”Organisaatio, struktuuri, on yleisesti systeemin (yritys, hallinto, järjestö, valtio, yhteiskunta) rakenne: miten systeemin osat liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa.” (Wikipedia)

”Prosessi on sarja suoritettavia toimenpiteitä, jotka tuottavat määritellyn lopputuloksen.” (Wikipedia)

Olemme ympäröity organisaatioilla ja prosesseilla. Kun äitimme menivät ensimmäisen kerran äitiysneuvolaan, pääsimme mukaan organisaation rekistesteriin jo ennen syntymäämme. Odotuksen prosessia ryhdyttiin seuraamaan tarkasti ennalta määrätyllä tavalla.

Olin 16 vuotta töissä paikassa, jossa organisaation toimivuus ja selkeys on äärimmäisen tärkeää.

Siinä työpaikassa asioiden pitää tapahtua oikein etenkin kriisitilanteessa. Prosessit eivät saa olla epämääräisiä. Johtamisen pitää olla hyvää.  Tämä paikka oli Puolustusvoimat.

Kun on osa tuollaista organisaatiota, olo voi työntekijänä olla hyvinkin turvattu. Itse tiesin tasan tarkkaan mitkä minun tehtäväni olivat. Tiesin mitkä asiat olivat esimieheni vastuulla. Kun ihmiset toimivat oikein tehtävissään, pitäisi kaiken toimia sujuvasti.

Olen ollut mukana myös monien yhdistysten hallituksissa. Olen edelleenkin. Suomi on yhdistystoiminnan kultamaa. Kokoukset menevät tiettyjen sääntöjen mukaan.

Valtuuston kokous on taas pykälän verran kovempi juttu kuin vaikkapa yhdistyksen vuosikokous. Mutta kyllä senkin oppii! Kokoustekniikka antaa raamit asioille.

Minä voisin kutsua itseäni hyvin toimivien organisaatioiden rakastajaksi.

Pihisen kiukusta, jos näen huonosti toimivia organisaatioja ja surkeasti suunniteltuja prosesseja.  Mikä onkaan ihanampaa kuin hyvin suunniteltu prosessi? Jos ajatellaan vaikkapa työelämää ja sitä mitä ikinä siellä teemmekään.

Kun perusta on kunnossa ja toiminta hallussa, pitäisi itse asioiden tekeminen olla helpompaa ja turvallisempaa!

Mutta missä vaiheessa tästä kaikesta tulee turhaa byrokratiaa?

Sujuvoitetaan säädöksiä eli norminpurku on yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Hankkeen tavoitteena on helpottaa yritysten toimintaa ja kansalaisten arkea sääntelyä keventämällä ja uudistamalla. Lue täältä lisää.

Toivottavasti purkaminen ei mene liian pitkälle. Tietyt byrokraattiset toimet ovat luotu meidän turvaksemme. On tärkeää, ettei vahingossa tehdä päätöksiä perustuslain vastaisesti tai tehdä jotain muuta hätiköityä, jota voisi myöhemmin katua.