Kaunis päätös viikonlopun aterialle tai kahvin seuraksi.

Kaunis päätös viikonlopun aterialle tai kahvin seuraksi.

Pappilan hätävara ei taida olla kovin tunnettu jälkiruoka näinä päivinä. Hans Välimäki esittelee Mummola-kirjassaan pappilan hätävarana pullavanukkaan, joka sinänsä on ihan mainio jälkiruoka sekin. Kodin keittotaito vuodelta 1939 sen sijaan antaa siihen asiallisen ohjeen: hätävara syntyy kermavaahdosta, hillosta ja pikkuleipien muruista.

Koska tammikuussa kaikki tuntuvat olevan kevyellä ruokavaliolla ja kuntokuurilla, loihdin viikonlopun herkkupalaksi leivokset ilman linjavian riskiä. Kotitekoinen omenasose on sopivan hapokasta, pappilan hätävaraan katoaa taas muutama joulun viimeisistä pipareista.

Omenakääretorttu

5 munaa

2 dl sokeria

3/4 dl mantelijauhetta

1/2 dl perunajauhoa

1 dl vehnäjauhoja

1 tl Ceylonin kanelia

Täytteeksi 3 dl omenasosetta tai omenahilloa

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla, taittele kulmat huolella. Sekoita jauhot ja kaneli keskenään. Vaahdota munat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi. Ripottele jauhoseos munavaahtoon, sekoita varovasti lastalla nostellen. Kaada taikina leivinpaperin päälle, tasoita lastalla. Paista uunin keskitasolla noi 12-15 minuutin ajan. Pohjan kypsyessä levitä toinen leivinpaperi pöydälle ja ripottele sille hienoa sokeria, näin torttupohja ei tartu paperiin kiinni. Anna pohjan rauhoittua pari minuuttia uunista ottamisen jälkeen, kumoa pohja sen jälkeen pöydällä olevan paperin päälle, irrota paiston aikana pellillä ollut paperi varovasti.

Levitä sose tai hillo torttupohjan päälle ja rullaa se tiukaksi kääröksi leivinpaperin avulla. Anna tortun jäähtyä paperin suojissa jääkaapissa.

Pappilan hätävara

2,5 dl Flora vispiä

3-4 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

vajaa 1 dl puolukkasurvosta

4 piparia murusteltuna

Vaahdota Flora vispi, lisää muut aineet valmiiseen vaahtoon.

Leivosten kokoaminen:

Leikkaa kääretorttu viistoiksi paloiksi, joiden toinen reuna on korkea ja toinen matala. Lusikoi tai pursota pappilan hätävaraa torttuviipaleiden päälle, koristele piparin paloilla ja marjoilla. Leivontafriikeille knoppitietona, että kuvan leivokset on pursotettu tyllalla, joka on tarkoitettu erityisesti St. Honore-leivosten täytteen pursottamiseen.