Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen antoi muutamia vuosia sitten naistenlehdelle haastattelun, jossa hän kertoi saaneensa lapsena ”piiskaa”. Hänen mielestään koivuvitsasta saaminen oli ansaittua. Hän arvioi, että piiskaamisesta ei jäänyt hänelle traumoja. Hän piti koivuvitsasta saamista hyvänä kouluna poliitikolle ja arvosteli nykykasvatusta siitä, että on menty äärilaidasta toiseen eikä auktoriteetteja ole. Aikaisemmin hän oli tv-ohjelmassa todennut, että hänestä on pienenä piiskattu valehtelu pois. Hän lisäsi, että piiskaaminen ei ole enää tätä aikaa, mutta kasvatusmetodit olivat 70-80-luvuilla erilaisia.

Kyllösen puheissa näkyvät tyypilliset väkivaltaa vähättelevät ja kaunistelevat nimitykset. Lapsen lyöminen kovalla ja kipua aiheuttavalla esineellä on vain vitsasta saamista, ja Kyllönen toteaakin rempseästi, että Kainuussa oli nuorena vitsa väännettävä. Samantapaisia vähätelmiä lapsen pahoinpitelystä ovat Koivuniemen herra, korvapuusti ja selkäsauna.

Kyllösen lausunnot ovat erittäin ongelmallisia. Ensinnäkin ne ovat ristiriidassa kaiken psykologisen kasvatusta koskevan tiedon kanssa. Lapsen lyöminen ei ole kasvatusmenetelmä vaan väkivaltaa. Lasta ei saa alistaa eikä kohdella väkivaltaisesti. Jos aikuinen lyö lasta tai toista aikuista, kyse on pahoinpitelystä. Lasta ohjataan ja kasvatetaan keskustellen ja vanhemman omalla esimerkillä. Jos esimerkki on väkivaltainen, kaikki voivat kuvitella, mitä siitä seuraa.

Toiseksi väkivallasta jää traumoja – toisin kuin Kyllönen väittää. Väkivallasta jää jälkiä mieleen ja kehoon. Se ei ole harmitonta. Kolmanneksi kasvatus ei 70-80-luvuillakaan ollut enimmäkseen väkivaltaista, vaan väkivaltaa lapseensa kohdistavat vanhemmat ovat aina olleet valitettava poikkeama. Ne vanhemmat, joita itseään on lapsena lyöty, lyövät muita todennäköisemmin omia lapsiaan. Noin kolmannes lapsena pahoinpidellyistä aikuisista pahoinpitelee omaa lastaan tämän neljän ensimmäisen ikävuoden aikana. Tutkimustietoa tästä on kertynyt vakuuttava pino. Piiskaaminen ei koskaan ole kuulunut normaaliin kasvatukseen.

Neljänneksi piiskaaminen ei kitke valehtelua vaan päinvastoin vahvistaa lapsen valehtelutaipumusta, epärehellisyyttä ja antisosiaalista käyttäytymistä. Lapsi oppii valehtelemaan sujuvasti, jos sillä tavalla voi välttää pahoinpitelyt tai muut rangaistukset. Koivuvitsan saaminen ei siis ole hyvä koulu poliitikolle, mutta tappajalle ja lastensa pahoinpitelijälle kyllä.

Lapsi, jota vanhempi lyö tai tukistaa, oppii monenlaisia asioita. Hän oppii, että vahvempi saa alistaa ja kohdella väkivaltaisesti heikompaa. Hän oppii lyömään ja tukistamaan.  Hän oppii, että hän on paha ja syyllinen ja siksi ansaitsee huonon kohtelun. Hän oppii tukahduttamaan tunteitaan, koska tunteiden ilmaisusta voi seurata rangaistuksia. Väkivaltaisesti kohdeltu lapsi oppii myös alistumaan ja tottelemaan auktoriteettia, koska auktoriteetti muussa tapauksessa käyttää väkivaltaa. Toisaalta hän tietää, että voi käyttäytyä miten haluaa, jos auktoriteetti ei ole paikalla eikä väkivallan uhkaa ole.

Monet vanhemmat puolustautuvat vetoamalla siihen, että heistä on tullut ihan kunnon kansalaisia, vaikka piiska on lapsena viuhunut. Oman lapsen tukistamista tai lyömistä voidaan oikeuttaa sillä, että itsekin on saatu vastaavaa kohtelua eikä se ole elämää häirinnyt. Tässä näkyy traumatisoivan väkivallan yksi vaikutus: väkivallan hyväksyvä asenne. Ne aikuiset, joita on lapsena kotona lyöty, hyväksyvät muita useammin lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan.

Lapseen kohdistuva väkivalta vaikuttaa lapsen persoonallisuuden kehitykseen ainakin kahdella tavalla. Hän sisäistää traumaattisen kokemuksensa osaksi itseään ja ihmissuhteitaan. Väkivalta vaikuttaa myös trauman toistamispakon kautta: lyöty lapsi alkaa aikuisena käyttäytyä väkivaltaisesti ja/tai joutuu toistuvasti väkivallan uhriksi ihmissuhteissaan.

Lapsen väkivaltainen kohtelu heikentää hänen perusluottamustaan, koska läheisimmätkin ihmiset voivat olla arvaamattoman väkivaltaisia. Lapsi ei voi täysin luottaa ja turvautua vanhempiinsa, jotka lyövät. Tästä seuraa avuttomuuden ja turvattomuuden tunteita.  Ihmissuhteissa voi olla myöhemmin aikuisena monenlaisia vaikeuksia. Lyöty lapsi voi kärsiä muun muassa itsesyytöksistä, häpeän tunteista, avuttomuudesta ja kyvyttömyydestä ajatella omia tarpeita. Hän voi ajautua väkivaltaisiin ihmissuhteisiin ja uhriutua yhä uudelleen. Hänestä voi tulla myös väkivaltainen alistaja ja riistäjä, joka lyö omia lapsiaan ja muita ihmisiä. Hän voi alkaa lääkitä traumojaan alkoholilla ja huumeilla. Mahdollisuuksia on monia.

Traumat ovat psykiatrian viruksia ja bakteereja, taudinaiheuttajia, jotka myötävaikuttavat psyykkisten häiriöiden puhkeamiseen ja persoonallisuuden kehityksen vääristymiseen. Tehokas rokote aikuisiän psyykkisiä häiriöitä vastaan on kotiväkivallan ja lapsen väkivaltaisen kohtelun ehkäiseminen. Siihen tarvitaan koko yhteiskuntaa ja miksei myös presidenttiehdokkaita. Merja Kyllönen – korjaathan siis lausuntosi mahdollisimman pian.