Milloin poliitikko valehtelee? Tietysti aina silloin, kun hänen huulensa liikkuvat. Vanha vitsi voi joissakin tapauksissa kätkeä totuuden siemenen. Politiikka on areena, joka vilpittömien vaikuttajien ohella vetää joskus puoleensa vakuuttavasti esiintyviä mutta epäluotettavia ihmisiä. Politiikka tarjoaa patologiselle valehtelijalle näyttämön, jossa hän voi helposti piilottaa itsensä erilaisiin rooleihin.

Fakta 1: Patologinen valehtelu on toistuvaa

Pseudologia phantastica on saksalaisen lääkärin Delbruckin kehittämä käsite, joka tarkoittaa patologista, hyvin poikkeavaa valehtelua. Siihen kuuluu toistuvaa valheellisten tarinoiden sepittämistä ilman hyödyn tavoittelua tai muita ulkoisia motiiveja. Tarinoissa voi olla siteeksi totta, mutta asiat käännetään päälaelleen. Valehtelutaipumus alkaa yleensä jo lapsena ja jatkuu kroonisena. Valehtelija vaikuttaa itsekin uskovan tarinoihinsa, ja valehtelu voi koskea yhtä hyvin pieniä kuin isojakin asioita. Jos valehtelija jää valheesta kiinni, hän ei hämmenny vaan sepittää tilalle uuden tarinan.

Patologiseen valehteluun saattaa liittyä myös toisten petkuttamista, manipulointia ja omien tekojen ja tunteiden räikeää heijastamista toisiin. Valehtelija on käyttäytymiseltään pinnallisten tuttavien kanssa miellyttävä, vakuuttava ja näennäisesti vuorovaikutuksessaan sujuva. Hän herättää toisissa luottamusta, kunnes valehtelu paljastuu. Toisinaan valehtelija puhuu tottakin, mikä tekee valehtelutaipumuksen tunnistamisen vaikeaksi. Joskus valehtelija vaikuttaa tarkkasilmäisen havainnoitsijan mielestä vähän liian lipevältä ollakseen täysin uskottava.

Fakta 2: Patologisessa valehtelussa on fantasioita

Tutkimuksissa on havaittu valheiden sisältävän itsekorostusta tai elementtejä siitä, millainen valehtelija toivoisi olevansa. Patologinen valehtelija voi esimerkiksi valehdella olevansa korkeassa asemassa tai akateemisessa ammatissa, tuntevansa arvovaltaisia merkkihenkilöitä tai hankkineensa huomattavaa varallisuutta. Hän voi näyttäytyä tarinoissaan ihailtuna sankarina. Suomalainen huijari Ruben Oskar Auervaara esiintyi muun muassa lentokapteenina, insinöörinä ja varatuomarina, ja Yhdysvalloissa petosmies Frank Abagnale käytti niin ikään lentokapteenin ja lakimiehen titteleitä.

Valheisiin sisältyvä itsekorostus näyttäisi kätkevän alleen patologisen valehtelijan heikon tai jopa olemattoman itsearvostuksen ja kielletyn häpeän ja huonommuuden tunteen, jonka takia hän tarvitsee suojakseen psykologisena puolustusmekanismina narsistista tyydytystä tuottavia kuvitteellisia tarinoita. Monissa valheissa voi olla mukana omiin toiveisiin liittyviä fantasioita, jotka muuttuvat todenkaltaisiksi. Joskus vaikuttaakin siltä, että patologinen valehtelija ei täysin erota realiteetteja ja kuvitelmia toisistaan.

Oikeastaan valehtelu ei ole täsmällinen käsite ilmiötä kuvaamaan, koska ihminen ei ehkä itsekään miellä valehtelevansa. Hän saattaa samaistua tilanteen mukaan erilaisiin henkilöihin ja poimia eri tahoilta aineksia kulloiseenkin rooliinsa. Häneltä tuntuu puuttuvan oma identiteetti, joka pysyy samana tilanteesta toiseen. Psykopatiaa kliinisesti tutkinut amerikkalainen psykiatri Hervey Cleckley on esittänyt, että näiden ihmisten kasvuympäristö on ollut normaalilta näyttävän julkisivun takana tietyllä tavalla vääristävä ja tunneilmastoltaan valheellinen ja pinnallinen. Cleckleyn mukaan psykopaatti osaa sanat, mutta ei musiikkia. Patologisesti valehteleva psykopaatti on kuin tunne-elämän afaatikko.

Patologisen valehtelun taustalla ei ole tavallisessa valehtelussa tyypillisiä ulkoisia syitä, vaan valehtelu on hallitsematonta ja persoonallisuuden dynamiikan ohjaamaa. Jokamiehen ja -naisen valheet ovat usein valkoisia valheita, toisen ihmisen suojelemista, rangaistuksen välttämistä tai hyödyn hakemista. Patologisen valehtelijan valheissa ei ole tavoitteita eikä tarkoitusta. Hän voi kertoa syöneensä ahvenia, kun hän tosiasiassa söi silakoita. Toisinaan valheet ovat niin läpinäkyviä ja käsittämättömiä, että syntyy vaikutelma muistiongelmista tai neurologisista häiriöistä.

Fakta 3: Patologinen valehtelu voi johtaa uhrin kuolemaan

Patologinen valehtelu suuntautuu joskus myös sairauksiin ja niiden oireisiin. Silloin henkilö aiheuttaa tai sepittää itselleen tai hoidossaan olevalle toiselle henkilölle (esimerkiksi lapselle tai potilaalle) sairauden oireita ilman motiivia. Kyseessä on silloin psykiatrisestikin diagnosoitava aikuisiän teeskentelyhäiriö tai toiselle henkilölle sepitetty tai aiheutettu sairaus, jossa henkilö toimii ilman hyödyn tavoittelua. Tämä on eri asia kuin sairaaksi tekeytyminen hyödyn toivossa.

Teeskentelyhäiriön äärimmäinen muoto on Münchausenin syndrooma, johon kuuluu sairauden oireiden sepittämistä, patologista valehtelua ja kulkemista sairaalasta tai lääkäristä toiseen. Münchausen-potilaat ovat yleensä miehiä, joilla voi olla antisosiaalisia piirteitä ja rikoshistoriaa. Häiriön seurauksena potilaalle tehdään useita turhia tutkimuksia, toimenpiteitä ja lääkityskokeiluja. Eräässä tapauksessa jopa potilaan silmät jouduttiin lopulta poistamaan, kun hän oli toistuvasti vahingoittanut niitä ja hakeutunut päivystykseen valheellisen tarinan kanssa. On myös dokumentoitu tapauksia, joissa potilas on vuosikausia kertonut sairastavansa olematonta syöpää ja saanut tarinansa avulla paljon myötätuntoa ympäristöltään.

Sijais-Münchausen tai välillinen Münchausen-syndrooma on teeskentelyhäiriön muoto, jossa henkilö aiheuttaa tai sepittää toiselle henkilölle sairauden oireita. Sijais-Münchausen-potilaat ovat usein olleet terveydenhuollon alalla työskennelleitä naisia, joilla on tietoa sairauden oireista ja teknistä taitoa aiheuttaa oireita uhreilleen esimerkiksi insuliinilla, infektoimalla haavoja, syöttämällä myrkyllisiä aineita tai estämällä hengitystä.

Vanhempi voi aiheuttaa tai sepittää oireita omalle lapselleen, mutta tunnetaan myös sairaanhoitajana tai lääkärinä toimineita Münchausen-ihmisiä, jotka ovat vahingoittaneet ja tappaneet hoidossaan olevia potilaita.

Monilla teeskentelyhäiriöstä ja siihen liittyvästä patologisesta valehtelusta kärsivillä on ollut lapsena traumaattista kaltoinkohtelua ja kokemuksia siitä, että he ovat saaneet huomiota osakseen vain sairaana. Osa on sairauden oireiden turvin välttynyt pahoinpitelyiltä, joita heihin muuten olisi kohdistunut. Tiedetään myös, että monet sijais-Münchausen-tekijät ovat itse lapsena olleet samanlaisen kohtelun uhreina tai todistaneet vastaavaa käyttäytymistä perheessään. Voi siis olla ymmärrettävää, että sairauden oireiden sepittämisestä tulee yksilölle lapsuuden traumaa toistavaa toimintaa.

Lähde: Haapasalo, J. (2014). Valhe, emävalhe ja pseudologia phantastica – patologinen valehtelu teeskentelyhäiriöissä. Duodecim, 130, 2303-2309.