Kuluneella viikolla media on kauhistellut Turun hovioikeuden tuomiota, jossa 10-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneessa seksuaalirikoksessa ei ollut annettu rangaistusta törkeästä raiskauksesta vaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On hämmästelty sitä, ettei uhrin katsottu olevan ikänsä takia avuttomassa tilassa niin, että teko olisi ollut raiskaus. Raiskaus kuulostaisi ilmeisesti paremmalta rikosnimikkeeltä kuin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Tuomioiden hysteerinen repostelu mediassa on väärin jo siksi, että tapahtuneen teon yksityiskohdista ei yleensä tiedetä mitään. Julkisen tuomion perusteella ei voi tarkasti tietää, miten oikeus on lopputulokseen päätynyt. Pitäisi ymmärtää, että tuomiot laaditaan lakipykälien ja esitetyn näytön pohjalta. Niissä ei usein ole sijaa psykologiselle arvioinnille. Varsinkaan jos oikeuskäsittelyssä ei ole ollut mukana psykologian asiantuntijoita, on turha jälkikäteen kummastella sitä, että tuomiossa näkyy vain juristien kädenjälki. Tuomioistuimen toimintaa ei voi arvostella porstuan puolelta.

Suuri yleisö verenhimoiset toimittajat etunenässään vaatii kovaan ääneen ankarampia rangaistuksia ja pitempiä tuomioita rikoksentekijöille. Rikosten herättämät tunnekuohut synnyttävät aina saman keskustelun: lisää rangaistuksia, pitempiä rangaistuksia ja kovempia rangaistuksia. Ei päänsilityksiä, vaan päät pölkylle. Pahimmat perussuomalaiset kailottajat haaveilevat kuolemantuomiosta.

Rangaistus on pelkkä kosto väärästä teosta, eikä sillä ole vaikutusta yksittäisen tekijän rikoksiin eikä yleiseen rikollisuuden tasoon. Oikeastaan vain tavallisen lainkuuliaisen kansan rikoksissa rangaistusuhalla voi olla jonkinlaista yleisestävää vaikutusta. Esimerkiksi liikenne-, ympäristö- ja talousrikoksia voi jäädä tekemättä, jos on tietoa mahdollisista sakoista ja tuomioista. Rangaistukset siis vaikuttavat vain niihin henkilöihin, joilla on hyvä kyky säädellä käyttäytymistään.

Rangaistusten ja vuosikausia kestävän oikeuskäsittelyn sijasta uhrit ja rikoksentekijät tarvitsisivat psykologista hoitoa, mutta valitettavasti kansan oikeustaju vaatii vankiloita ja tuomioita. Uhri ja hänen läheisensä haluavat ymmärrettävästi hyvitystä koetusta järkytyksestä ja vääryydestä. Valtion tulisikin huolehtia siitä, että varattomien rikoksentekijöiden teoista langetettavat korvaukset maksetaan kiltisti valtion pussista, kun tekijä ei maksuihin kykene. Uhrit tarvitsevat myös psykoterapeuttisen hoidon valtion kustantamana.

Harva tietää, miten rasittava kokemus on vuosien oikeusprosessi. Äskettäin Ylen A-teeman keskustelussa mukana ollut psykologi totesi aivan oikein, että esimerkiksi tutkintapyyntöjä seksuaalisesta häirinnästä kannattaa miettiä kaksi kertaa. Jos kaikki häirityt tungeksivat poliisin puheille ja käynnistävät rikosprosessin, monet joutuvat pettymään, kun poliisi lopettaa esitutkinnan tai syyttäjä ei nosta syytettä.

Poliisissa ja joskus syyttäjien piirissäkin asenne ”pikkurikoksia” kohtaan on vähättelevä, vaikka teko sinänsä vaarantaisikin uhrin psyykkistä terveyttä. Koska häirintä on yleistä, oikeuslaitos tukkeutuisi, jos kaikki jutut menisivät eteenpäin. Samalla uhri joutuisi vuosien ikävään prosessiin. Rangaistukset eivät ole oikea keino seksuaalisen häirinnänkään estämiseksi.

Rangaistukset annetaan menneisyyden tekojen perusteella, joten niillä ei ole yhteyttä tuleviin tekoihin. Rangaistus ei estä rikoksen uusimista vaan voi jopa lisätä uusimisen todennäköisyyttä. Pitkä viruminen vankilassa ilman kuntoutusta tekee usein rikoksentekijästä entistä rikollisemman tai tuhoaa ihmisen kokonaan. Joka tapauksessa se voi heikentää psyykkistä hyvinvointia ja pahentaa mielenterveysongelmia. Pahimmassa tapauksessa vankeus ja eristäminen muusta yhteiskunnasta johtaa tekijän itsemurhaan tai uusiin rikosten uhreihin.

Rangaistuksen pelko ei estä tekemästä väkivalta- tai seksuaalirikosta, koska teon taustalla on yksilön traumoja ja heikko mielenterveys. Rikoksentekijä harvoin analysoi paperilla järkevästi tekeillä olevan tekonsa plussa- ja miinuspuolia tai tarkistelee etukäteen rangaistusasteikkoja lakikirjasta. Kroonisesti rikoksen polulla oleva rikoksentekijä on tavallisesti uhri itsekin, koska häntä on pienestä pitäen potkittu usein kirjaimellisesti päähän ja kohdeltu kaltoin. Monet ovat entisiä lastensuojelun asiakkaita, joita ei ole autettu ajoissa.

Rikosten oikeudenmukaisia rangaistuksia on vaikea mitata. Ei ehkä olekaan niin, että 10 vuotta vankilassa on kaksi kertaa viisi vuotta. Vankeustuomioiden pituuksia ei voi vertailla objektiivisesti, koska vankeuden vaikutukset yksilöön ovat kasautuvia. Rikoksentekijä voi kestää viisi vuotta hyvin, mutta kuudes vuosi romahduttaa kaiken. Joissakin tapauksissa puoli vuotta vankilassa voi olla ankarampi rangaistus kuin elinkautinen. Kaikki riippuu rikoksentekijän persoonallisuudesta, taustasta ja aikaisemmista vankilakokemuksista.

Vankiloita on puolusteltu myös sillä, että ne inkapasitoivat rikoksentekijän eli tekevät hänet kyvyttömäksi tekemään rikoksia ainakin joksikin aikaa. Sarjamurhaajien kohdalla tämän voisi ajatellakin pitävän paikkansa, mutta toisaalta tiedetään, että sarjamurhaajat eivät vapaudessakaan uusi tekojaan jatkuvasti vaan tekojen välillä voi olla useita vuosia. Useimmat rikoksentekijät voivat sitä paitsi vankeudessakin tehdä rikoksia, joten vankilaan sulkeminen ei välttämättä estä rikollisuutta.

Rangaistusten koventaminen ei ole minkään tutkimuksen perusteella vähentänyt rikoksia tai ratkaissut yhteiskunnallisia ongelmia. Päinvastoin rangaistuksia koventamalla raaistetaan yhteiskunnallista ilmapiiriä ja kasvatetaan valtion kustannuksia. Rangaistuskoneiston ja vankiloiden pyörittäminen on kallista, ja suurin osa kuluista menee järjestyksen ja turvallisuuden piikkiin, ei suinkaan uhrien tai rikoksentekijöiden hoitoon ja kuntoutukseen. Kuitenkin hoidollisin toimin voitaisiin parhaiten parantaa kaikkien turvallisuutta.

Pahana ongelmana vain on se, miten rikoksentekijöiden psykoterapeuttinen hoito ja kuntoutus voitaisiin toteuttaa. Ketään ei voi hoitaa pakolla, mutta mahdollisuuksia psykoterapeuttiseen hoito-ohjelmaan tulisi olla olemassa, jos tekijä on motivoitunut siihen. Hoitoseuraamus ei kuitenkaan voi olla rangaistus, joten rikoslaki ja rikosoikeusjärjestelmä tulisi uudistaa perin pohjin. En tosin osaa heti sanoa, miten.