Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki jakoi eilen tämän vuoden Suomi-palkinnot ansioituneille taiteen ja kulttuurin tekijöille. Keittiömestari Sami Tallberg oli yksi palkituista, pääsin jopa tuoreeltaan onnittelemaan häntä palkitsemistilaisuudessa.

Taisi olla ensimmäinen kerta Suomi-palkintojen historiassa, kun ruokakulttuurin edustaja palkittiin. Parhaiden keittiömestareiden työn tulokset ovat muotoiluun rinnastettavaa taidetta, vaikka tulokset ovatkin katoavaisempia. Gastrotaide tulee!

Sami Tallberg on nuoren polven keittiömestareita, joka on uudistanut suomalaista ruoka-ajattelua palauttamalla kunniaan luonnon kasvit ja yrtit, pari sukupolvea ne olivatkin kateissa suomalaisista keittiöistä. Tallbergilta on ilmestynyt tänä vuonna villiyrttejä ja muita luonnollisia makuja käsittelevä kirja Koivunmahlaa ja kaviaaria (readme.fi, 2012) sekä aivan hiljattain Mäti-kirja.

Tässä Koivumahlaa ja kaviaaria kirjasta maisitiaisiksi ohje yrttisalaattiin Samin sanoin, talvella siihen voi käyttää kaupan tuoreita yrttejä, kevättä odotettaessa:

Yrttisalaatti

Valmista salaatti vaihteeksi pelkistä yrteistä, ilman ensimmäistäkään salaatinlehteä. Yrttisalaatti sopii lisukkeeksi grillatuille lihoille ja kaloille. Tai tarjoa se alkuruokana, jolloin yrtit ovat oikea makupommi ja ruokahalun herättäjä.

1 l pehmeälehtisiä puutarhayrttien lehtiä (vihreää ja purppurabasilikaa, tilliä ja tillinkukintoja, saksankirveliä ja minttua)

2-4 rkl salaatinkastiketta

merisuolaa myllystä

mustapippuria myllystä

Revi isoimmat lehdet käsin suupalankokoisiksi paloiksi, pienet voit jättää kokonaisiksi. Sekoita yrtit mausteiden ja salaatinkastikkeen kanssa. Tarjoa heti.

Salaatinkastike

Salaatinkastiketta kannattaa pitää jääkaapissa aina pikku satsi. Tämä ohje on vailla vertaa, ja se maustuu ajan mittaan aina vain paremmaksi.

2,5 dl rypsiöljyä

1,5 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

1/4 sitruunan mehu

1 dl valkoviinietikkaa

2 rkl vahvaa sinappia

1 tl kuivattua rakuunaa

1 valkosipulinkynsi, kuorittuna ja murskattuna

Sekoita ainekset keskenään, anna maustua yön yli tai vaikka viikkojakin. Siivilöi valkosipuli ja rakuuna pois ja sekoita huolellisesti ennen käyttöä.