mittainen ohjelma. Tein työtä käskettyä. Ihastuin innostukseen saakka ja ajattelin: voi kuinka paljon hyviä ohjelmia Yle tuottaa, jotka jäävät vaille huomiotani. Mutta sellaistahan tämä elämä on valtavan mediatarjonnan maailmassa. Olet itse vastuussa siitä, että löydät.

”Kutsuvieras” on hauska nimi ohjelmalle. Yle kutsuu ihmisiä vieraakseen tekemään ohjelman, mutta kun se on tehty ja purkitettu, sinä voit kutsua tuon ihmisen omaksi viraaksesi ja nauttia hänen seurastaan.

Hanna Nohynek on kuluneiden koronakuukausien aikana tullut kansalle tutuksi. Asiallisesti ja selvästi artikuloiva THL:n asiantuntijalääkäri, joka kuten kollegansakin on pitänyt meidät hyvin informoituna ja järjissämme koko epidemian ajan. Totean sivuhuomautuksena, että nykyaikainen sähköinen media on ollut aivan keskeisessä roolissa epidemian torjunnassa. Yrittäkääpä kuvitella, mikä tilanne olisi ilman sitä.

On ollut aivan loistava idea kutsua tuo vakuuttavasti esiintyvä asiantuntija-lääkäri ”Kutsuvieraaksi” ja antaa hänen avata kuvaa itsestään julkisen roolin takana.

Sieltä paljastui ensinnäkin ihminen, jolla on aivan fantastinen musiikkimaku. Ohjelman idea on, että vieras soittaa monologinsa lomassa musiikkia. Hanna aloitti ranskalaisella Jacues Brellillä ja päätti Edit Piafilla. Siinä välissä oli filippiiniläistä kansanmusiikkia, Harry Belafonten työlaulu ”Talini banana” sekä Agit Propin ”Kenen joukoissa seisot?” ja Maija Vilkkumaan ”Sanon viimeisen sanan ja se on: ei”. Kaksi viimeksi mainittua laulua Hanna nivoi tiiviisti omaan elämäänsä.

Kävi nimittäin ilmi, että hän on arvomaailmaltaan vasemmistolainen, joka on ollut nuoruudessaan mukana SDNL:n toiminnassa ja on aktiivisesti mukana Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestössä. Hän on WHO:n käyttämä huippuasiantuntija. Hannan elämässä on ollut paljon kehitysyhteistyötä ja oman toimintansa rokotetutkijana hän osaa sijoittaa oivaltavalla tavalla yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Oli ilo kuunnella, miten ehjästi hän yhdistää työnsä ja arvomaailmansa.

Maija Vilkkumaa tuli kuvaan mukaan kun Hanna oli ollut neljä vuotta sinkkuna ensimmäisen avioliiton jälkeen ja tyttärensä rohkaisemana meni sitten – muutakin kuin vain aina työtä tehdäkseen – tanssipaikkaan, jossa vetonaulana oli Vilkkumaa. Siinä kävikin sitten niin, että Mika niminen mies tanssitti Hannaa koko yön ja hurmasi. Hanna sanoo, että heidät liitti yhteen samanlainen huumorintaju. Ilmeisesti myös samanlaiset yhteiskunnalliset asenteet, mutta tämä jää Hannan tarinassa ikäänkuin vihjeen varaan.

Tarinansa lopulla Hanna palaa siihen, mistä aloitti: ajankohtaiseen koronaan. Hän sanoo, että päätös tehdä Suomen rokotehankinnat yhteisesti EU:n kanssa oli oikea. Hän muistuttaa rokotteiden molempien annosten ottamisen tärkeydestä. Hän pohdiskelee, että pandemian hoidosta on paljon opittavaa ja sanoo, että on aloitettava arvokeskustelu siitä, mikä on hyväksyttävä riskitaso. Hän muistuttaa, että koronavirukset ovat tulleet jäädäkseen. Sen takia tarvitaan rokoteohjelmia ja ollakseen todella tehokkaita niiden tulee olla globaaleja.

Avaa siis Ylen Areena, joka on nykyisen digiaikamme suuria siunauksia.