Pääsiäisen kalaruuat syntyvät vähällä vaivalla lohikaloista. Vanilja sopii yllättävän hyvin kalan mausteeksi, lisäsin sitä varovasti graavattuun loheen. Herkän nieriän sen sijaan hieroin vain suolalla sisältä ja vatsasta, alle kilon painoinen kala kypsyy nopeasti uunissa.

Graavilohi on päässyt kunniapaikalle, Bertta-mummon perintölautaselle – ainoa, mitä minulle on siirtynyt hänen juhla-astiastostaan.

Vaniljagraavattu lohi

noin 400 g hyvää lohta

2 rkl karkeaa merisuolaa

1 rkl sokeria

1/4 vaniljatangon siemenet

tuoretta tilliä

Aseta lohipala isolle lautaselle, nypi siitä ruodot pois. Ripottele pintaan suola ja hillitysti tillisilppua. Sekoita vaniljansiemenet sokeriin ja ripottele myös se kalan päälle. Peitä lautanen kelmulla ja anna graavaantua jääkaapissa yön yli.

Pyyhi suola ja mausteet pois graavaantuneen kalan päältä. Leikkaa se terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi ja asettele kauniiksi ruusukkeiksi.

Juuri sopivan kypsäksi paistettu nieriä on mehukas, herkkää makua ei kannata peittää voimakkaalla pippuroinnilla.

Kokonaisena paistettu nieriä

noin 800 g painoinen nieriä

2 tl suolaa

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Hiero kala suolalla sisältä ja ulkoa. Aseta kala voidellultuun vuokaan, vuoka uunin ritilälle uunin alimmalle tasolle. Kypsennä noin 20 minuuttia. Poista nahka varovasti vetämällä kalan päältä.

Lisäkkeeksi valmistin parsakaalia mikroaaltouunissa. uskokaa tai älkää, mutta tämän olen oppinut ranskalaisilta kokeilta. Lopputulos on rapea, kasviksista ei liukene mitään makuaineita keitinveteen ja etenkin parsakaali säilyy kauniin vihreänä. Paloittele  300 g parsakaalia haarukkapaloiksi, pane ne mikronkestävään kannelliseen astiaan, kypsennä 4 minuuttia täydellä teholla. Anna tasaantua pari minuuttia vielä astiassaan. päälle voit ripotella hieman suolaa. Itse rakastan rapeiden kasvisten makua ihan sinällään, ilman lisättyä suolaa.