Kotitekoiset makeiset kuuluvat jouluun, mutta sokerilämpömittarin, suklaan temperoinnin ja muottien kanssa näprääminen voi tuntua liian hankalilta. Tässä on maailman helpoin suklaaherkun ohje: yksinkertaisimmillaan ei tarvitse tehdä muuta kuin sekoittaa sulatettuun suklaaseen riisimuroja ja lusikoida massa vadille jähmettymään.

Isosta levystä voi leikata tai murtaa sopivia suupaloja kahvipöytään tai lahjapakettiin. Riisisuklaa sopii myös keliaakikolle, varmista vain riisimurojen gluteenittomuus, etteivät ne sisällä ohramallasuutetta. Suklaan höysteeksi voi lisätä hedelmien sijaan lisätä kuivattuja marjoja, pähkinöitä tai siemeniä. Tämähän vaikuttaa sitä paitsi melkein terveysruoalta!

Hedelmäinen riisisuklaa

200 g valkosuklaata

300 g tummaa suklaata

10 dl sokeroimattomia riisimuroja

150 g kuivattuja hedelmiä ja rusinoita

Sulata suklaat eri kulhoissa mikrossa: lämmitä puoli minuuttia ja sekoita välillä. Kun suklaa tuntuu lämmenneen, anna loppujen palojen sulaa jälkilämmössä. Suklaa voi muuttua rakeiseksi, jos se pääsee kuumenemaan liikaa.

Päällystä noin 30 x 40 cm tarjotin leivinpaperilla. Huiski hieman molempia suklaita paperin päälle ohuiksi viivoiksi niin, että saat aikaan kaksivärisen verkkokuvion. Ripottele helmäpalat ja rusinat suklaakuvion päälle.

Sekoita riisimurot tumman suklaan kanssa. Lisää lopuksi joukkoon valkosuklaa, lopputulos saa jäädä marmorikuvioiseksi. Lusikoi suklaamassa hedelmien päällä, tasoita massa lastalla. Jos haluat kiinteämmän levyn, pane massan päälle leivinpaperi ja kauli massaa litteämmäksi. Tällä menetelmällä voit valmistaa keksimäisen ohutta riisisuklaata.

Pane levy viileään paikkaan jähmettymään. Leikkaa tai murra levy suupaloiksi.