”Synnytykseen kannattaa valmistautua,” huutaa laatulehden otsikko. En voisi olla enempää samaa mieltä, mutta silti jokin tässä asetelmassa tökkii.

Jutun sisällä kätilö, luomusynnyttäjä tai doula kertoo, kuinka surullisen usein synnyttäjät saapuvat synnytysosastolle täysin valmistautumattomina. He eivät tunne kehoaan, osaa rentoutua tai tiedä, millaisia keinoja voisivat kokeilla kivun lievittämiseen ja hallitsemiseen. Se on surullista, mutta edelleen jokin tökkii.

Kaikki vaatimukset, neuvot ja kikkakolmoset on suunnattu jutussa synnyttäjille. Sinä siellä kotisohvalla, aktivoidu! Ota selvää, harjoittele rentoutumista, kokeile eri asentoja, vuokraa tens-laite ja tee synnytyssuunnitelma.

Ja tämä juuri tökkii. Se, että jutun lähettämä viesti on, että kaikki on itsestä kiinni. Sinulla on vastuu itsestäsi, terveydestäsi, synnytyksestäsi. Eilen tajusin, että tälle on nimi: uusliberaali terveyskansalaisuus.

Julkisten resurssien käytyä (osin poliittisten päätösten seurauksena) niukoiksi, on ennaltaehkäisevästä terveystyöstä leikattu. Synnytysten osalta tämä on tarkoittanut, että usean kerran konkreettisia harjoituksia sisältävästä julkisesta synnytysvalmennuksesta on jäljellä useimmissa kunnissa vain yksi luento.

Leikkausten myötä yksilöitä on alettu vastuuttaa jatkuvasti enemmän omasta terveydestään. Terveydestä huolehtiminen on jokaisen kansalaisvelvollisuus. Se, mitä syöt, miten liikut, poltatko tupakkaa ja muistatko rentoutua tarpeeksi, ei ole sinun oma asiasi. Olet siitä vastuussa yhteiskunnalle. Ettet vain aiheuta kustannuksia, jotka oltaisiin voitu välttää.

Valitettavan usein myös synnytysaktiivien ja kätilöiden hyvää tarkoittava puhe valmistautumisesta noudattaa uusliberaalin terveyspuheen logiikkaa. Eikä se ole ihme. Elämme uusliberaalissa yhteiskunnassa, jossa hahmotamme valinnanvapauden vapautena valintoihin markkinoilla tai omassa henkilökohtaisessa elämässä.

Valinnan tila poliittisen päätöksentekojärjestelmän puitteissa on kaventunut: meille tarjoillaan vuodesta toiseen uusia leikkauksia ja kaikki aloitteet, jotka vaativat lisää rahallisia panostuksia, etenevät takkuisesti jos lainkaan. Sen lisäksi, että uusliberaalin terveyskansalaisuuden ajatus on iskostettu meihin, ei myöskään tunnu realistiselta vastuuttaa yhteiskuntaa ja instituutioita. Ehkä silti pitäisi.

Ainakin pitäisi tiedostaa se, millaisia ongelmia uusliberaaliin ajatukseen yksilön vastuusta liittyy. Ajatus on aina lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen. Ihmisillä on luokkataustansa, koulutuksensa tai esimerkiksi kielitaitonsa kautta hyvin erilaiset resurssit toteuttaa valveutuneen kansalaisen ihannetta.

Jos vaadimme vain, että synnyttäjät valmistautuvat enemmän, jotta synnytys voisi olla enemmän voimauttava ja vähemmän traumaattinen kokemus, on parhaat resurssit tähän korkeasti koulutetuilla, keskiluokkaisilla naisilla, joilla on hyvät edellytykset tiedon hankkimiseen ja omaksumiseen ja rahaa maksaa yksityisistä valmennus- ja doulapalveluista.

Lisäksi luulen, että uusliberaaliin terveyspuhe tekee myös hallaa itse asialle: synnytysten tapauksessa sille, että naiset voisivat saada parempia synnytyskokemuksia ja olla myös mieleltään ehjiä synnytyksen jälkeen.

Kun synnytykseen valmistautuminen, täysimetys tai perhepedissä nukkuminen argumentoidaan terveyskansalaisuuden kautta, siitä tulee taas yksi (monille saavuttamaton) ideaali. Jotain sellaista, jonka liittää listan jatkoksi: nuku tarpeeksi, syö terveellisesti, lenkkeile, käy kerran vuodessa gynekologilla, jalkahoitajalla ja hammaslääkärissä, ota omaa aikaa, perheaikaa, parisuhdeaikaa, liiku luonnossa, nuku pimeässä, muista rentoutua…synnytä luomuna.

Kyse on nimittäin vallankäytöstä. Uusliberaali vallankäyttö ei toimi ensisijaisesti suorana pakottomisena ja käskyinä (vaikka toisinaan esimerkiksi self help –journalismi jakelee ohjeitaan melko käskevään tyyliin) vaan sen kautta, että me sisäistämme tarjotut ideaalit ja päämäärät ja ohjaamme itseämme niitä kohti.

Puhe voi johtaa myös kilvoitteluun: olet sitä onnistuneempi, mitä useamman listan asioita onnistut tekemään. Harvemmin kukaan todellisuudessa arvioi ketään äitinä tai ihmisenä sen perusteella, miten tämä on synnyttänyt tai kauanko imettänyt.

Mutta uusliberaali kansalaisuus perustuukin ennen kaikkea sisäistettyyn kontrolliin: sinä itse tiedät, että olisit parempi yhteiskunnan jäsen, jos saisit itsesi ylös sohvalta, jos olisit onnistunut imettämään pidempään tai olisit käynyt siellä hammaslääkärissä silloin kaksi vuotta sitten (that’s me!).

Tiedät, että sinun olisi pitänyt, pitäisi. Ehkäpä äitiyteen liittyvissä asioissa tämä on erityisen herkkää. Puhutaan intensiivisestä äitiydestä, ajatuksesta, jonka mukaan vallalla on ajatus, että hyvään äitiyteen kuuluu aktiivinen perehtyminen ja valintojen tekeminen lasten hoidon ja kasvatuksen suhteen. Yksittäiset valinnat nähdään tässä ajattelussa kriittisiksi lapsen tulevaisuuden ja terveyden kannalta. Kytkös uusliberaaliin terveyskansalaisuuteen on selvä. Paitsi, että intensiivinen äitiys velvoittaa juuri äitejä, isät ovat hyviä isiä aivan toisilla kriteereillä.

Mitä ihannekansalaisuuteen tulee, äitiydellä on ollut aivan erityinen merkitys niin sanotun naiskansalaisuuden rakentumisessa aina kansallisvaltioiden synnystä alkaen. Se, mitä miehiltä ja naisilta on kansalaisina odotettu on eronnut – ja eroaa – voimakkaasti toisistaan. Siinä missä miehiltä odotettiin isänmaan puolesta uhrautumista taistelukentillä, naisten tuli uhrata itsensä äitiydelle. Suomen kansan rakentajien visioissa 1800-luvulla naisten tehtäväksi nähtiin ennen kaikkea kasvattaa kunnollisia ja isänmaallisia kansalaisia heräilevän kansakunnan jäseniksi.

Kun neuvolajärjestelmää 1900-luvulla rakennettiin pyrkimyksenä kuolleisuuden vähentäminen ja terveiden ja kunnollisten lasten kasvattaminen, valistustyö suuntautui juuri äiteihin.

Ei ole ihme, että uusliberaalin terveyskansalaisuuden, naiskansalaisuuden ja intensiivisen äitiyden velvoittavien ihanteiden keskellä, äitiys muuttuu mahdottomaksi tehtäväksi.

Kaikki vauvapalstojen puhe syyllisyydestä ja syyllistämisestä liittyy tähän. Tällaisessa ilmapiirissä kaikenlaiset ehdotukset siitä, miten lapsia ehkä kannattaa tai ei kannata kasvattaa, on helppo nähdä uusina vaatimuksia jo ennestään mahdottoman pitkään listaan.

—–
Ps. Kaikista tekstin käsitteistä on kirjoittanut monikin tutkija jossain. Olisin linkannut mielelläni, mutta en ehtinyt. Terveyskansalaisuudesta on kirjoittanut ainakin Ilpo Helen ja intensiivisestä äitiydestä on joku hyvä blogaus suomeksi, naiskansalaisuus on sukupuolentutkijoiden luoma käsite. Googlaamalla pääsee varmasti hyvin alkuun.