Mikä erottaa nationalistisen populistisen oikeiston vasemmistosta ja maltillisesta oikeistosta? Nationalistisilla äärioikeistopuolueilla on visio menneisyydestä. Muilla on visio tulevaisuudesta. Jos vasemmisto aikoo haastaa populistisen äärioikeiston, sen vision tulevaisuudesta täytyy olla vahvempi kuin äärioikeiston visio menneisyydestä.

Kaikkien puolueiden puoluesihteerit olivat osana ”Kansan vallan peruskorjaus” -hanketta (Sitra) tutustumassa Saksan poliittiseen järjestelmään, poliittisen tilanteeseen ja mm. ajatuspajojen toimintaa. Ydinteemana oli demokratia, sen toimivuus ja tulevaisuus. Ohjelma on tiivis ja työntäyteinen, mutta erittäin antoisa. Alla ajatuksiani ja johtopäätöksiäni.

Ensinnäkin täytyy todeta käsitteestä ”demokratia”, että sen voi käsittää tai sitä voi lähestyä monesta näkökulmasta. Tässä hankkeessa on tietoisesti lähdetty poliittisten puolueiden näkökulmasta. Täytyy kuitenkin todeta, että demokratiaa täytyy olla ja sitä tulee kehittää myös poliittisten puolueiden ulkopuolella kehittämällä kansalaisten kuulemista ja vaikutusmahdollisuuksia myös muiden keinojen kautta kuin pelkästään kuulumalla puolueisiin ja äänestämällä vaaleissa.

Puolueita tarvitaan niin kauan kuin meillä on lakia säätäviä parlamentteja. Niin kauan kuin on aitoja demokraattisia parlamentteja, syntyy kansanedustajien välillä ryhmiä, ja niin kauan syntyy puolueita. Puolueet ovat sidosaine kansalaisten ja lakeja säätävien kansanedustajien välillä. Siksi on harmi, että liian vallitsevana ajatuksena on jankuttaa puolueiden surkeudesta ja jopa, että niiden aika olisi ohi. Ei ole. Ja jos on, niin se suunta ei ole kohti demokratiaa vaan autoritäärisyyttä.

Lähes kaikkialla Euroopassa on samat ongelmat ja keskustelun aiheet: Demokraattinen järjestelmä Euroopassa on haastettuna vaarallisemmin kuin koskaan elinaikanamme. Sosialidemokraattinen liike hakee uudelleen identiteettiään. Onnistuuko siinä?). Klassinen konservatiivinen oikeisto tuskailee sen suhteen, kuinka suhtautua nationalistiseen populistiseen äärioikeistoon. Tehdäkö samat virheet kuin 30-luvulla vai tulisiko tällä kertaa tehdä selvä pesäero antidemokraattiseen oikeistoon? Tällä hetkellä keskustelu konkretisoituu Saksan Thüringenissä, jossa oikeisto nousi valtaan äärioikeiston tuella ja osavaltiossa harkitaan nyt uusia vaaleja. Myös Saksassa keskustellaan ja ollaan hyvin huolestuneita sosiaalisen median negatiivisista piirteistä, valeuutisista, somen luomista poliittista kuplista, julkisen keskusteluilmapiirin heikentymisestä ja tätä myötä keskustelun vähentymisestä jne. Keskustelu ja vuoropuhelu ovat olennainen ja välttämätön osa toimivaa demokratiaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että näitä asioita tutkitaan ja otetaan vakavammin Saksassa kuin esimerkiksi Suomessa.

Yleisesti näen, että niin Sakassa, Suomessa kuin koko Euroopassa demokraattinen järjestelmä ei ole vielä merkittävästi heikentynyt, mutta muuttunut huomattavasti hauraammaksi ja haavoittuvaisemmaksi. Tarvitsisimme Suomeen vahvaa demokratiakasvatusta. Tältä osin Saksasta voisi ottaa mallia. Lisäksi tarvitsemme laajalla rintamalla demokratian puolustamista. Päätä ei ole enää syytä tunkea puskaan tämän asian suhteen. Kamppailu demokratian olemassaolosta ei ole edessä, se on alkanut jo. Näemme tämän, katsomme sitten Pohjois-Amerikkaan, Iso-Britanniaan, Manner-Eurooppaan, Pohjoismaihin tai Suomeen.

Minulle kirkastui matkan aikana se, mikä erottaa nationalistisen populistisen oikeiston vasemmistosta ja maltillisesta oikeistosta. Nationalistisilla äärioikeistopuolueilla on visio menneisyydestä. Muilla on (jos on), visio tulevaisuudesta. Jos vasemmisto aikoo haastaa populistisen äärioikeiston, sen vision tulevaisuudesta täytyy olla vahvempi kuin äärioikeiston visio menneisyydestä.

 

Ps. Saksassa poliittisten ajatuspajojen toiminta on aivan eri tasolla ja arvostetumpaa kuin Suomessa. Esimerkiksi SDP:tä lähellä olevalla ajatuspajalla on 70 miljoonan euron vuosibudjetti ja 500 pysyvää työntekijää. Muistaakseni noin 100 työntekijää ulkomailla. Niiden toiminta palvelee aivan eri tavalla poliittista päätöksentekoa. Kansanedustajat viettävät joka toinen viikko kokonaisen viikon omassa vaalipiirissään. Kun meillä kansanedustajilla on istuntotauko kesällä ja vuodenvaihtuessa, politiikan toimittajat kirjoittavat vuodesta toiseen, että kansanedustajat ovat ”lomalla”. Näitä asioista olisi syytä pohtia Suomessakin.