Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina kampanjoitu seksuaalista häirintää vastaan hashtagilla #metoo, jolla seksuaalisen häirinnän tai väkivallan kohteeksi joutuneet ovat tuoneet julki kokemuksensa. Tavoitteena on ollut konkretisoida se, miten yleistä kaikenlainen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on. Hashtagin saatesanat kuuluivat seuraavasti: ”If all the women who have been sexually harassed or assaulted wrote ”me too” as a status, we might give people a sense of the magnitude of the problem” (Jos kaikki naiset, jotka ovat kohdanneet seksuaalista häirintää tai väkivaltaa, kirjoittaisivat statukseensa “minäkin”, saisimme ehkä jonkinlaisen käsityksen ongelman mittaluokasta.)

Eriasteista häirintää ja ahdistelua on ympärillämme paljon, joten esimerkkejä tästä ikävästä käyttäytymisestä ei tarvitse hakea kovin kaukaa. Haastattelin seksuaalisen häirinnän teemasta akateemisesti koulutettua ja hyvässä ammatissa työskentelevää ystävääni ”Orvokkia” (nimi muutettu), joka tunsi some-kampanjan edetessä omantunnonpistoksia. Hän oli ikävä kyllä itse tainnut vuosia sitten syyllistyä seksuaaliseen häirintään. Uhrina oli miespuolinen työtoveri.

Orvokki oli osallistunut työpaikkansa lääkärikeskuksen pikkujouluihin. Illan edetessä Orvokki iski silmänsä lääkärikeskuksen fysioterapeuttiin, jota hän oli työn lomassa vähän katsellut jo aikaisemminkin. Orvokki istahti oluelle tulevan uhrinsa kanssa ja rupatteli kevyesti niitä näitä flirttailevaan tyyliin. Flirtistä ei kuitenkaan ollut kysymys, koska fysioterapeutti käyttäytyi pidättyvästi. Kohteliaasti mutta vaivautuneesti mies tietysti hymyili Orvokin vitsailulle, koska olihan kysymys sentään työkaverista. Seuraavana päivänä kohde huomautti Orvokille ei-toivotusta lähentelystä.

Me too -kampanjassa on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta joitakin seikkoja, joista voitaisiin keskustella. Listaan tähän joitakin ajatuksia kriminaalipsykologisesta näkökulmasta:

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta kysytään samassa lauseessa

Kampanjassa herätti hämmennystä se, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemuksia ei eroteta toisistaan – ikään kuin ne olisivat sama ilmiö. Seksuaalinen väkivalta kuitenkin on paljon vakavampaa ja traumatisoivampaa kuin häirintä, joka ilmenee esimerkiksi karkeana puheena, ulkonäön arviointina tai koskemisena. Häirintää on toki monenlaista alkaen kadulla perään viheltämisestä aina pitkäaikaiseen seurailemiseen ja vainoamiseen saakka. Seksuaalinen väkivalta seksuaaliseen tekoon pakottamisesta sadistiseen raiskaukseen on kuitenkin traumaattisilta seurauksiltaan aivan eri luokkaa.

Monet naiset eivät ehkä halunneet kirjoittaa #metoo, koska häirintä ja väkivalta oli yhdistetty samaan lauseeseen. Häirityksi joutunut ei välttämättä halua liittyä kampanjaan, jos hänen vastauksensa voi tulkita väärin seksuaalisen väkivallan kokemukseksi. Väkivaltaa kokenut puolestaan voi pelätä, että hänen kokemuksensa nähdään häirintänä. Häirintäänkin sisältyy psykologista väkivaltaa ja väkivaltaan todennäköisesti häirintää, mutta seksuaalinen häirintä ja seksuaalinen väkivalta eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia.

Rikoslaissa häirinnän muodoista on Suomessa vuonna 2014 kriminalisoitu seksuaalinen ahdistelu, joka määritellään seuraavasti: ”Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta…”.

Ahdistelurikoksessa raja vedetään siis kosketteluun, joten eriasteinen sanoin, elein ja ilmein tapahtuva häirintä jää määritelmän ulkopuolelle. Seksuaalinen häirintä voi täyttää myös kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistöt, jos uhria esimerkiksi huoritellaan ja nimitellään muulla tavoin tai hänestä levitellään asiattomia puheita häirintätarkoituksessa. Lisäksi vainoamisrikokseen voi liittyä seksuaalista häirintää.

Raiskaukseen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai seksuaaliseen pakottamiseen sisältyy vakavampaa väkivaltaa ja uhkaamista, joka traumatisoivilta vaikutuksiltaan eroaa selvästi seksuaalisesta häirinnästä. Olen psykologina tavannut useita seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia ja miehiä, joiden kokemuksia ei voi mitenkään rinnastaa häirintään. Traumatisoivassa seksuaalisessa väkivallassa voi olla läsnä valtava kuolemanpelko ja konkreettinenkin hengenvaara toisin kuin seksuaalisessa häirinnässä. Seksuaalinen häirintä voi olla vastenmielistä ja ahdistavaa, mutta harvoin se merkitsee hengenvaaraa. Totta kai uhrin aikaisemmat kokemukset, tekojen uhkaavuus ja toistuvuus, uhrin ikä ja kehitystaso ja tekijän piirteet voivat vaikuttaa häirinnänkin traumaattisuuteen.

Häirinnän määritelmän epämääräisyys

Seksuaalisen häirinnän määritelmä jää kampanjassa epäselväksi. Varminta onkin päätellä, että seksuaalista häirintää on kaikki se, minkä kohde kokee häirinnäksi. Häirintään ja seksuaaliseen väkivaltaan syyllistyvät henkilöt ovat osittain samoja. Raiskaaja on hyvinkin todennäköisesti saattanut ennen tekoaan häiritä kohdettaan tai muita uhreja seksuaalisesti.

Silti kaikki häiritsijät eivät ole raiskaajia tai hyväksikäyttäjiä. Seksuaaliseen häirintään esimerkiksi työpaikalla, koulussa tai harrastuksissa voi syyllistyä aivan tavallinenkin ihminen, joka on tehnyt tilanteesta vääriä tulkintoja tai jonka kyky hahmottaa toisen ihmisen koskemattomuuden ja loukkaamattomuuden rajoja on tilapäisesti (tai pysyvämmin) heikentynyt. Kyse on puutteellisesta kyvystä ymmärtää toisen ihmisen mieltä ja tehdä eroa oman mielensisällön ja toisen ihmisen mielensisällön välillä. Häiritsijä lähtee liikkeelle omista ajatuksistaan ja tunteistaan ja tulkitsee asioita yksisilmäisesti niistä käsin.

Kampanja on sukupuolittunut

Sukupuolittunut häirinnän ja väkivallan tarkastelu on kampanjan yksi keskeinen valinta. Tasa-arvo tietysti edellyttää, että kaikkea seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kohdellaan yhtä vakavana ilmiönä, olipa uhrina nainen tai mies. On totta, että seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kohdistuu enemmän naisiin ja tyttöihin kuin miehiin ja poikiin. Silti myös miehet ja pojat voivat joutua häirinnän ja väkivallan uhreiksi.

Voidaan tietysti pitää perusteltuna sitä, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa häirintää ja väkivaltaa käsitellään omana asianaan. Varsinkin se tosiseikka, että seksuaalisia loukkauksia kohdistuu enemmän naisiin ja tyttöihin kuin miehiin ja poikiin, näyttää puoltavan sukupuolittunutta tarkastelua. Naisiin kohdistuu miehiä enemmän myös lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Kampanjassa annetaan siis ääni sille ryhmälle, joka on kohdannut vääryyttä eniten. Naisia ja tyttöjä kampanja rohkaisi kertomaan kokemuksistaan kaikelle kansalle.

Toisaalta on muistettava, että jokainen häirintä- tai väkivaltatapaus kohdistuu aina yksilöön, ja jokaisen yksilön kokemus on yhtä tärkeä, on hän mitä sukupuolta tahansa. Kuinka moni mies tai poika mahtaakaan vaieta siitä, että häntä on häiritty tai ahdisteltu? Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa, jossa oli mukana 9. luokan oppilaita eri puolilta Suomea, paljastui, että 10 prosenttia tytöistä ja kaksi prosenttia pojista oli joutunut aikuisen tekemän seksuaalisen häirinnän kohteeksi (Näsi, 2016). Esimerkiksi vankilapsykologin vastaanotollani olen kohdannut useita aikuisia miehiä, jotka olivat lapsena, nuorena tai aikuisena kokeneet seksuaalista väkivaltaa. Pahimmillaan kyse oli toistuvista raiskauksista.

Vaikka kampanjassa on heikkouksia, sen avulla tietoisuus seksuaalisen häirinnän ja väkivallan vahingollisuudesta kuitenkin vahvistuu. Kampanja voi parhaimmillaan tehdä kaikenlaisesta häirinnästä yhä paheksuttavampaa ja rohkaista häirintään puuttumisessa. Seksuaalisesta häirinnästä on syytä puhua, koska puhe helpottaa ilmiön tunnistamista ja ehkäisyä.

Nuori tyttö tai poika ei välttämättä osaa elämänkokemuksen puuttuessa reagoida häiritseviin puheisiin tai muihin rajaloukkauksiin riittävän jämäkästi. Näistä asioista olisi hyvä puhua jo koulussa ja harrastuspiireissä sillä tavalla, että jokainen oppisi suojelemaan itseään asiattomalta käytökseltä.

Erityisesti lapset ja nuoret, jotka eivät kotona ole saaneet riittävää huolenpitoa tai jotka eivät voi turvautua vanhempiinsa, voivat olla vaarassa. Heillä voi olla liiallista miellyttämisen halua, kiltteyttä ja kyvyttömyyttä ajatella omia tarpeitaan niin, että muiden ihmisten tarpeet asettuvat etusijalle. Ihminen, joka kunnioittaa itseään ja rajojaan ja osaa tarvittaessa puolustaa itsemääräämisoikeuttaan, selviytyy seksuaalisesta häirinnästäkin muita helpommin. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että häirintä ei koskaan ole uhrin syy eikä häpeä.

Lähde: Näsi, M. (2016). Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset. Katsauksia 18/2016 (verkkojulkaisu). Helsinki: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.