Sanotaan, että joulun tienoilla turvakodit pullistelevat väkeä. Kaikissa perheissä ei jaella pelkästään joululahjoja vaan myös lyöntejä. Perhedynamiikka voi monissa kodeissa kärjistyä perheväkivallaksi glögejä maistellessa. Lähisuhdeväkivallasta ei voi koskaan puhua liikaa, koska vuoden mittaan parisenkymmentä naista heittää henkensä puolison käsittelyssä. Mustia silmiä ja sairaalahoitoa vaativia vammojakin tulee, kun perheissä ilmaistaan tunteita.

Lähisuhdeväkivalta voi olla fyysistä tönimistä, esineillä heittelyä, nyrkillä iskemistä tai kuristamista. Se voi olla myös psykologista väkivaltaa, esimerkiksi nimittelyä, uhkailua, nöyryyttämistä, ihmissuhteista eristämistä, liikkumisen estämistä ja mustasukkaista vahtimista.

Se voi olla omaisuuteen kohdistuvaa tuhoamista tai taloudellista väkivaltaa, kuten toisen rahojen kontrollointia tai taloudellisella riippuvuudella kiristämistä. Seksuaalista väkivaltaakin ilmenee esimerkiksi seksiin pakottamisena ja raiskauksina.

Väkivaltaista perheenjäsentä on kutsuttu läheisterroristiksi, joka synnyttää pelkoa ja kauhua ympäristössään.

Mistä lähisuhdeväkivalta sitten kumpuaa? Parisuhde- ja perheväkivallan uhreista ja tekijöistä on kertynyt paljon tutkimustietoa. Jäljet johtavat jälleen lapsuuteen. Uhreilla ja tekijöillä on usein samankaltaisuuksia lapsuuden kasvuympäristössä. Tyypillinen lapsuudenperhe on ollut kaltoinkohteleva ja väkivaltainen, ja lapsen ja vanhempien välinen suhde on ollut enemmän tai vähemmän turvaton ja joskus kylmä ja hyljeksivä.

Arvaamattomasti, väkivaltaisesti ja hyljeksivästi toimivat vanhemmat aiheuttavat lapsessa turvattomuutta ja epäluottamusta. Väkivaltakokemukset tuottavat lapselle tunnetta siitä, että on ei-toivottu, paha tai arvoton. Väkivaltaisesti kohdeltu lapsi tulkitsee helposti asian niin, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska vanhempi kohtelee häntä huonosti.

Myöhemmin aikuisena nämä sisäistykset voivat johtaa itsetunto- ja ihmissuhdevaikeuksiin, jotka altistavat väkivaltaisille suhteille. Sisäistynyt arvottomuuden tunne selittää sen, että lapsena väkivallasta traumatisoitunut sietää huonoa kohtelua eikä katso ansaitsevansa parempaa.

Hyljeksitty ja huonosti kohdeltu lapsi takertuu aikuisena herkästi mihin tahansa suhteeseen, jossa voi saada edes vähän huomiota osakseen – vaikka se olisi lyömistä ja potkimista. Jos yksi väkivaltainen parisuhde katkeaa, niin seuraavakin kumppani on samalla tavalla väkivaltainen.  Lapsuuden väkivaltainen näyttämö toistuu näin aikuisiän parisuhteissa.

Väkivaltaa lapsena nähnyt ja kokenut voi samaistua lapsuudenperheensä uhriin, tekijään tai molempiin.  Hän voi alkaa pitää normaalina sitä, että joku perheestä käyttää väkivaltaa tai joutuu väkivallan uhriksi.  Väkivaltaiseen vanhempaansa samaistunut toistaa väkivaltaista käyttäytymismallia ja tarvitsee siihen kumppanin, jolla on samankaltainen tausta ja joka ottaa vastaan lyönnit lähtemättä suhteesta.

Väkivallantekijä pyrkii hallitsemaan lapsuuden traumakokemuksistaan seurannutta avuttomuuden tunnetta käyttämällä väkivaltaa valitsemaansa uhriin. Avuttomuuden tunne vaihtuu näin hetkellisesti hallinnan tunteeseen. Väkivaltainen parisuhde on siis sellainen, jossa kumppanit täydentävät hyvin toisiaan lapsuuden ihmissuhdeskeemoissa.

Toistuva perheväkivalta synnyttää uhrissa usein lamaantuneen avuttomuuden, jossa uhri pyrkii selviytymään hetkestä toiseen esimerkiksi kieltämällä todellisuutta, turruttamalla tunteitaan, pysyttelemällä jatkuvassa ylivalppauden tilassa ja mukautumalla väkivaltaisen perheenjäsenen mielialoihin omat tarpeensa unohtaen.

Seurauksena voi olla niin sanottu pahoinpidellyn naisen (tai miehen) syndrooma, jossa traumaperäisistä oireista kärsivä uhri tappouhkausten ja pelottelun keskellä ei pysty hakemaan apua eikä lähtemään suhteesta. Kuolemanvaara voi tuntua hyvin todelliselta, ja se voi myös olla todellinen. Tämänkin joulun moni entinen väkivallan uhri ja tekijä viettävät haudoissaan.

Turvallista joulua kaikille lapsille ja aikuisille!