Pienistä vihreistä kuulista kasvaa mehukkaita, punaisia tomaatteja.

Toukuun helle teki ihmeitä tomaatintaimille. Viime viikonloppuna taimet pääsivät mökkipihan uutukaiseen kasvihuoneeseen, kukkivissa tomaateissa oli jo pikkuisia raakileita.

Hieman hirvitti jättää kasvihuoneen asukit itsekseen pärjäilemään viikoksi. Jos helteet olisivat jatkuneet, olisi saattanut olla edessä uusien taimien hankinta. Kuumuus ja kuivuus tappavat kasvit äkkiä, viileys vain hidastaa kasvua. Yölämpötila ei ole ollut montakaan astetta, toivottavasti se ei ole ollut liian matala herkimmille eli munakoisoille, meloneille ja basilikoille. Munakoison taimet ovat vielä kovin vaatimattomat, saa nähdä ehtiikö niihin kehittyä hedelmiä. Jännittävää, kuinka sukulaiskasvien tuotokset ovat niin erilaiset: munakoiso, peruna ja tomaatti eivät toisiaan muistuta makumaailmaltaan. Peruna kasvaa melkein missä vain, munakoiso tarvitsisi tasaisen lämpimän kasvupaikan.

Kurpitsan kukat nupuillaan.

Kurpitsan nuput ovat todennäköisesti avautuneet viikon aikana. Ovatkohan pölyttäjähyönteiset löytäneet tiensä tuuletusikkunoista? Ilman pörriäisten apua ei synny kurpitsoja. Puutarhuri voi paikata hyönteisten puutetta pölyttelemällä kukkia pienellä pensselillä. Etähommina se ei valitettavasti onnistu.

Lämpimänä kesänä kurpitsa tuottaa satoa niin runsaasti, että sitä riittää jaettavaksi ja säilötäväksi. Koleina ja sateisina kesinä harvat hedelmät ovat olleet harvinaista herkkua. Kyllä monta kertaa olen harrastajaviljelijänä miettinyt, kuinka sitkeitä suomalaiset karujen olojen maanviljelijät ovat olleet. Takatalvi on saattanut viedä jopa koko sadon, väärään aikaan sattunut rankkasade piiskata viljan lakoon. Sadonkorjuun jälkeen haaste on ollut saada sato säilöttyä ja suojattua tuholaisilta.

Jotakin alkukantaista vetovoimaa viljelemisessä on. Se pistää hypistelemään siemenpusseja heti alkuvuodesta ja kasvattamaan taimia ikkunalaudoilla. Ei ole mitään niin juhlallista kuin nostaa maasta ensimmäiset oman maan perunat ja leikata päälle tuoretta tilliä suoraan kasvimaalta. Puhumattakaan auringon lämmittämistä mansikoista, joita ei ole turvotettu keinotekoisilla lannoitteilla.

 

 

Lipstikka ja pillisipuli valmiina soppaan!

Avomaalla ovat harson alla kasvaneet salaatit ja persiljat jo hyvässä vauhdissa. Retiisit näyttävät lupaavasti siltä, että juhannuksen salaattiin saadaan viipaloita oman maan retiisejä! Mansikka ja minttu sopivat yhteen jälkiruokakulhossa, mutta mansikkamaalta haluaisin saada mintut kitkettyä pois. Kasvakoon rauhassa tontin reunamilla, siellä on tilaa levittäytyä viemättä kasvuvoimaa kaikilta muilta kasvimaan kasveilta.

Monivuotiset lipstikka ja pillisipuli ovat jo täydessä mitassa, erinomaisia keittojen ja liemien mausteita.

Metsämaalle perustettu maa vaatii käsittämättömät määrät kalkkia ja tuhkaa, vasta monen vuoden työstämisen jälkeen alkaa maa olla kunnossa. Viljelijän apulaisiksi ovat mökkivieraat tuoneet pyydettyinä tuliaisiana kastematoja, niitä kun ei maassa ollut alkujaan lainkaan.