Soppakattila tulella!

Jokaisella vuodenajalla on oma tunnelmansa ruokavuodessa. Kesällä mieli halajaa ulos ruokailemaan aina kun se vain on mahdollista, tuoretta vihreää löytyy lautaselle vaikka oman pihamaan villivihanneksistä. Kesän vehreyden ja valon jälkeen alkaa sadonkorjuun aika, illat tummuvat ja viileys alkaa houkutella kodin lämpöön, höyryävien patojen äärelle.

Keitot ovat helppoa arkiruokaa, samalla vaivalla niitä tekee isonkin kattilallisen. Keitot usein vain paranevat hauduttamisesta ja lämmittämisestä. Niitä voi myös pakastaa sopivina annoksina. Oma ykkössuosikkini on punainen linssikeitto, jota olen vuosien varrella muunnellut ja kehitellyt. Se taitaa olla lastenkin suosikkiruokien kärjessä, lohturuokaa parhaasta päästä.

Linssikeiton raaka-aineet löytyvät lähikaupasta, koostumusta voi muunnella omien mieltymystensä ja jääkaapin sisällön mukaan. Tuoreiden tomaattien aikaan voti käyttää niitä purkkitomaattien sijaan. Ravitsemuksellisesti tämä soppa on lähes täydellistä, mukana on proteiinia, terveellisiä rasvoja, lykopeenia sydämen suojaksi. Jos tuoreita yrttejä ei ole saatavilla, hyvä vaihtoehto on Provencen yrttiseos. Tarjoa keiton seuraksi tuoretta, hyvää leipää!

Lautasellinen aurinkoa!

Punainen linssikeitto, suuri kattilallinen

1 dl oliiviöljyä

3 suurta sipulia, 1 salottisipuli silputtuna

5 valkosipulinkynttä raastettuna

4 varsisellerin vartta pieneksi paloiteltuna

4 pientä porkkanaa hienoksi rouhittuna tai raastettuna

1 punainen paprika kuutioituna

1 chili (tai enemmän, jos pidät tulisesta)

4 dl punaisia linssejä, siivilässä huuhdeltuina

2 prk murskattuja tomaatteja

5 prk vettä

2 rkl tomaattipyretta

2 rkl suolaa, 2 laakerinlehteä

1 rkl sokeria

1 tl mustapippuria

kourallinen tuoretta basilikaa ja kourallinen timjamin oksia, lehdet riivittyinä

Ota riittävän iso kattila, vähintään viiden litran vetoinen tai puolita annos pienempään kattilaan. Kaada öljy kattilaan, lisää hienonnetut kasvikset mukaan ja kuullota niitä muutaman minuutin ajan. Lisää tomaattimurska, anna kuumentua ja lisää sen jälkeen vesi, linssit, tomaattipyre, suola, laakerinlehdet ja sokeri. Jätä yksi valkosipulinkynsi lisättäväksi vasta valmiiseen keittoon, jos pidät reilusta valkosipulin aromista! Anna kypsyä kannen alla välillä sekoitellen noin 40 minuuttia. Lisää lopuksi pippuri ja tuoreet yrtit. tarkista suola, lisää tarvittaessa.

Voit soseuttaa keiton sauvasekoittajalla ennen yrttien lisäämistä, jos haluat sileää keittoa – poista laakerinlehdet ensin. Sulatejuustokin sopii mukaan, sillä saat keitosta vieläkin täyteläisempää ja pehmeämpää.