Lautasellinen pehmeäksi hautunutta ohrapuuroa käy lounasruuaksikin!

Yksinkertainen on keittiöhommissa usein parempi kuin pussillinen monimutkaisia temppuja. Hyvin haudutettu puuro on käypä esimerkki tästä: maitoa, viljaa, suolaa ja rutkasti aikaa! Helpoimmalla pääsee työntämällä puuron uuniin hautumaan, liedellä voi käyttää haudekattilaa. Ei tavallisessa kattilassakaan keittäminen vaikeaa ole, välillä täytyy käydä hämmentämässä puuroa, mutta hämmentäminen tekee hyvää myös puuron rakenteelle. Aivan sama pätee italialaisen risoton kohdalla, hämmentäminen  irrottaa riisin pinnalta tärkkelystä ja saa risotosta kermaisen täytetläistä.

Ohrahelmipuuro

2 dl kokonaisia ohrasuurimoita

3 dl vettä

1 litra täysmaitoa

1-2 tl suolaa

Ota riittävän suuri kattila, puuroa on silloin helpompi sekoitella eikä tarvitse pelätä maidon kiehumista yli laitojen. Mittaa ohraryynit kattilaan, kaada mukaan vesi. Keitä muutaman minuutin ajan kohtalaisella lämmöllä niin, että vesi imeytyy suurimoihin. Lisää sitten maito ja kuumenna kiehuvaksi. Säädä kypsytyslämpö juuri ja juuri kiehuvaksi, liian kuumalla liedellä puuro kärähtää helposti pohjaan.

Anna puuron kiehua hiljaasti hymyillen vähintään kaksi tuntia, lisää suola valmiiseen puuroon. Jos puuron haluaa aamiaispöytään, sen voi keittää illalla valmiiksi ja jättää kannen alla hautumaan lieden jälkilämmölle kypsytyksen jälkeenkin. Aamulla vain nopea lämmitys ja ylellisen pehmeä puuronautinto on valmis! Puuron kanssa voi tarjota mehukeittoa tai nauttia sen perinteisen voisilmän kanssa!

Voit tehdä puuron helposti uunissa, sen rakenteesta tulee hieman kiinteämpi, väri saattaa punertua, mutta se johtuu vain maitosokerin reagoimisesta lämpöön. Voitele niin iso uunivuoka, että puuro mahtuu alkuvaiheessa kuohumaan ilman, että se kuohahtaa yli laitojen. Mittaa puuron aineet vuokaan, sekoita ja kypsennä 175 asteessa kolmisen tuntia.