Alkukesästä ojanpientareilta voi poimia ilmaista ruokaa mielin määrin. Nuoret nokkoset ja horsmat on helppo tunnistaa, alas leikatuista nokkspuskista voi kerätä satoa läpi kesän. Metsätontilla vaalin vadelmapuskan kylkiäisenä tullutta nokkosta kuin silmäterääni. Älä poimi villiyrttejä vilkasliikenteisen tien varrelta!

Lisäsin taikinaan villiyrttien lisäksi ruohosipulia, koska letut nautittiin savuahventen ja pehmeän vuohenjuuston kera. Myös muut tuoreet mausteyrtit sopivat villiyrttien oheen.

Isot ohukaiset voi halutessaan täyttää vaikkapa tähteeksi jääneellä risotolla ja lämmittää uunissa. Gluteenittoman version saa käyttämällä pelkkiä tattarijauhoja.

Villiyrttiohukaiset

vajaa litra  nokkosia ja horsman versoja

pieni nippu ruohosipulia

1,5 dl tattarijauhoa

1,5 dl vehnäjauhoa

4 dl täysmaitoa

2 munaa

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

Paistamiseen voita

Ryöppää nokkoset ja horsmat parin minuutin ajan kiehuvassa vedessä, valuta siivilässä ja leikkaa yhdessä ruohosipulin kanssa silpuksi. Sekoita kaikki aineet taikinaksi hyvin vatkaten tai hurauta sauvasekoittajalla tasaiseksi.

Paista suuria ohukaisia pannulla, voita ei kannata säästellä. Kaada kauhallinen taikinaa pannulle tirisevän voin keskelle ja anna se levitä itsekseen ohukaiseksi. Näin saat ohukaiseen mahdollisimman paljon herkullisen rapeaa pitsireunusta.