Ennätyspitkän kesän jälkeen syksy on viimein ottanut luonnosta tiukan otteen. Viikonloppuna oli aika korjata loppu sato kasvimaalta ja kasvihuoneesta. Varsisellerit ja nauriit käytetään mahdollisimman pian, ne saavat odotella kylmäkellarissa. Sipulit levitetään kuivumaan kuivalle, viileälle parvekkeelle, kuivuneina ne säilyvät vaikka seuraavaan kevääseen. Persilja ja tilli silputaan saksilla pakasterasioihin, jäätynyttä silppua on kätevä rapsutella lusikalla käyttöön tarpeellinen määrä. Silolehtinen persilja on ylivertaista ruukuissa myytävän kähärälehtiseen verrattuna. Vihreät tomaatit päätyvät todennäköisesti hillottavaksi, jolleivat ne ala punertua huoneenlämmössä.

Rosamunda-perunat ovat ehtineet jo muuttua jauhoisiksi, ne ovat omiaan uuniperunoiksi. Pari reilun kokoista perunaa riittää nälkäisellekin syöjälle, kun lisukkeita on tarjolla muutamaa lajia. Uuniperunoiden kanssa voi tarjota monenlaista: juhlavasti mätiä sipulin ja smetanan kanssa, tuorejuustoja, sienisalaattia, kaloista ja äyriäisistä tehtyjä tahnoja, avocadotahnaa tai ihan vain kuohkeaksi vaahdotettua, maustettua voita.

Härkäpavut täytyy riipiä paloistaan ja kuivata tai ryöpätä pakkaseen. Nahkea kuori kannattaa poistaa paloista, vaikka se onkin aikamoista näpräämistä – loistava homma keittiössä mahdollisesti apuaan tarjoaville näppäräsormille. Härkäpapu on loistava maan möyhentäjäkasvi kasvimaalle, se pärjää melkein millaisissa oloissa vain.

Uuniperunat

2 rosamunda-perunaa/syöjä

leivinpaperia tai foliota

Kiedo perunat yksitellen folioon tai pistä kaikki perunat leivinpaperille ja muotoile siitä tiivis paketti. Paketointi estää perunoita kuivumasta liikaa pinnasta. Pistä perunat uuniin 200 asteeseen kypsymään noin tunniksi, haarukalla voit arvioida niiden kypsyyttä.

Leikkaa kypsään perunaan ristiviilto ja purista perunaa kyljistä – perunan rakenne rikkoutuu ja imee paremmin itseensä maukkaat lisukkeet.

Pannulla haudutetut nauriit ja punasipulit

2 sipulia ruokailijaa kohti

2 pientä naurista ruokailijaa kohti

0,5 dl rypsiöljyä

2 rkl hunajaa

suolaa, mustapippuria

Kuori nauriit ja sipulit, pane ne kannelliselle pannulle öljyn ja hunajan seokseen. Pistä kansi päälle ja anna kasvisten hautua hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia. Koita nauriiden kypsyyttä haarukalla, ne saavat tulla melko pehmeiksi. Lopuksi ota kansi pois ja anna pintoihin tulla kaunista ruskeaa sävyä. Kuvassa on napakaksi höyrytettyä parsakaalia makeiden ja pehmeiden herkkupalojen kaverina.