Olen kirjoittanut Latteäiti-blogia syksystä 2015 alkaen Kansan Uutisten alustalla. Täällä on puhuttu vaatteista, siivoamisesta, imetyksestä, synnyttämisestä ja ennen kaikkea äitinä ja vanhempana olemisesta yhteiskunnallisesti ja omakohtaisesti. Nyt on aika siirtyä eteen.

Tästä eteenpäin Latteäiti lukee ja kirjoittaa osoitteessa katriimmonen.fi. Uuden alun myötä blogin aihepiiri laajenee, vaikka paljon vanhaakin säilyy mukana. Käy uusilla sivuilla katsomassa mitä.

Haluan kiittää länpimästi Kansan Uutisia, joka tarjosi alustan blogilleni neljän vuoden ajan! Tämä oli hyvä paikka kasvaa ja oppia. Ennen kaikkea haluan kiittää lukijoitani, joiden tuen ja kannustuksen turvin olen alkanut uskoa, että minun kannattaa jatkaa kirjoittamista ja että yhteiskunnalliselle ja kriittiselle näkökulmalle äitiyteen ja hoivaan on tilausta. Toivottavasti viihdytte myös uuden blogini seurassa!

Sydämin Katri