Lapsen kaltoinkohtelu ja peilaus

Traumatutkija Bessel van der Kolk kertoo kirjassaan Jäljet kehossa nuoresta Jackista, jota hän kävi tapaamassa jouluaattona vankilassa pidätyksen jälkeen. Ensimmäisenä hän kysyi pojalta, kuka kävisi tätä tapaamassa jouluna. ”Ei kukaan”, Jack vastasi. ”Ei minuun kukaan kiinnitä huomiota.” Jackin ääni kuulosti iloiselta, kun hän kertoi, että poliisit hänet nähdessään olivat huudahtaneet: ”Ei helvetti. Se on taas Jack”. Vihdoin edes joku huomasi hänet.

Lapsen kaltoinkohtelussa on usein kyse siitä, että kukaan ei näe lasta yksilönä eikä vastaa hänen tarpeisiinsa. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä, psykologista tai seksuaalista väkivaltaa tai fyysisten ja tunne-elämän tarpeiden laiminlyöntiä. Kaltoinkohtelun kierre alkaa jo edellisestä sukupolvesta, kun lapsena huonosti kohdellulle vanhemmalle syntyy lapsi. Traumatisoituneella vanhemmalla voi olla vaikeuksia luoda lapseensa vastavuoroinen kiintymyssuhde, jossa vanhempi tunnistaa ja tulkitsee oikein vauvansa viestejä ja vastaa niihin tarkoituksenmukaisesti.

Pieni vauva ei vielä osaa säädellä tunnekokemuksiaan ja tarvitsee siinä hoitajansa apua. Vanhemman tehtävä olisi peilata ja sanoittaa lapsen olotiloja ja tunteita niin, että lapsi alkaa erottaa omia sisäisiä tilojaan toisen ihmisen mielentiloista. Turvallisesti kiintynyt lapsi oppii, että häntä ymmärretään ja että hänen tarpeisiinsa vastataan.

Peilaus epäonnistuu, jos aikuinen tulkitsee lasta toistuvasti väärin. Traumatisoitunut vanhempi voi tulkita esimerkiksi vauvan itkun virheellisesti vihamielisyydeksi tai kokea, että vauvalla ei voi olla nälkä, jos hänellä itsellään ei ole nälkä.  Jos aikuisen peilaus ei vastaa lapsen kokemusta, minäkokemus voi jäädä epäyhtenäiseksi ja mentalisaatiokyky heikoksi.

Mentalisaatio ja väkivalta

Mentalisaatiolla tarkoitetaan kykyä ymmärtää omien ja muiden ihmisten mielensisältöjen yhteyksiä käyttäytymiseen ja tunnistaa se, että toisen ihmisen mieli on omasta mielestä erillinen.  Jos mentalisaatiokyky on puutteellinen, ihminen tekee oman sisäisen todellisuutensa perusteella suoraviivaisesti päätelmiä ulkoisesta todellisuudesta ja olettaa tietävänsä, mitä toisen ihmisen mielessä on. Esimerkiksi oma ajatus toisen ihmisen epäluotettavuudesta tarkoittaisi sitä, että toinen ihminen todella on epäluotettava.

Puutteellisesta mentalisaatiosta kertoo myös niin sanottu teleologinen ajattelu, jossa mielensisällöt ajatellaan todellisiksi vasta, kun niihin liittyy konkreettinen, fyysisesti havaittava toiminta. Esimerkiksi kiintymys ei tunnu todelliselta, ellei siihen liity jatkuvia puhelinsoittoja tai muita fyysisiä kiintymyksen ilmaisuja, tai koettua loukkausta ei kyetä käsittelemään psyykkisesti, vaan se edellyttää konkreettista kostoa loukkaajalle. Monien ihmissuhdevaikeuksien ja psyykkisten häiriöiden taustalla on vaillinaiseksi jäänyt mentalisaatio.

Psykologi Linda Tavio analysoi julkisessa Facebook-päivityksessään 3.8.2015 taitavasti sitä, miten väkivaltaisuuteen ja antisosiaalisuuteen liittyy mustavalkoista syy-seuraus-suhteiden tulkintaa ja puutteellista kykyä ymmärtää ja tulkita omaa ja toisten mieltä. ”Ulkomaalainen raiskasi naisen” voi virheellisesti mentalisoivalle tarkoittaa sitä, että vääryys on korjattu vasta, kun joku ulkomaalainen on kostoksi hakattu tai raiskattu.

Tällä logiikalla kaikki ulkomaalaiset ovat raiskaajia, ja jos joku puolustaa ulkomaalaisia, hän on samalla raiskaajien puolustaja. Tavio korostaa, että mustavalkoisuuteen ei kannata vastata mustavalkoisuudella ”kova kovaa vastaan”, vaan pikemminkin kannattaa mentalisoida itse, ymmärtää toisen mielensisällön erilaisuus, kysellä toisen ajatuksista ja osoittaa uteliasta ei-tietämistä. Kiihtyneessä mielentilassa olevan kanssa ei kannata väitellä eikä häntä provosoida, koska väittely voi kohottaa vireystilaa ja heikentää mentalisaatiota entisestään.

Turvallinen, turvaton ja jäsentymätön kiintymyssuhde

Lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde jää kaltoinkohtelun seurauksena turvattomaksi tai vakavimmissa tapauksissa täysin jäsentymättömäksi. Johdonmukaisesti pahoinpitelevän, rankaisevan tai laiminlyövän vanhemman lapselle voi kehittyä turvaton, välttelevä kiintymys, jossa lapsi vetäytyy pois vanhempansa läheltä eikä näytä tunteitaan. Lapsi pakenee.

Jos sen sijaan vanhempi on epäjohdonmukaisesti vuoroin pahoinpitelevä ja vuoroin rakkautta ilmaiseva, lapsi näyttää turvattomasti, ristiriitaisesti kiintyneeltä: ajoittain lapsi on takertuva ja hakee vanhemmalta hoivaa, ajoittain vihainen ja raivoava. Lapsi taistelee. Vanhempi reagoi lapsen suuttumuksen tunteeseen väkivaltaisesti ja pelottavasti, jolloin raivoava lapsi keinahtaa jälleen takaisin takertuvaan ja hoivaa etsivään äärilaitaan. Silloin vanhempi pystyy taas ilmaisemaan rakkautta – kunnes sama toistuu.

Nämä kiintymyssuhdemallit näyttävät vastaavan traumakokemuksen taistele tai pakene -reaktioita. Jos kumpikaan strategia ei ole mahdollinen, lapselle voi syntyä jäsentymätön kiintymyssuhde, joka vastaa trauman jälkeistä jähmettymisreaktiota. Kun vanhempi on äärimmäisen vihamielinen tai passiivinen lasta kohtaan, traumaattisessa tilanteessa ei voi paeta eikä taistella ja vaihtoehdoksi jää lamaantuminen ja jähmettyminen paikoilleen. Jäsentymättömästi kiintyneet lapset eivät osaa päättää, lähestyäkö vai välttääkö arvaamatonta vanhempaansa, joten he voivat jäädä esimerkiksi pelokkaana paikoilleen heijaamaan itseään.

Dissosiaatio selviytymiskeinona

Lapsi voi myös yrittää torjua mielestään vanhemman väkivaltaisuuden tai laiminlyönnit ja kaltoinkohteluun liittyvät tunnekokemukset. Seurauksena voi olla niin sanottu dissosiatiivinen prosessi, jossa koettu trauma ja siihen liittyvät tunteet, ajatukset ja muistot jäävät irrallisiksi muusta mielensisällöstä ja minäkokemuksesta.

Usein dissosioidut traumakokemuksen palaset kuitenkin tunkeutuvat mieleen traumasta muistuttavissa tilanteissa esimerkiksi eloisina muistivälähdyksinä tai näkyvät somaattisina oireina, joille ei löydy lääketieteellistä syytä (somaattinen dissosiaatio). Vakavan trauman kokenut voi jopa psyykkisistä syistä joksikin aikaa sokeutua, alkaa puhua oudosti tai halvaantua niin, että somaattisen tilan synty ei ole lääketieteellisesti selitettävissä. Äärimmäinen traumatisoituminen voi myös joskus johtaa toisistaan tietämättömien minän osien syntymiseen. Aikaisemmin puhuttiin sivupersoonahäiriöstä ja nykyisin dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

Trauman toistaminen ja ylisukupolvinen väkivalta

Lapsuuden kaltoinkohtelutrauma, siihen liittyvä turvaton kiintymyssuhdemalli ja puutteellinen mentalisaatio voivat aikuisiässä ilmetä psyykkisinä häiriöinä ja väkivaltaisena ja rikollisena käyttäytymisenä. Ihmissuhdevaikeudet ovat tyypillisiä. Toiseen ihmiseen luottaminen voi olla vaikeaa, ja ihmissuhteissa saattaa olla liiallista takertuvuutta ja hylkäämisen pelkoa tai taipumusta hylätä toinen, ennen kuin joutuu itse hylätyksi. Väkivalta voi tuntua normaalilta, ja se voi sekoittua vahingollisesti rakkauden tunteisiin.

Ihminen voi toistaa lapsuuden traumakokemustaan aikuisiän ihmissuhteissa. Lapsena huonosti kohdeltu ajautuu aikuisena helposti ihmissuhteisiin, joissa häntä kohdellaan huonosti tai joissa hän itse kohtelee huonosti toista ihmistä. Kaltoinkohdellun lapsen itsearvostus jää usein heikoksi, jolloin hän aikuisenakin odottaa ja sietää itseensä kohdistuvaa huonoa kohtelua muita enemmän. Hän on sisäistänyt käsityksen itsestään pahana ja arvottomana ja etsii syytä huonoon kohteluunsa omasta itsestään.  Hän voi myös oppia psyykkisenä suojamekanismina heijastamaan (projisoimaan) omia ajatuksiaan ja tunteitaan toisiin, jolloin hän pääsee hetkellisesti eroon sietämättömistä kokemuksistaan. Räikeästi projisoiva voi esimerkiksi nähdä toisen ihmisen pahana ja kaikkeen syyllisenä.

Kaltoinkohdeltu samaistuu usein sekä lapsuutensa väkivallantekijän ominaisuuksiin että uhrin asemaan. Uhrikokemus toistuu tai sitten entisestä uhrista tuleekin tekijä. Joskus kaltoinkohdeltu lapsi on aikuisiässä toistuvasti sekä uhrina että tekijänä. Tämä näkyy esimerkiksi väkivaltaisissa parisuhteissa, joissa kumpikin osapuoli käyttää väkivaltaa.

Suurin osa vankilassa olevista rikoksentekijöistä on lapsena kokenut vakavaa kaltoinkohtelua. Vankilat ovat täynnä pahoinpideltyjä lapsia. On hyödyllistä yrittää mentalisoida sitä, miten rikoksentekijän kehityksen kuluessa rakentunut mieli johtaa lopulta rikolliseen tai väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Traumatietoisuus auttaa ymmärtämään rikollisuuden ilmiöitä ja niiden taustoja. Jackin vankilaan johtanut tarina kaipaa kuulijoita.