Kuluneella viikolla lööppejä synnytti Huslabin laboratoriossa työskennelleen naishoitajan Youtube-palvelussa julkaistu video, jossa hän nimitti ulkomaalaistaustaisia asiakkaita ”sontaläjiksi” ja ”mutakuonoiksi” ja kertoi valitsevansa näille asiakkaille paksuimpia neuloja verikokeisiin. Hoitaja puhui asiakkaistaan halveksivaan sävyyn ja kuvasi, kuinka nämä ovat täynnä tauteja ja geenivirheitä. Hän kertoi kohtelevansa maahanmuuttaja-asiakkaita tahallaan huonosti. Videon katsomisesta tulee huonovointiseksi. Huslab on puuttunut hoitajan toimintaan ja ilmoittanut, että talossa on nollatoleranssi rasismille.

Rasismiin liittyvä halventaminen ja ”niiden” erottelu ”meistä” on tyypillistä autoritaariselle persoonallisuudelle, jota kuvattiin 50-luvulla sosiologien voimin juutalaisvainoja ja natsi-Saksan patologisia ryhmäilmiöitä tutkittaessa. Ryhmäpaineeseen alistumista ja sokeaa tottelevaisuutta oli tutkittu jo 30-luvulla, jolloin sosiaalipsykologi Muzafer Sherif selvitti mukautumista normeihin ja ryhmän yleiseen mielipiteeseen. Sherifin kokeissa koehenkilöt istuivat ensin yksiin, sitten ryhmässä ja lopuksi vielä yksin arvioimassa valopisteen kulkeman matkan pituutta.

Kokeet osoittivat, että ryhmässä syntynyt uusi normi matkan pituudesta vaikutti sen jälkeen tehtyyn itsenäiseen arvioon. Vaikka koehenkilö olisi arvioinut pituuden ensin yksin toisella tavalla, hän useimmiten mukautui ryhmän mielipiteeseen ja muutti arviotaan myöhemmin, kun hän taas arvioi pituutta itsenäisesti.

Sosiaalipsykologi Solomon Asch jatkoi asian tutkimista koeasetelmalla, jossa henkilöt arvioivat viivojen pituuksia ryhmässä. Asch käytti kokeenjohtajan avustajia, jotka antoivat ryhmässä koehenkilön tietämättä tahallisesti vääriä arvioita viivojen pituuksista. Vain 25 prosenttia koehenkilöistä pystyi vastustamaan ryhmäpainetta ja olemaan mukautumatta ryhmän muiden jäsenten (kokeenjohtajan avustajien) vääriin arvioihin. Jatkotutkimuksissa selvisi, että jos vähintään kolme muuta ihmistä on koehenkilön kanssa eri mieltä, koehenkilö mukautuu herkästi ryhmän paineeseen. Sen sijaan jos vain yksi henkilö on hänen kanssaan eri linjoilla, oma mielipide on yleensä helppo säilyttää.

Viivojen pituuksien arviointi ei tuntunut kovin merkitykselliseltä tehtävältä, joten sosiaalipsykologi Stanley Milgram halusi viedä tutkimuksia askeleen eteenpäin ja alkoi selvittää yksilön taipumusta totella auktoriteettia ja toimia vastoin omia arvojaan. Milgramin tutkimuksissa koehenkilöt joutuivat kokeenjohtajan käskystä antamaan toisille henkilöille (kokeenjohtajan avustajille) yhä voimistuvia sähköiskuja (jotka eivät olleet oikeita, vaikka koehenkilön annettiin näin luulla) rangaistuksina vääristä vastauksista. Koehenkilöt luulivat osallistuvansa oppimista tutkivaan kokeeseen.

Tulokset olivat huolestuttavia. Osa koehenkilöistä jatkoi käskyjen noudattamista ja ”sähköiskujen” antamista, vaikka kohdehenkilö näennäisesti huusi tuskasta ja pyysi lopettamaan. Osa totteli käskyjä vielä silloinkin, kun kohdehenkilö hiljeni täysin. Kaikkiaan 65 prosenttia koehenkilöistä eteni aina vahvimpiin, 450 voltin sähköiskuihin saakka, kun heitä siihen käskettiin. He tottelivat, vaikka tunsivat tekevänsä väärin ja olivat hyvinkin ahdistuneita asiasta.

Ääritottelevaisuus saavutettiin, kun koehenkilö oli osa tiimiä, jossa joku toinen väänsi kampea ja antoi sähköiskun. Mukautumista lisäsi myös se, että koehenkilö mielsi auttavansa kokeenjohtajaa ja tekevänsä vain itselleen annetun tehtävän sen sijaan, että hän olisi mieltänyt vahingoittavansa kohdehenkilöä. Tottelevaisuus väheni, jos koehenkilö sai toiselta henkilöltä mallin siitä, että käskyä voi vastustaa.

Mikä sitten selittää sen, että enemmistö ihmistä mukautuu auktoriteetin käskyihin ja ryhmäpaineeseen? Natsi-Saksasta ja juutalaisvainoistakin tiedetään, että aivan tavallisetkin lainkuuliaiset perheenisät ja -äidit olivat mukana syrjimässä yhtä väestönosaa, joka nähtiin syypäänä ongelmiin.

Sosiologi Adorno kehitti 50-luvulla käsitteen autoritaarinen persoonallisuus, joka kuvasi laumasieluista, ryhmän paineeseen ja me-henkeen herkästi mukautuvaa yksilöä. Autoritaarisella persoonallisuudella on hänen mukaansa seuraavia ominaisuuksia:

  • Sokea auktoriteetin tai ryhmän johtajan käskyjen totteleminen. Sotaa käyvä armeija ja autoritaarinen uskonnollinen yhteisö ovat esimerkkejä tästä.
  • Autoritaarinen alistuminen, joka viittaa kritiikittömään suhtautumiseen ryhmän oppeja ja johtajaa kohtaan.
  • Autoritaarinen hyökkäävyys, johon liittyy erilaisten ryhmien torjuminen ja tuomitsevuus erilaisuutta kohtaan.
  • Kovaluonteisuus ja kaiken helläluonteisuuden vastustaminen ja halveksiminen. Kovaluonteisuuteen voi kuulua empatian halveksiminen ja empatian osoitusten leimaaminen paapomiseksi, pehmoiluksi tai kukkahattuiluksi.
  • Kyynisyys, tuhoavuus ja inhimillisyyden pilkkaaminen. Tämä voi johtaa omasta jäsenryhmästä poikkeavan ryhmän mustamaalaamiseen ja vahingoittamiseen. Natsi-Saksan aikakaudella juutalaisia nimiteltiin esimerkiksi rotiksi ja tuhoavuus yhtä ryhmää kohtaan kärjistyi konkreettiseen tappamiseen.
  • Oman vihan heijastaminen ulkomaailmaan ja toiseen ryhmään. Psykologiassa tätä kutsutaan projektioksi, joka on hyvin primitiivinen puolustusmekanismi. Oma häpeän, syyllisyyden tai vihan tunne voidaan siirtää toisen ihmisen tai ihmisryhmän kannettavaksi, jolloin oma olo hetkellisesti helpottuu. Omille kielteisille tunteille löytyy sopiva kohde, jonka ansiosta voi tuntea olonsa paremmaksi ainakin jonkin aikaa.
  • Kohtalousko, taikausko ja taipumus jäykkiin luokitteluihin. Autoritaarinen persoonallisuus ei siedä asioiden moniselitteisyyttä vaan haluaa jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin. Asioille etsitään selityksiä kohtalosta tai maagisista uskomuksista.

Rasismissa näyttää olevan monia samoja elementtejä kuin autoritaarisen persoonallisuuden ytimessä. Rasistinen ajattelu jakaa ihmiset ”meihin” ja ”muihin”, joita syrjitään, halvennetaan ja tuomitaan. Rasismissa heijastetaan omaa pahaa oloaan ulospäin ja nähdään muualta tulleet tai jollakin tavalla erilaiset ihmiset syntipukkeina ja uhkatekijöinä. Äärioikeistolaisissa, kansallismielisissä ryhmissä, joissa on rasistisen ajattelun aineksia, oman ryhmän jäsenet nähdään usein etuoikeutettuna ryhmänä, kun taas muut nähdään uhkaavina tunkeilijoina.  Moniarvoisuus ja toisen ihmisen näkökulman ottaminen on rasistisessa ajattelussa vaikeaa.

Politiikassakin ryhmäpaineeseen mukautuminen ja auktoriteettien kritiikitön seuraaminen saattaa johtaa ikäviin seurauksiin. Päätökset voivat olla huonompia, jos ryhmäkuri tukahduttaa itsenäiset mielipiteet tai jos ryhmässä saa valtaa vain olemalla samaa mieltä johdon kanssa. Politiikassakin voi olla laumasieluja, jotka ajelehtivat ryhmän mukana ja muuttavat mielipiteitään opportunistisesti. Ryhmäpaineen takia voidaan tehdä asioita, jotta tullaan hyväksytyksi eikä jouduta ryhmän ulkopuolelle ryhmän hylkäämäksi. Ryhmä on vaarallinen asia, jos ei löydy omaa selkärankaa ja jämäkkyyttä olla tarvittaessa eri mieltä enemmistön kanssa. Ryhmäpaineeseen mukautuminen voi joskus johtaa jopa siihen, että toimii tietoisesti väärin ja epäeettisesti.

Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Näissä vanhoissa sananlaskuissa on perää, jos katsotaan asioita autoritaarisuuden kantilta.

Lähde: Zimbardo, P.  (2007). The Lucifer effect. Understanding how good people turn evil. New York: Random House Trade Paperbacks.