”Tapaus Kevin” on herättänyt kohua Ruotsissa. Rikostapauksessa sai surmansa neljävuotias Kevin, ja tekoon pidettiin syyllisinä 5- ja 7-vuotiaita veljeksiä. Nyt lähes 20 vuotta tapauksen jälkeen ruotsalainen lääkäri Rickard Sjöberg on yhdessä ruotsalaisen toimittajan Dan Josefssonin kanssa esittänyt väitteen siitä, että veljekset olisivatkin syyttömiä. Heidän mukaansa lasten kuulemisessa on käytetty vääriä menetelmiä ja painostusta.

Helsingin Sanomissa 23.7.2017 psykologi Julia Korkman luonnehtii veljesten kuulusteluja kidutukseksi ja esittää, että hänellä ei ole tiedossa pienten lasten tekemiä surmatekoja. Valitettavasti pienten, alle kouluikäisten lastenkin tekemiä surmia on tapahtunut. Ei siis ole mahdotonta, että pieni lapsi voi surmata toisen lapsen ja joskus jopa aikuisen. Lapsen kyky ymmärtää tekonsa luonne tosin on puutteellinen.

Lapsi voi tappaa, jos hän joutuu kasvuympäristössään vaikean kaltoinkohtelun uhriksi. Lapsi, jota pahoinpidellään, laiminlyödään tai hyljeksitään, voi alkaa oireilla varhain. Hän toistaa traumaansa vahingoittamalla muita: uhrista tuleekin tekijä.

David James Smith on kirjassaan Beyond all reason kertonut vuonna 1993 tapahtuneesta surmateosta, jossa kaksi kymmenvuotiasta poikaa sieppasi alle kolmevuotiaan James Bulgerin kauppakeskuksesta ja surmasi hänet väkivaltaisesti. Poikien kotioloista paljastui ylisukupolvista väkivaltaa, epäiltyä hyljeksintää ja käytösongelmia kotona ja koulussa. Toinen pojista oli yrittänyt viivottimella takaapäin kuristaa luokkatoverinsa. Lastensuojelu oli jo mukana toisen perheen elämässä.

Vieläkin pienemmät lapset ovat surmanneet. Norjassa kolme 6-vuotiasta poikaa surmasi 5-vuotiaan tytön potkimalla vuonna 1994. Smith kertoo kirjassaan joitakin surullisia tarinoita Englannista. Viisivuotias tyttö otti pienen vauvan vaunuista ja heitti tämän seinään kohtalokkain seurauksin. Neljä- ja kuusivuotiaat pojat olivat mukana lyömässä iäkästä naista kuoliaaksi. Yhdeksänvuotias poika surmasi vauvaikäisen siskonsa teräaseilla. Kolme- ja neljävuotiaat veljekset pahoinpitelivät vauvan ja työnsivät korvakorut tämän silmiin. Näiden traagisten tapausten lisäksi uutisissa on nähty lapsisotilaita, jotka on aivopesty surmaamaan.

Tahallisten tekojen ohella on sattunut useita lasten vahingossa tekemiä surmia. Etenkin aseiden luvatussa maassa Yhdysvalloissa vahinkoja tapahtuu. Esimerkiksi eräässä tapauksessa 8-vuotias poika sai käsiinsä makuuhuoneesta löytyneen puoliautomaattiaseen, jolla hän alkoi leikkiä ja vahingossa surmasi 7-vuotiaan veljensä. Tällainen tapaus luonnollisestikin kertoo myös lasten laiminlyönnistä, koska ase oli helposti saatavilla eikä kukaan ollut valvomassa lasten toimia.

Lapsikin voi tappaa. Aikuisten tehtävänä on estää kehitys, joka tähän johtaa.