Kriminaalipsykologia-kirjani uudistettu, 432-sivuinen painos on ilmestynyt tällä viikolla. Se ei ihan ehtinyt Helsingin kirjamessuille, mutta pukinkonttiin kuitenkin. Uudistettu kirja oli jo psykologien valtakunnallisessa Psykologimessut-tapahtumassa esittelypöydillä ja sain raapaista ensimmäisen omistuskirjoituksen.

Kirjan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 2008, joten olikin jo aika päivittää teos uusimmalla tutkimustiedolla. Jos kirja olisi tietokoneohjelma, se olisi päivitetty jo monta kertaa. Kirjan uudistaminen on kuitenkin isompi työ, koska sitä ei voi tehdä napin painalluksella. Kun kirjaa päivittää, joutuu tavallaan kirjoittamaan kokonaan uuden kirjan. Kustantajan pyynnöstä lähdin tähän työhön keväällä.

Käytin kirjan kirjoittamiseen kesän parhaimmat päivät. Kun muut lekottelivat Salon kesätorilla ja söivät jäätelöä, istuin hikoilemassa pienellä kirjoituspisteelläni ja luin verisiä silpomis- ja kuristamistarinoita mustan kahvin voimalla. Kesken kirjoitustyön sain vielä jääkaapilla käydessäni jalkapöytääni haavan, kun hyllyn reunalle jäänyt lautanen putosi kaapista suoraan jalalle. Veri lensi siinäkin. Isovarpaan ojentajajänne katkesi, joten loppuajan kirjoittelin sitten korjausleikkauksen jäljiltä jalkaterä kipeänä ja turvonneena. Opin, että lautasia ei koskaan pidä jättää jääkaapissa hyllyn reunalle.

Kriminaalipsykologian rakenne on suunniteltu eri rikoslajien varaan, ja suurin osa siitä keskittyy väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Koko kirjan läpi kulkee idea traumaattisten lapsuuden kokemusten ja myöhemmän rikollisen käyttäytymisen välisestä yhteydestä. Rikoksentekijöillä on paljon lapsuuden traumakokemuksia, joista seuraa varhaista traumaperäistä stressiä ja lopulta – jos niitä ei hoideta – psyykkisiä oireita ja rikoksiakin. Rikollista käyttäytymistä selitetään traumamallilla, joka on yksilötason selitysmalli. Itse aavistelen, että mielenterveyden häiriöiden tulevaisuuden paradigma eli käsitteellinen kehikko tulee olemaan traumateoria.

Kriminaalipsykologian uuteen painokseen on otettu mukaan uusina lukuina lasten kaltoinkohtelu, työpaikkaväkivalta, viharikokset ja kyberrikokset. Lasten kaltoinkohtelu nousi julkiseen keskusteluun taas vuonna 2012, kun lastensuojelun piirissä jo ollut 8-vuotias Eerika kuoli äitipuolensa ja isänsä käsissä pitkään jatkuneen fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn jälkeen. Lapsi oli kääritty pressuun, paketoitu teipeillä ja tukehdutettu.

Lasten kaltoinkohtelua näkyy lehtiotsikoissa säännöllisin väliajoin. Kriminaalipsykologia-kirjassa esittelen kaltoinkohtelun eri muotoja ja tunnistamisen keinoja. Toivoisin, että kirjassa kuvattuja kaltoinkohtelun luokituksia hyödynnettäisiin esimerkiksi lastensuojelussa, perheneuvoloissa ja lastenpsykiatriassa.

Terrorismia koskeva luku on ymmärrettävistä syistä huomattavasti paisunut entiseen verrattuna. Joukkosurma- ja sarjamurhalukuja on niin ikään laajennettu. Ensipainoksen jälkeen on taas tapahtunut liiankin paljon joukkoampumisia, perhesurmia ja sarjamurhia. Mukana on sekä kotimaisia että kansainvälisiä tositapauksia, koska ne kertovat kuivaa tutkimustietoa osuvammin, mistä on kyse. Tapaukset ovat julmia, mutta niinhän kunnollisessa Kriminaalipsykologiassa täytyy ollakin.

Kirjoitustyö ei ollut pelkkää kirjoittamista, vaan tekstiä varten oli tutustuttava laajaan tutkimuskirjallisuuteen, perattava useita tietokantoja ja tilattava kirjoja kotimaasta ja ulkomailta. Lisäksi piti pyytää rikostuomioita käräjä- ja hovioikeuksista. Onneksi sain apua ystävällisiltä virkailijoilta ja alalla toimivilta.

Teoksen ensimmäisen painoksen kirjoittamiseen sain apurahaa Suomen Tietokirjailijoilta. Yhdistys on tehnyt paljon hyvää tietokirjoittamisen edistämisessä ja jakanut vuosittain pienempiä ja isompia rahasummia monenlaisille hankkeille. Olen Suomen Tietokirjailijoiden jäsen, ja suosittelen samaa kaikille työkseen tai harrastuksenaan tietokirjoja tekeville. Toinen tärkeä taho on Sanasto ry., jonka ansiosta kirjailijat saavat teoksistaan lainauskorvauksia. Jäsenyys kannattaa.

Kirjan kirjoittamisprosessissa sujuva yhteistyö kustantajan kanssa on tärkeää. Kriminaalipsykologian kustantajana on PS-kustannus. Kirjainyhdistelmän takana on jyväskyläläinen Pekka Santalahti. Kriminaalipsykologian ensimmäisessä painoksessa tukenani oli erittäin taitava kustannustoimittaja Pirjo Peura, joka tarkasti tekstin oikeakielisyyden. Uudistetussa painoksessa huolellinen Anu Jäntti syynäsi tekstin vielä yksityiskohtaisesti.

Graafikonkin osuus on keskeinen, koska hänestä riippuu teoksen ulkoasu. Tekstifontin on oltava helppolukuista, ja taulukoiden ja kuvien täytyy olla tyylikkäitä. Kustantaja usein päättää teoksen kannesta, jonka graafinen suunnittelija sitten toteuttaa. Kriminaalipsykologian ensimmäisessä painoksessa kanteen piirrettiin punaiset käsiraudat, joten kirjaa voitiin hyvin kutsua lempinimellä ”se käsirautakirja”. Marja Junnila oli asialla. Nyt kanteen oli valittu huppupäinen hahmo, mutta ulkoasu on johdonmukaisuuden nimissä edelleen kivenharmaa. Kannen suunnitteli Emmi Kokko.

Kirjan viimeistelyssä oikovedosten lukeminen on uuvuttava osuus. Usein kirjoittaja on jo siinä vaiheessa innokas saamaan tekstinsä kirjana ulos eikä välttämättä jaksaisi enää käyttää paria kolmea päivää tekstin kiduttavan hitaaseen lukemiseen. Teksti pitää käydä läpi alusta loppuun tarkasti kansitekstejä, taulukkoja, lähdeluetteloa, asiasanahakemistoa ja sivunumeroita unohtamatta. Kaikki pienetkin virheet olisi huomattava ajoissa ennen kirjan painoon lähettämistä. Tässä auttaisivat ylimääräiset silmät. Omalle tekstilleen on aina jossain määrin sokeutunut. Pahin visio on se, että kirjan tai kirjoittajan nimeen tai kirjan takakanteen jää painovirhe.

Kriminaalipsykologian vuoden 2017 painosta voi käyttää monta vuotta, sillä nyt siitä on poistettu viittauksia nopeasti muuttuvaan lainsäädäntöön ja tilastotietoon. Lukija voi tarkistaa lakimuutokset ja uusimmat tilastot kätevästi muutenkin. Rikollista käyttäytymistä koskeva tutkimus tuskin lähitulevaisuudessa johtaa niin merkittäviin mullistuksiin, että teos senkään takia heti vanhenisi. Olen yrittänyt tehdä kirjasta sillä tavalla kestävän, että siinä painotetaan yleispätevää rikollisuuden psykologiaa ja rikosten traumaperäistä dynamiikkaa. Hetkelliset pintailmiöt jäävät vähemmälle. Ja nyt kirjaostoksille! Rikollisuuden psykologia kannattaa aina.

Vetäydyn tämän jälkeen muutamiksi viikoiksi töiden pariin, ja seuraava blogikirjoitus ilmestynee vasta kahden viikon kuluttua. Lukemisiin siihen asti.